Näin äitienpäivän alla olen miettinyt, miksi itse halusin äidiksi. Lapsiasiat eivät ole yksiselitteisiä. Moni toivoo, mutta ei saa – joillekin taas homma menee helpomman kautta. Ymmärrän myös hyvin ihmisiä, jotka eivät halua ollenkaan lapsia.
Kun tapasin puolisoni neljä vuotta sitten, meillä ei ollut mitenkään itsestään selvää, että haluaisimmeko tai yrittäisimmekö hankkia lapsia. Miehelläni oli tuolloin jo neljä lasta aiemmista pitkistä suhteista. Itse taas olen jollain tapaa aina tiennyt haluavani äidiksi ja vuosien myötä, kun elin täti-roolissa, tuo tunne vain vahvistui. Siskojeni lasten kohdalla on ollut mukava tutkailla myös omien tunteiden kasvua.
Koska molemmilla oli omat lähtökohtansa tähän asiaan, ymmärrettävästä syystä tästä piti jutella. Muistan kuinka sanoin, että käsitän täysin, että hänellä on jo ns. lapsiluku täynnä.
Kun keskustelimme puolisoni kanssa lapsiasioista, kerroin miten siskojeni lasten kohdalla rakkaus on kasvanut vuosien mittaan, kun hekin ovat kasvaneet ja heidän oma persoonansa on kehittynyt. Tuossa kehityksessä huikeinta on ollut mielestäni heidän oman huumorintajun kehittyminen. Tähän jatkoin: ”Kun rakkaus heitä kohtaan on kasvanut niin hurjasti, totta kai olisi ihana kokea se omankin lapsen kohdalla ja nähdä, miten suureksi se voisi hänen kohdallaan kasvaa.”
Tähän puolisoni vastasi keskustelun lomassa: ”En voi tuota sinulta viedä pois.”
Miltä äitinä olo tuntuu?
Kun tulin raskaaksi ja näin isäni ensimmäisen kerran hän sanoi: ”Kuulin, että susta tulee äiti”. Se oli mielestäni kivasti sanottu, sillä aiemmin olin vain muita ilmaisuja. Totta, minusta tulisi äiti.
Mitä äitinä olo minulle on tai miltä se minusta tuntuu? Tämä saattaa kuulostaa huuhaalta, mutta minusta tuntui jo synnytyslaitoksella, että olisin tavannut tyttöni jo aiemmin. Tämä pikkuinen 2,6 kiloinen pötkylä näytti ja tuntui tutulta. Meillä synkkasi alusta saakka hyvin. Toki täytyy kiittää siitä, että hän oli terve, eikä maitoallergiakaan sekoittanut pakkaa (mahaa ja yöunia), vaan huomasin siitä merkkejä jo varhaisessa vaiheessa.
Olen ollut kohta 3 vuotta äiti ja näiden vuosien kohokohdat ovat ehdottomasti olleet tyttöni kanssa vitsailut ja räkätykset. Hän on hauska, utelias, nauttii elämästä ja hänellä on siskoni mukaan monta rautaa tulessa. Olen vieläkin päivittäin ihmeissäni siitä, että saan olla hänen äitinsä ja välillä vaan pysähdyn katsomaan häntä. Vaiheet menevät usein nopeastikin ohi ja monen vaiheen kohdalla huomaan miettiväni, että onpa kiva vaihe.
Äitiys toki myös opettaa – itselleni ainakin se on vahvistanut omaa heikkouttani eli kärsimättömyyttä. Koen henkilökohtaisen onnistumisen hetken, kun pystyn taistelemaan sisäistä kärsimättömyyden tilaa vastaan eli jaksan selittää asian pitkän kaavan kautta ja odottaa, että lapseni saa itse tehdä jonkun asian ilman hänen kaipaamaa avustusta.
Moni myös sanoo, että lapsi opettaa hidastamaan tahtia. Tämä pätee ainakin omalla kohdallani – kaikkeen ei tarvitse olla niin kiire. Yritän myös arkiaamuisin lähteä vaunujen kanssa kävelemään tarpeeksi aikaisin päiväkotiin, jotta ehtisimme kurkkailla oravia ja muita matkan varrella näkyviä asioita. Tyttöni myös usein sanoo aamuisin, jos aurinko paistaa ja linnut laulavat: ”Äiti, onpa ihana aamu.”
Joskus sanotaan, että äitiyden myötä täytyy luopua jostain asioista. Minulle se on vain tuonut lisäarvoa. Ja jos väsymyspäiviä iskee väliin, paras mieli tulee edelleen sanoista: ”Kiitos äiti.”
Mikä on vanhemman suurin tehtävä?
Itse henkilökohtaisesti koen, että suurin tehtäväni on saada tyttöni tuntemaan olonsa hyväksi ja rakastetuksi. Jos tuo pohja on vahva, sen päälle minkä tahansa muun rakentaminen on elämässä helpompaa.
Kun olimme talvella katsomassa kummipoikani jääkiekkopeliä, tyttöni sanoi serkulleen pelin päätteeksi: ”Hyvä peli.” Illalla kun hän meni nukkumaan, sanoin tytölleni paijatessa: ”Olit tosi huomaavainen, kun sanoit niin. Siitä tuli varmaan sinun serkulle tosi hyvä mieli.”
Tähän tyttöni vastasi: ”Joo olen huomaavainen, ihana ja tärkeä.” Jotain olen siis onnistunut iskostamaan hänen päähänsä.
Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja äidin roolissa eläville!
