Blogikirjoitus myös kuunneltavissa
Kun taaperolla on ikää jo huikeat 1 vuotta ja 7kk, alkaa väkisin miettiä, mihin aika on mennyt? Ja mitä niille kuuluisille kehitysvaiheille kävi?
Myönnettäköön, että luin jonkin verran artikkeleita vauvojen kehityksestä ja heidän vaiheistansa ennen Sohvin syntymää. Jokainen ensimmäistä kertaa äidiksi tuleva on varmasti jollain tasolla hautautunut netin syövereihin. Vauvat kehittyvät omaan yksilölliseen tahtiinsa, ja tiesin totta kai, että artikkeleissa mainitut iät ja kehitysvaiheet olivat luonnollisesti vain viitteellisiä.
Hulinoiden hulinat
Ei mennyt kauaakaan, kun en pysynyt enää kärryillä vauvojen vaiheista. Pelkkä vauvojen hulinoista lukeminen tuntui hassulta.
”3kk yöt ovat levottomia. 4kk yöt ovat yhtä hulinaa. 5kk yöt ovat sitten ihan eri juttu. 6kk yöt vievät viimeisetkin voimat.” Kun huomasin, ettei mitään näitä varoiteltuja asioita tullut, niin lopetin tarkoituksella ajattelemasta asiaa.
Jo pelkästään vauvojen ja taaperoiden hampaiden tulo on niin yksilöllistä. Sohvilla puuttuu vieläkin osa hampaista, joten edelleen tulee vastaan öitä, jolloin särky sotkee unia. Noina öinä yleensä hyvin nukkuvalle taaperolle ei edes särkylääke tunnu purevan. Seuraavana yönä palataan taas normi rytmiin – ehkä astetta väsyneempänä. Päiviä siis tulee ja menee, siksi olisi outoa sanoa, että meillä on nyt tämä ja tämä vaihe.
Hetken tapoja on siis matkan varrella ollut! Viime viikolla huomasin Sohvin haluavan haleja enemmän – niinpä otin häntä syliin useammin ja pussailin. Muutaman päivän päästä asia oli taas päinvastainen – hän vain juoksi lujaa ja hääräili omiaan.
Jossain vaiheessa Sohvi veti aina kunnon show:n läpi ennen nukkumaan menoa. Tällöin hän lauloi, seisoi päällään ja höpötti moneen kertaan kaikki sanat, jotka on oppinut. Tuokin serenadi onneksi laimeni ja uni tuli silmään nopeammin, vaikka päivän ja illan rutiinit olivat täsmälleen samoja kuin ennenkin. Tästäkään en silti tapaa tai vaihetta leimaisi, vaikka monta iltaa putkeen näin tehtiinkin.
Totta kai joillekin asioille löytyy selkeä syy ja seuraus -suhde, mutta usein kuitenkin on mahdotonta sanoa, mitä tapahtumien takana on. Siksi en oikeastaan usein edes jaksa miettiä, mikä syy esimerkiksi yövalvomiseen oli. Parempi vain keskittyä jo heti seuraavaan päivään.
Kehitysvaiheet kohta kohdalta vai oikotie?
Osaksi en myöskään jaksanut enää seurailla vaiheita, kun huomasin niiden menevän meidän kohdallamme aivan eri järjestyksessä.
Muistan, kuinka neuvolassa painotettiin kovaan ääneen, että lasta saa alkaa istuttamaan vasta 6 kk ikäisenä. Kärsivällisenä odottelin tuota ikää, sillä tiesin sen avaavan Sohville täysin uuden maailman. Lattialla pötköttely ja kieriskely alkoivat selvästi tulla korvista, ja katon väri kulua jo pelkästä tuijotuksesta.
Istuminen oli ihanaa, mutta se ei kauaa häntä viihdyttänyt, sillä pystyyn oli päästävä. Kuukauden päästä tuosta hän kiersikin jo rahia ympäri ja meni kovaa vauhtia kärryä työntäen. Monet lisäksi painottivat, miten tärkeää on, että lapsi oppii välissä konttaamaan ja oppii taitoja nimenomaan järjestyksessä. Ymmärrän tämän, sillä jos lapsi käy läpi kaikki kehitysvaiheet, hän kehittää samalla symmetriaa, painon kannattamista nivelillä, tasapainoa, kiertoliikettä ja painopisteen hallintaa – toisaalta, menisin näissä kuitenkin lapsen mielenkiinnon, kehityksen ja taidon mukaan. Jos lapsi pyrkii oppimaan kävelemään aiemmin ja hänellä on fyysisiä valmiuksia, en usko hänen tyytyvän konttaamiseen enää tuossa vaiheessa.
Käytännössä Sohvi siis jätti tuossa vaiheessa konttimisen kokonaan väliin tai tarkalleen ottaen hän saattoi ehkä päivän konttia. Taito ei kuitenkaan jäänyt oppimatta, joten turhaan mietiskelin tätäkin. Oikeastaan, jos olisin tiennyt hänen saman tien istuvan ilman tukea, olisin ehkä seuraillut tuota istumavalmiutta aikaisemminkin tai ottanut asian puheeksi neuvolassa, enkä olisi tuijotellut ikälappua niin tarkasti.
Vaiheiden yleistys
Olen kuullut moneen kertaan puistossa sanan tahto-ikä, jos lapsi harmistuu jostain. Vieläkään en tiedä, mikä ikä tuo on. Mielestäni vanhemman kuuluukin osoittaa rajat lapselle, eikä pelästyä, jos lapsi pahoittaa mielensä. Kun vanhempi asettaa rajoja lapselleen, hän auttaa tätä muodostamaan todenmukaisen kuvan omasta itsestään ja maailmasta. Kaikki ei ole mahdollista eikä sallittua.
Lapset ovat erilaisia ja niin ovat vanhemmatkin, mutta korostammeko itse tuota lasten erilaisuutta välillä ylianalysoimalla kaiken maailman vaiheita?
Jossain vastaan tulivat myös artikkelit, joissa käsiteltiin vauvan vierastamista. Sanotaan, että 6–9 kk:n iässä on yksi vierastamisvaihe. Näitä varsinaisia kausia ei koskaan tullut. Sohvi on suurimman osan ajasta sosiaalinen ilopilleri vieläkin, mutta jos esimerkiksi yö on mennyt penkin alle, vieraiden seura saattaa tuntua epämukavalta – niinhän meistä aikuisistakin välillä saattaa tuntua väsyneenä. Mieheni sanoin: ”Nyt ei lähe”.
Niin, väsyneenä ei kyllä lähe keneltäkään.
