Maski päällä hymy katsotaan silmistä

Blogikirjoitus myös kuunneltavissa

 

Eräs vanhempi nainen sanoi viikko sitten: ”Maski päällä hymy katsotaan silmistä.”  Tuntuuko teistä, että ihmiset ovat välillä hiukan viileämpiä nykyisessä maskimaailmassa? Ehkä maski päällä on välillä raskasta puhua, joten kommunikaatioonkaan ei jaksa sen myötä panostaa – ja se on harmi. Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, jopa vastaamatta jättäminen tai tahallinen mumina on palautteen antoa – siinä vasta protestoidaankin.

Palautteen antaminen on oma taiteen lajinsa – välillä tosin todella sekava sellainen. Tosiasiassa jonkin asteista palautetta – oli se hyvää tai huonoa – tulee annettua ja saatua joka ikinen päivä, sillä arkisessa kommunikaatiossa se on omien mielipiteiden esiin tuontia.

Työelämän ”highlights”

Naureskelimme kahden hyvän ystäväni kanssa ennen joulua erilaisille palautteille, joita olemme työurallemme saaneet. Jokainen meistä on ollut läheisessä suhteessa asiakkaiden kanssa. Palautteen saanti on siis meille tuttua. Jos ihan tarkkoja ollaan palautteen anto ja -saanti ovat elintärkeitä, jotta tekeillä oleva työ saadaan maaliin.

”Panosta kommunikaatioon ja älä aliarvioi toisen kykyä ymmärtää”, luki aikoinaan jossain oppaassa, jossa käytiin läpi palautteen antoa. Hulluin saamani palautteeni on caps lockilla kirjoitettuna: ”TÄTÄ EN HALUNNUT”. Sain sen aikoinaan viestintätoimistossa, kun lähetin graafikkomme tekemän ensimmäisen version mainoslehtisestä asiakkaalle.

Myönnettäköön, että tuijotin jonkin aikaa tuota meiliä monttu auki, ennen kuin pystyin vastata tähän mitään. Tästähän jää vain ilmaan monia kysymyksiä. Kuinka moni muu on saanut tämän tyyppisen caps lock -oksennuksen meiliinsä.

Palaute on keskustelua ihmisten välillä, ja lopputulos saattaa parhaimmassa tapauksessa olla päätä huimaava. Valitettavasti välillä vastaan tulee näitä caps lock -tyyppejä. Samaan kategoriaan menee pyyntö: ”Tolle voisi tehdä jotain?”. Samaan aikaan ei kuitenkaan selvennetä, mihin suuntaan toivoo, että asiaa viedään. Tähän kategoriaan menee myös pyyntö poistaa. Tämä on usein vain tekijän halventamista, sillä lukija ei tuolloin tule ajatelleeksi, miten tekijän jokainen kohta on tarkkaan mietitty.

Palautteen antajan karikot 

Kuitenkaan en voi olla ajattelematta, että monella meistä ei taida olla kykyä oikeanlaiseen palautteen antoon. Oli kyse työpaikalla tapahtuvasta viestinnästä tai ihan arkielämästä, jokaisella meistä pitäisi olla työkalut tai edes kärsivällisyyttä yrittää antaa palautetta oikein. Huonon ”palautteen annon” eli kommunikaation vuoksi varmaan parisuhteissakin eniten loppuen lopuksi tulee erimielisyyksiä – kuvitellaan toisen lukevan ajatuksia ja ehkä tokaistaan: ”Tolle voisi tehdä jotain?” tai todetaan samantien tylysti: ”Ei”

Oli kyse työ- tai arkielämästä, hyvä palaute vie elämää eteenpäin. Se ei saa lamaannuttaa ihmistä nykyhetkeen tai pahimmassa tapauksessa viedä menneisyyteen. Hyvässä kommunikaatiossa annetaan palautetta olennaisesta asiasta. Jos luonnehdinta on liian yleinen ja palautteen antaja kertoo asiasta esimerkiksi hehtaarin pituisella jaarittelutekstillä, hän osoittaa oman kyvyttömyytensä jäsennellä asiaa sekä aliarvioi toisen kykyä ymmärtää. Välillä ihminen näkee tilaisuuden tulleen avautua muistakin asioista – näin hän vain osoittaa, että hampaankolossa on muutakin, eikä alkuperäinen asia välttämättä ollutkaan se, johon toivottiin muutosta.

Ainakin itse muistan jatkossakin, etten mene sieltä, mistä aita on rikki ja hymyilen välillä maski päällä silmilläkin. Yritetäänhän muistaa kaikki tämä! Puss!