Miksi onnellisuudesta on niin vaikeaa puhua?

Vaikka meidän arki rullaa ja tietyillä hetkillä jopa ajattelen ääneen: ”Olenpa minä onnellinen”, miksi onnellisuudesta on niin vaikea puhua tai kirjoittaa?

Yksi selkeä syy ainakin itselläni on, että välillä nukun kerta kaikkiaan liian vähän. Ironista on se, että oma lapseni on nukkunut vauvavaiheen jälkeen hyvin eli hän ei ole pitänyt minua hereillä. Omien liian vähäisten unien takana ovat omat fyysiset vaivani, ja näiden öiden jälkeen usein aivot jäävät selviytymis-moodiin. Hoidan tunnollisena päivän hommat, mutta pingon päivissä eteenpäin niin sumussa ja lujaa, ettei energiaa ja aikaa omien fiilisten analysointiin jää aikaa.  

Tosiasiassa nyt viimeisten kuukausienkin aikana on ollut monia hetkiä, joihin olisi voinut jäädä kauemmaksi aikaa fiilistelemään hyvää oloa. Ja tuollaisina hetkinä sitä tunnetta ja hyvää oloa pitäisi jakaa muillekin. Olimme esimerkiksi viikonloppuna tyttöni luistelukaverin kesäasunnolla Tammisaaressa. Vaikka pienikin loma nyt aina on kaikille mieleinen, itselläni se tuntui erityisen hyvältä, sillä tuntui, että oikeasti pysähdyin hetkeksi. 

Pienillä eleillä ja sanoilla

Miten muistaisi sanoa lähimmäisille, että olen heidän kanssaan tosi onnellinen tai että kiitos, että he ovat elämässä. Kun muistaa, miten pienistä sanoista on itse ilahtunut, täytyisi muistaa myös, ettei muille sanottavien asioiden tarvitsisi olla niin mittavia. 

Valmentajani sanoi minulle alkutalvesta: ”Nyt oli hieno valssihyppy.” Tulin tuosta lauseesta tosi hyvälle tuulelle. Vaikka hyppy ei ole vaikea, ehkä lause kaikessaan edusti sitä, miten paljon olen vuodessa mennyt taitoluistelussa eteenpäin ja ennen kaikkea uskaltanut kokeilla. Ehkä muutkin asiat elämässä kaipaavat välillä ns. ”re-checkiä” eli pientä väliaikatilannetta.

Huomaan, kun välillä hoidan asiakkaiden kiireellisempiä viestinnän ja markkinoinnin töitä tai viimeistelen projekteja loppuun, saatan mennä Kalla Activen suhteen sellaiseen olotilaan, että Kalla pyörii koko ajan samalla painolla, mutta en aktiivisesti ajattele sitä. (Usein teen kuukauden someajastukset ja muut kampanjasisällöt jo etupainotteisesti valmiiksi juuri tämän vuoksi, että minulla on aikaa keskittyä työtehtäviin, kuten lehtijuttujen deadline-päiviin) Tuo olotila vaan aika usein johtaa siihen, että saatan unohtaa pitkäksikin ajaksi sen innostuneisuuden, jota tunnen Kallaa kohtaan, vaikka oikeasti olen tosi ylpeä, että olen oman brändin alusta saakka rakentanut.   

Hauskaa, miten viime viikolla alkanut Kalla Activen brändilähettiläshaku omalla tavallaan muistutti minua, mikä Kallassa on parasta ja siitä, että on oikeasti siistiä, että olen tällaista saanut aikaan. Hakijoita on jälleen tosi paljon ja ihanaa on ollut lukea heidän hakemuksiaan ja perusteluita, miksi he olisivat hyviä brändilähettiläitä. 

Ehkä kaiken oleellisen lisäksi, kampanja on minun se ”työrintaman valssihyppy” – muistuttamassa minua siitä, että voin hyvin antaa itselleni olalle taputuksen. Ehkä siis onnellisuutta ja ennen kaikkea tyytyväisyyttä lisää myös se, että muistaa tehdä niitä väliaikatilannekartoituksia ja antaa niitä kehuja myös itselleen. 

Äitiys ja hetkessä eläminen

Äitiys on onneksi yksi niistä asioista, jotka herättävät ja muistuttavat elämään hetkessä. Olenkin useaan kertaan todennut, että mielestäni äitinä lastaan ei voi myöskään kehua liikaa. Toki kehun aina asioista, mutta viimeistään illalla ennen nukkumaan menoa kerron yleensä minimimmille esimerkiksi, miten ylpeä olen hänestä. Tähän usein liitän asioita, jotka ovat ajankohtaisia sen viikon juttuja esimerkiksi olen ylpeä, miten hienosti hän on jaksanut harjoitella jotain asiaa ja oppinut sen / rohkeasti kokeillut uutta juttua / miten hyvä ystävä hän on tai huomioonottava hän on ollut. 

Hän on aina ollut innokas oppimaan uutta ja helposti omaksunut esimerkiksi uuden urheilulajin. Toki huomioin nämä, mutta yritän aina liittää samaan tilanteeseen yleensä muutakin kuin fyysistä taitoa. Esimerkiksi kun olimme Granibackenilla laskettelemassa toki kehuin, miten rohkeasti ja taitavasti meni hissillä ja laski, mutta korostin myös tilannetta, jossa hän oli huomioonottava. (Hän kiersi hitaammin laskevat laskettelukoululaiset mäessä turvallisesti)

Eräs ilta hän kysyi minulta: ”Äiti, mitä on olla ylpeä?” Ja kun kerroin esimerkkejä, hänen suunsa kääntyi tavattoman isoon hymyyn. Ehkä samaan aikaan hän kävi myös niitä lauseita läpi, joita olin hänelle iltaisin sanonut. Sen jälkeen hän totesi: ”Sä oot paras äiti, jonka mä tunnen.” Vanhemmuudesta ei palkintoja jaella, mutta tyttöni kanssa usein tunnen, että olen voittanut isommankin kilpailun.

Ideoita päiväkodin vanhempaintoimikunnan toimintaan ja varainkeruuseen

Saan aika ajoin kysymyksiä vanhempaintoimikunnan toiminnasta ja miten tyttöni päiväkodissa se toimii. Ajattelin, että voisin vastailla tänne blogiin niin muutkin voivat poimia sieltä ideoita lähinnä varainkeruuseen ja lasten kevätriehaan, jonka me eli vanhempaintoimikunta järjestää nyt toukokuussa jo kolmatta kertaa päiväkodin lapsille.

Vanhempaintoimikuntaamme kuuluu pieni joukko vanhempia, jotka pyrkivät aktivoimaan muitakin vanhempia mukaan aina erilaisiin tempauksiin. Toiminta on matalan kynnyksen hommaa ja itse ajattelen, että kaiken ”vapaaehtoistyön” pitäisi pohjautua siihen, että se on kivaa. Itselleni se suurin motivaattori on juuri se ilo ja kokemukset, joita lapset saavat kokea kevätriehan esiintyjien myötä. 

Urheiluseuroissa ja lätkän MM-kisojen mediapuolella vapaaehtoisena auttaneena ero vanhempaintoimikuntaan on oikeastaan se, että seuroissa on yleensä muutama palkallinen, jotka ”pitävät homman pyörimässä” ja koordinoivat. Vapaaehtoiset tulevat taas auttamaan parhaansa mukaan silloin kuin ehtivät. Samoin meilläkin: kaikki apu on tarpeen ja matalalla kynnyksellä kaikki ovat enemmän kuin tervetulleita, mutta erona on, että vanhempaintoimikunnasta puuttuu tuo ”palkallinen”, joten välillä vanhempien sitouttaminen tuntuu haasteelliselta. Onneksi monista vanhemmista on tullut jo vuosien mittaan minun hyviäkin ystäviä, joten heitä on voinut suoraan pyytää auttamaan jutuissa. 

Olemme kokeilleet muutamia eri keinoja vuoden aikana, joilla olemme pyrkineet saamaan kevätriehan budjetin kasaan. Kerään tänne alle muutamia asioita, joita olemme tehneet. Rahat ollaan aina siis saatu kevätriehaa varten kasaan ja siitä tulleiden kiitosten jälkeen (muutama vanhempi ja päikkytäti tuli jopa halaamaan) on ollut aina pakko todeta, että kannatti taas sykähtää.

Ideoita vanhempaintoimikunnan varainkeruuseen

  1. Jouluarpajaiset

Yksi toimiva on ollut vanhempaintoiminnan järjestämät jouluarpajaiset. Keräämme syksyn aikana perheiltä arpajaispalkintoja, jotka voivat olla joko tavaroita tai jouluherkuilla täytettyjä lasipurkkeja. Yleensä olemme myyneet paikallisilla joulumarkkinoilla 100 arpaa / 3€kpl. Jokaisella arvalla on voittanut palkinnon (Ne ovat olleet yllättävän suosittuja ja pöytä on tyhjentynyt alle tunnissa)

2. Vanhempaintoimikunnan joulukahvila

Vanhempaintoimikunta järjesti päiväkodin perheille järjestetyn joulupolun yhteydessä joulukahvilan, jossa myytiin simppeleitä juttuja, kuten kahvia ja mokkapaloja yms. 

3. Vappupallojen myynti

Yhtenä keväänä myimme etukäteen vappupalloja, tilasimme ne ilmapallo.fi kautta ja vanhemmat saivat lunastaa pallot päiväkodin jumppasalista ennen vappua. Fun fact: täytin yhteensä 100 heliumpalloa parin tunnin aikana. 

4. Vanhempaintoimikunnan pikkujoulu disco päiväkodin lapsille

Tämä oli varmasti lasten mielestä kivoin järjestämämme varainkeruu, mutta se vaati ehkä eniten myös koordinointia. Vuokrasimme tilan tätä varten, vanhemmat leipoivat yhteisesti kahvilan tuomiset ja vastasimme tilan järjestelyistä. Discossa oli myös eko-onginta, johon sai tuoda vanhoja hyväkuntoisia leluja.  

Esiintyjäehdotuksia päiväkodin lasten kevätriehaan

Olemme menneet kaikki vuodet samalla hyväksi havaitulla ohjelmarungolla. Alla olevat esiintyjävaihtoehdot eivät ole yhteistöitä, vaan yhdessä kerätyillä varoilla palkattuja esiintyjiä. Tuon ne esiin enemmänkin vinkeiksi. Kevätrieha on aina ollut päiväkodin sisäinen tapahtuma, eivätkä vanhemmat tai sisarukset eivät ole olleet osana päivää.

OHJELMA:

klo 9.15-9.45 bändi
klo 9.45-10.15 eväshetki (kotoa pakatut eväät)
klo 10.15-11.00 laululeikki & taikashow

Jo kolmatta vuotta peräkkäin tilasimme bändin Konserttikeskuksen kautta. Heidän verkkosivuilla on hyvin eriteltynä päiväkotitarjonta ja esiintyjäehdotukset esimerkiksi kouluihin ja muihin tilaisuuksiin. Vuonna 1963 perustettu Konserttikeskus ry toteuttaa vuosittain 1200–1500 konserttia ja musiikkityöpajaa eri puolilla Suomea yhteistyössä paikallisten järjestäjien kanssa. Heidän sivuillaan kerrotaan, että heidän toiminnan tarkoituksena on tuoda korkeatasoista elävää musiikkia mahdollisimman monen lapsen ja nuoren kuultavaksi täydentäen samalla koulujen musiikinopetusta. Tänä vuonna esiintymään tulee Mimmit. Aikaisempina vuosina esiintymässä on ollut Pikku Papun orkesteri ja kitaransoittaja Ville Karttunen. 

Olemme pitäneet eväshetken osana kevätriehaa, sillä vaikka se vaikuttaa yksinkertaiselta ohjelmannumerolta, lapset ovat silti tykänneet siitä. 

Viime vuonna Maddaleenalla oli laululeikki ja taikashow. Koska se oli niin pidetty ohjelmanumero sekä lasten että päiväkodintyöntekijöiden keskuudessa, päätimme tilata sen tänäkin vuonna. Hän myös pyörittelee show:n jälkeen lapsille ilmapalloja. Fun fact: Bongasin alkujaan tämän esiintyjän paikallisen supermarketin avajaisista ja kävin pyytämässä häneltä yhteystiedot.

Yhtenä vuonna esiintymässä oli saippuakuplaesiintyjä, pihassa vierailemassa paloauto sekä tilasimme ennen kesänalkua vielä jäätelöauton päiväkodin pihaan. 

”Äiti, haluan isona esiintyä” – kevään jääshow taas lähestyy

Meidän kotona on käynyt kuhina, kun saatiin äskettäin tietää meidän luistelijamimmin ryhmän eli Minitimanttien rooli tulevassa kevään jääshow:ssa. He ovat sammakoita. Koko jääshow:n teema on niinkin ihana kuin Pieni Merenneito, ja jääshow esitetään Helsingin jäähallissa sunnuntaina 24.3.2024. Shown tarina perustuu H.C. Andersenin rakastettuun klassikkosatuun. Viimeksi jääshown teema oli Velhokoulu.

Mun mielestä on ihanaa, että Pienenä merenneitona luistelee Enna ja prinssinä Oskari. Kun neiti aloitti 3-vuotiaana luistelukoulun, ennen kuin siirtyi Minitähtiin, Enna oli hänen valmentajansa. Huippu tyyppi siis! 

Erityisesti olen luistelijoiden puolesta tosi iloinen. Voin kuvitella, että kevään jääshow on monelle muullekin luistelijalle se ”vuoden kohokohta” ja he ovat yhtä innoissaan esiintymisestä, kuin täällä meillä miniluistelijamme on: ”Äiti, haluan isona esiintyä.” Näytöksissä tytöillä on ollut myös ihanaa aikaa bondailla ja höpöttää. 

Upeita pukuja ja taitavia luistelijoita

Koko show on varmasti katsomisen arvoinen, sillä jäällä esiintyy yhteensä noin 1200 Helsingin Luistelijoiden luistelijaa niin muodostelmaluistelusta, jäätanssista kuin yksinluistelustakin. Tuon lisäksi varmasti pääsee näkemään taas upeita pukuja ja lavasteita.  

(Kuva: Helsingin Luistelijat / Pieni Merenneito Jääshow)

Esitystä kuvattiin Jääshown verkkosivuilla näin: 

”Merenalainen maailma on täynnä erilaisia, toinen toistaan upeampia mereneläviä ja kiehtovia esineitä. Pinnalla taas kohtaamme muun muassa iloisia merimiehiä. Pieni Merenneito kertoo kaikenikäisiä kiehtovan ja koskettavan tarinan. Se keskittyy nuoren merenneidon unelmaan päästä ihmisten maailmaan. Haaveiden ja seikkailuidensa keskellä hän myös rakastuu prinssiin. Merenneidon rohkeus ja syvä rakkaudennälkä ovat universaaleja teemoja, jotka herättävät meissä jokaisessa tunteita ja haaveita. Pieni Merenneito kohtaa matkallaan vaikeuksia ja uhrauksia, mutta hän ei koskaan menetä uskoaan unelmiinsa ja rakkauden voimaan.”

ps. Jos olette tulossa katsomaan, hyödyntäkää Ticketmasterissa Minitimanttien koodia MINIT, niin saatte lipun alennettuun hintaan. Tytöt palkittiin viimeksi kakkukahveilla, kun olivat saaneet koodilla myytyä x määrän lippuja omalla koodillaan – se oli tytöille kiva yllätys. 24.3.2024 esityksestä on tulossa kaksi näytöstä klo 12.30 ja 16.30. 

Aivosumua ja arjen aherrusta

Mulla on ollut jotenkin vaikea nyt alkuvuodesta kirjoitella blogeja, ja olenkin miettinyt syytä tälle. Osaksi tuntuu, että olen edelleen puhki joulukuun sairastelukierteestä. Koska olo heittelehti ennen joulua laidasta laitaan, en ole uskaltanut vieläkään tuuletella tästä nykyhetken hyvästä olosta, joka on siis yleensä se aivan normaali olotila. 

Eksyn aina välillä blogini päivitysversioon – samaan aikaan yritän löytää inspiraatiota. Alkujaanhan aloitin kirjoittamaan blogiani, koska halusin äitiysloman aikana ja sen jälkeen jäsennellä ajatuksiani jonnekin – ja minulla oli yksinkertaisesti ikävä kirjoittamista. Mutta tiedättekö sen tunteen, kun nyt ei oikein ole ajatuksia, joita jäsennellä? Sitä äidit varmaan kutsuvat jonkinlaiseksi aivosumuksi. 

Miten arki on sitten sujunut?

Mihin tämä alkuvuosi on sitten mennyt? Työrintamalla on ollut sopivasti hommaa. Tammikuussa kirjoittelen Liikunnan Ammattilainen -lehteen ja erään huhtikuun tapahtuman tiedotteen sekä KIRA-kasvuohjelman tapahtumista artikkeleita. Näiden lisäksi olen ottanut työnalle Kalla Activen seuraavan kuukauden somen ja helmikuun kamppiksen. 

Työn ulkopuolella kuukausi on ollut aika luistelupainotteinen. Oma maanantain aikuistuntini muuttui vuoden alussa 1h -> 1,5h, mikä on ollut aivan ihanaa. Lisäksi olen edelleen käynyt torstaisin jäillä. Nuo kerrat ovat parasta terapiaa, sillä jo halliin mentäessä muut ajatukset jäävät ulkopuolelle. 

Kotona minimimmin suosikki ajanviete on tällä hetkellä etupihan lumilinnan ja -mäen rakentaminen, lautapelit (Muuttuva Labyrintti, Arvaa kuka), barbie- ja koululeikit. Risto Räppääjä -elokuvien tahdissa taas lauletaan ja tanssitaan joka päivä. Tänään vietimme minimimmin toiveesta hänen rakkaan Paddington-nallensa “2-vuotissynttäreitä”, johon kaikki nallekamut oli kutsuttu. Yhtenä ohjelmanumerona oli piirtäminen ja maalaus, jossa minimimmi toimi omien sanojensa mukaan kuvataiteen opettajana. Aika perus arkea siis!

Harrastusyhteisö lapselle rikkaus

Minimimmi vaihtoi alkuvuodesta luistelussa kehitysryhmään, ja hänellä nykyään kolmesti viikossa treenit ja oheiset. Huomaan, että seuraavaan ryhmään siirtyminen oli hänelle suuri steppi ja voi kuinka onnellinen hän onkaan ollut tuosta. Olen aina ajatellut, että jos treenikerrat lisääntyvät, urheiluinnon täytyy kasvaa myös samassa tahdissa. Minimimmi alkoi syksyllä kysellä aina alkuviikosta: ”Onko tänään luistelua?” Ja kertasi viikonpäiviä, jotta hän sai laskettua montako päivää on seuraavaan luistelukertaan. Hän totesi jo usein tuolloin, kuinka kiva harrastus hänellä on. 

Kuulen edelleen muutamilta vanhemmilta ihmettelyitä: ”Tarvitseeko noin nuorella lapsella edes vielä ns. vakkari harrastusta olla?” Eräs lisäsi vielä perään: ”Meidän lapsi haluaa tehdä niin paljon muutakin vielä.” Nämä ihmettelyt ovat mielestäni aina hassuja, sillä en vieläkään tiedä, mistä tuulee (tai miksi he haluavat näitä ajatuksia mulle jakaa heh). Toki kaikki on lapsikohtaista, kuten millaisesta tekemisestä lapsi tykkää. Samallalailla kaikki vanhemmat eivät pidä liikkumisesta, joten luonnollisesti heidän suhtautuminen oman lapsensa mahdolliseen harrastukseenkin on eri. Mietinkin aina, että minimimmi saa luisteluharrastuksen myötä nauttia monesta eri liikuntamuodosta, kuten jumppailusta ja tanssista, ja muina aikoina ehdimme ihan hyvin tehdä kaikkea muutakin – tai vaan maleksia ja hengailla, jos on sellainen fiilis. 

Minimimmin ryhmässä on monta tyttöä, jotka ovat luistelleet hänen kanssaan jo vuoden. Suurin anti lasten harrastuksissa onkin tuo lajin tarjoama yhteisö. Huomaan, että hänelle ovat nuo luistelukaverit tulleet tosi tärkeiksi. Minusta olikin kiva katsoa, kun heidän jouluesityksen jälkeen tytöt menivät Nordiksen katsomoon seuraamaan vanhempien luistelijoiden esityksiä. Istuin itse toisella puolella hallia, mutta näin hänet ja muut ryhmät tytöt hallin toisessa päässä – ja miten kivaa heillä näytti olevan. Tuo jos mikä lämmittää eniten äidin sydäntä.

Mitä teillä luetaan? 4-vuotiaan kirjasuosikit 

Olen aina rakastanut tarinoita ja ennen kaikkea draaman kaarta loppukliimaksilla. Ehkä tuosta juontaa juurensa myös minun rakkaus kirjoittamiseen. Tiesittekö muuten, että mulla oli lukiossa maailman paras historian opettaja. Opettaja aloitti ensimmäinen tuntimme kirjoittamalla liitutaululle His story = hänen tarina. Kun oma mielenmaisemani alkoi ajatella historiaa liutana tarinoita, alkoi aihekin enemmän kiinnostaa.  

Silmiini osui Helsingin Sanomien arvostelu Ryhmä Hau 2 -elokuvasta. Arvio oli otsikolla Uuden Ryhmä Hau -elokuvan sanoma herättää kysymyksiä. Toimittaja Maija Alander toteaa mahtielokuvan varmasti viihdyttävän yleisöään, mutta kysymyksiä herättää fiktion viesti siitä, että yksilön epävarmuus voitetaan uusien supervoima-asusteiden avulla. Toki arviot ovat aina toimittajien omia henkilökohtaisia mielipiteitä, enkä ole kyseistä lasten elokuvaa nähnyt, mutta tämä sai minut silti miettimään lapsille tarkoitettuja elokuvia ja kirjoja – ja ennen kaikkea tarinaa niissä. 

Kun minimimmi oli 1v 8kk, kirjoittelin hänen sen hetkisistä suosikki kirjoistaan. Jo silloin totesin, että on olemassa tosi taitavasti tehtyjä kirjoja ja todella huonoja. Vaikka osa kirjoista oli tarkoitettu selkeästi isommille, ne sai toimimaan myös pienemmille. Niissä oli ihailtavan paljon värikkäitä kuvia ja yksityiskohtia, joista riitti taaperonkin kanssa tarinoitavaa. Pitkäikäiset kirjat kulkivat myös kasvun rinnalla, sillä ensin kirjan jutut lisäsivät ymmärrystä ja sen jälkeen se oli sanojen oppimisen apuna. 

Nyt kun olemme päässeet minimimmin. (4v 4kk) kanssa jo pidemmälle tarinoiden maailmaan, huomaan arvostavani entisestään hyvää ehjää tarinaa, selkeää juonta, jossa on loppu ja mahdollinen opetus, oikeudenmukaisuutta ja hauskoja sanoja/sanontoja, joita ei aina niin kuule. 

Kerään alle kirjoja, joita hän useimmiten valitsee iltasaduksi (Saa aina itse valita joka ilta mieleisensä kirjan omasta kirjakoristaan) 

Viiru ja Pesonen -kirjat & Paddington-kirjat

Meiltä löytyvät Ystävämme karhuherra PaddingtonPaddington puutarhurinaViiru ja Pesonen telttaretkellä ja Viiru kateissa. Ne ovat kaikki itseasiassa siskoni lapsen (nykyään jo yli parikymppinen) vanhoja kirjoja. Näitä toki myydään edelleen. Kaiken kaikkiaan nämä ovat kivoja hyväntuulen tarinoita.

Pesosessa on hassuja kuvia ja sydäntä lämmittää, miten onnellinen Pesonen on siitä, että hänen päiviään piristää Viiru-kissa. Näin aikuisen näkökulmasta siellä on myös hauskoja sanontoja ja rikasta kielenkäyttöä. 

Minimimmin oman nallen nimi on Paddington eli pitää Paddington-tarinoista kovasti ja haluaisi kovasti matkustaa Lontooseen. Paddington-karhu on hurmaava ja hyväkäytöksinen – ihana ajatus on myös se, miten hyvää hän ajattelee aina kaikista. Hänelle myös aina sattuu ja tapahtuu – kuten meidän minimimmillekin. Hoemmekin aina yhdessä: ”Ohhoh, aina sattuu ja tapahtuu. Sellainen karhu minä olen.”

Tatu ja Patu Helsingissä

Tatu ja Patu Helsingissä -kirjasta riittää juteltavaa ja siinä on yksityiskohtaisia ja hauskoja kuvia. Tarina vie mukavasti läpi kirjan aina loppuun asti ympäri Helsinkiä ja suurimmassa osassa paikoista mekin olemme käyneet piipahtamassa minimimmin kanssa. Tuo varmaan onkin meillä se kantava tekijä – kirja muistuttaa minimimmiä mm. päärautatieasemasta, Olympiastadionista, Linnanmäestä, Senaatintorista ja Eduskuntatalosta. Kirjan kohteita onkin aina kiva bongailla, kun ollaan keskustan suunnalla. 

Karhuperheen tarinoita

Karhuperheen tarinoita -kirjassa on 6 lyhyempää tarinaa, ja se on ollut meillä jo kauan aikaa kierrossa. Alussa katselimme taaperona kuvia, sitten lyhensin tarinoita ja lopulta luin kokonaan. Sen vahvuus on ehkä se, että se on kirja täynnä arkisia hetkiä ja hääräilyjä. Kirjan tarinoissa Nalle Petteri menee kouluun, hän käy luistelemassa, uimassa, pelaamassa jalkapalloa, sirkuksessa, maatilalla, ruokakaupassa ja ostoksilla.

Saariston prinsessa

Saariston prinsessa -kirja on syntynyt epätavalliseen tapaan. Camilla Mickwitz piirsi kirjan kuvat jo 80-luvulla, mutta kirjaa ei koskaan julkaistu. Tuutikki Tolonen kirjoitti tarinan kuvien pohjalta ja kirja julkaistiin vuonna 2022. Tarina kertoo saariston prinsessan elämästä nuoresta vanhaksi. Vaikka tarina sinänsä ei ole mikään kovin mullistava, kirjassa on kauniita kuvailuja ja kivaa sanastoa. Siellä tuodaan esiin myös vuodenaikoja ja luontoa. Yksi kaunis ilmaisu talventulosta on esimerkiksi: ”Tuli niin kylmä, ettei saari jaksanut enää olla saari”

Pörröinen pikku pupu haluaa kiivetä puuhun

Kirjaa kuvataan, että se on sydämellinen tarina päättäväisyydestä, vaikeuksista ja niiden voittamisesta sekä jokainen meistä tarvitsee erilaisia keinoja yltääkseen unelmiinsa – ja olen tässä samaa mieltä. Äidin lohduttaminen kirjan lopussa on myös hurmaavaa.  

”Sinä olet äidin ihana pikku pupunen, äidin ihanin ja sinä voi pystyy mihin vain ja oppia mitä vain. Asioita voi kuitenkin tehdä eri tavoin. Voit oppia kiipeämään puuhun, mutta sinun täytyy löytää pupusille sopiva tapa kiivetä. Me emme voi kiivetä kuin oravat, koska emme ole oravia. Meidän ei myöskään tarvitse olla samanlaisia, kuin muut. Saamme keksiä oman tapamme voidaksemme tehdä asioita. Muistatko ne suuret koneet, joita taivaalla korkealla lentelee? Ne ovat ihmisten koneita. Ihminen halusi lentää, mutta ei ihmisillä ole siipiä, niin kuin linnuilla. Siksi ihmisen piti keksiä toinen tapa lentää. Ihminen lentää niillä suurilla koneilla.”

Sulon ja Elsin mummo karkuteillä

Sulolla ja Elsillä on vauhdikas mummo, mutta kirjan rikkaus on monipuolinen tapahtumaympäristö. Naapurustossa asuu paljon erilaisia ihmisiä ja lapset toteavatkin, että: ”Miten tylsää olisikaan, jos kaikki olisivat samanlaisia.”

Kuuntele ja opi englantia

Lisäsin tämän listan loppuun, sillä se on mukavaa ajanvietettä. Oppi ja Ilo -sarjassa on muitakin kivoja tuotteita ikäryhmien mukaan. Minimimmi on tosi kiinnostunut vieraista kielistä ja kysyykin usein, mikä jokin asia on englanniksi. Kirjassa nappia painamalla kuulee yli 70 sanaa. Näitä kielikirjoja voisi olla jopa enemmän!

Miten helpottaa päiväkoti-ikävää?

Minimimmi täytti kesällä 4 vuotta, ja hassua, miten tuntuu, että olemme kulkeneet päiväkotimaailmassa jo pitkän matkan. Hän aloitti pienten ryhmässä ollessaan 1 v 2kk eli nyt alkoi neljäs vuosi samassa päiväkodissa.  

Ensimmäisen vuoden painajaisen jälkeen hänellä on ollut mukavia hoitajia, joihin olemme pystyneet luottamaan. Hänen ensimmäisen vuoden varhaiskasvatuksen opettaja myönsikin, kun olimme päiväkodin johtajan kanssa juttelemassa, että ensimmäinen vuosi meni vihkoon. Tuo aika oli äärimmäisen raskas ja aiheuttivat huolta, mutta olen ylpeä, että silloin lähdin asiaa selvittämäänTuolloin tästä rohkaistuneena moni vanhempi jakoi oman kokemuksensa liittyen samaan varhaiskasvatuksen opettajaan. Kauhukseni hänen hermokohtaukset olivat monenkin eri ikäluokan ja heidän vanhempiensa tiedossa. 

Ehkä tämä koko tapahtumasarja oli hyvä muistutus itselleni siitä, miten omaan intuitioon kannattaa luottaa. Minulla oli koko ajan sellainen tunne, että asiat eivät ole normaalisti ja jokin on pielessä.

Balsamia haavoihin

Jotenkin tulee ihan kyyneleet silmiin, kun mietin, miten ihana ja empaattinen varhaiskasvatuksen opettaja minimimmille tuon koettelemuksen jälkeen tuli. Muistan edelleen, kun hän oli kysynyt 2,5-vuotiaaltani: “Oletko sinä sellainen pieni kultakimpale? “, johon hän oli vastannut:“En, olen iso kultakimpale.” 

Näin jälkikäteen ajateltuna terve hoitosuhde ja kannustava hoitaja olivat tuossa vaiheessa kuin balsamia hänen haavoille ja enkä edes halua ajatella, mitä olisi tapahtunut hänen itsetunnolleen, jos kommunikointi olisi jatkunut raivoten. 

Vaikka tuosta seuraavana vuonna hänen hoitajat vaihtuivat, koin silti, että asiat olivat normaalisti, eikä ennen kaikkea tarvinnut olla huolissaan. Yksi hänen hoitajista oli vielä samaan aikaan hänen luisteluvalmentaja, joten heille muodostui ihana suhde ja sama kemia jatkuu edelleen, vaikka hän ei ole enää minimimmin ryhmän oma hoitaja. 

Uuteen ryhmään siirtyminen

Kun päiväkoti alkoi elokuun alussa, elimme ensimmäisen viikon kuherruskuukautta. Ryhmä oli melkein sama, muutama tuttu hoitaja ja siirtyminen ”isompien pihaan”.

Meillä oli aina viime vuonna tapana vilkutella vielä pihasta ikkunaan, kun lähdin. Yleensä minimimmin kaveritkin olivat hänen kanssaan ja toivoivat, että hypin XY-hyppyjä tai lähettelen lentopusuja. Hän siis jäi enemmänkin naureskelemaan aina ikkunaan, kun hölmöilin kävellessäni ulkoportille. Eräs vanhempi kerran totesinkin: ”Kaikkea ne pistävät meidät tekemään”, johon totesin: ”Voin helposti hassutella, jos siitä tulee noin hyvä mieli.” Ainahan se on kivempi jäädä nauraen jonnekin. 

Minimimmi on hoitajien mukaan aina ollut ikäisekseen hyvä sanoittamaan tunteitaan. Ikävää myös on käyty läpi ja usein hän kuulemma sattunutkin päiväkodissa yhtäkkiä toteamaan esimerkiksi ruokapöydässä: ”Äitiä ikävä”, johon on vastattu esimerkiksi: ”Sulla onkin ihana äiti”. Tämän jälkeen hommat ovat jatkuneet normaalisti nauraen ja leikkien. 

Viimeisen viikon olemme jutelleet paljon kotona ikävästä. Kavereita hänellä on paljon ja päivittäin hauskoja leikkejä heidän kanssaan, mutta jollain tapaa ikävä on nyt viikon ajan tuntunut aamuisin päikkyyn mentäessä isommin. Hän halaa tiukasti ja sanoo minulle: ”Tulee ikävä.” Usein hän haluaisi tulla minun kanssa viettämään päivää, vaikka hän tietää vanhempien olevan töissä, kun lapset ovat päiväkodissa.

Kesä oli niin tiivis – olimme melkein 5,5 viikkoa kahdestaan, sillä puolisollani ei ollut samaan aikaan lomia. Teimme reissuja Suomessa ja Kyprokselle, nauroimme sekä teimme arkisia asioita yhdessä. Uskon, että tottuminen arkirytmiin vaatii vain aikansa, mutta miten ihanaa se on, että asiasta pystyy niin avoimesti puhua hänen kanssaan. Toisaalta kesällä oli taas kavereita ikävä.

Kun olemme jutelleet ikävästä, olen useaan otteeseen todennut, ettei siinä ole mitään väärää. Se on luonnollinen tunne, joka helpottaa ajan kanssa. Sitä usein tuntee, kun on rakkaita ihmisiä elämässä. Olen rohkaissut häntä sanomaan sen samallalailla ääneen, kun hän on aikaisemminkin sen sanonut. Usein sanon hänelle: ”Minullakin tulee sua ikävä, mutta sitten kun muistan, että pianhan me nähdään, ikävä helpottaa.”

Ikävää on eniten helpottanut pari päivää sitten antamani kaulakoru. Annoin hänen kaulaansa oman koruni ja sovimme, että jos tulee ikävä hän voi ottaa sen riipuksen sormiensa väliin. Se myös auttaa muistamaan, että pianhan me näemme taas. Koru onkin auttanut tosi paljon ja hoitajatkin sanovat hänen kantavan ylpeänä minun korua.  

Kaiken kaikkiaan on maailman ihaninta, että näistä tunteista voi 4-vuotiaan kanssa jo näin hyvin puhua, ja teen kaikkeni, että meidän puheyhteys säilyisi myös tulevaisuudessa, jotta voisin tarvittaessa olla tukena muunlaisienkin tunteiden läpikäymisessä. Voihan elämä & tunteiden eri kirjot ❤️

Eikö olisi helpompaa vain olla mukava?

HS kirjoitti 28.6.2023 artikkelin otsikolla: Pieniä eleitä. Siinä kerrotaan, kuinka pienillä arkisilla teoilla voi kertoa toiselle, että välittää toisesta. Siinä myös kehotetaan miettimään, miten haluaisi itselle puhuttavan tai mitä tehtävän.

Vaikka artikkelissa puhuttiin enimmäkseen kommunikaatiosta ja teoista parisuhteessa, mielestäni aihe on mielenkiintoinen monelta muultakin kulmalta. Jokainenhan meistä ansaitsee hyvää käytöstä – oli tilanne sitten näkeminen kasvokkain tai viestittely sähköpostitse. Vielä haastavamman tilanteesta tekee, jos asiassa onkin negatiivinen sävy. 

Mielestäni myötätunto on yksi ihmisen kauneimpia ominaisuuksia ja arvostan ihmisiä, joilta löytyy sosiaalista pelisilmää erilaisiin tilanteisiin. Kirjoittelin näihin liittyvistä asioista joskus vuosia sitten blogiini otsikolla: “Tunnetko ankeuttajan tai suorasanaisen, jolta pelisilmä puuttuu?” sekä palautteen annosta otsikolla: Maski päällä hymy katsotaan silmistä.” Hyvässä kommunikaatiossa annetaan palautetta olennaisesta asiasta. Jos luonnehdinta on liian yleinen ja palautteen antaja kertoo asiasta esimerkiksi hehtaarin pituisella jaarittelutekstillä, hän osoittaa oman kyvyttömyytensä jäsennellä asiaa.

Oman elämän ne pienet eleet

Olisi arvokasta toista ihmistä kohtaan, jos henkilö ensin kävisi irtonaiset ajatukset omassa päässään läpi, ennen kuin möläyttää mitään ulos. Eikö olisi mukavaa olla mukava? Minusta tuntuu välillä, että joillain ihmisillä ei ole ollenkaan suodatinta ja sähköpostiin kilahtavat viestit näyttävät siltä aivan kuin kokonaisuutta ei olisi mietitty yhtään, ainoastaan vaan oksennettu ensimmäiset ajatukset ja painettu lähetä. 

Eräskin palaute viime viikolla vei hetkeksi mehut, sillä tuntui, että siinä keskityttiin enemmän mollaamiseen, eikä pyynnöstä huolimatta tuotu selkeää kohtaa esiin, johon haluaisi muutoksia. Jollain tapaa mieleeni muistui neuvo lapsuudesta. ”Asioista ei saa valittaa, ellei niihin ole kättelyssä antaa korjausehdotusta.”

Esimerkiksi autossa ei ollut syytä haukkua radiosta soivaa kanavaa, ellei ollut samantien antaa ehdotusta vaihtoehtoisesta kanavasta.

Nämä ovat pieniä eleitä myös elämässä niin parisuhteessa, perhe-elämässä, työasioissa ja harrastuksissa. Mielestäni jokaista ja jokaisen aikaa pitää arvostaa sen verran – oli asia sitten positiivinen tai negatiivinen – että kokoaa ajatukset ensin, ennen kuin sylkee ne kasana ulos. Ja ennen kaikkea eihän meistä kukaan varmaankaan tahallaan halua olla ilkeä vai haluaako? Eikö olisi helpompaa vain olla mukava?

Varmat kesän merkit ja “Dolce far niente” -hetket

Jo lapsesta saakka tietyt asiat ovat vakiintuneet tietyille vuodenajoille tai kuukausille. Toki lapsena koulu ja kilpaurheilu määrittelivät aika paljon vuoden kulkua, mutta silti niiden rinnalla oli paljon makuja, tuoksuja ja ääniä, joista tiesi, että kesä on nyt virallisesti tullut.

Lapsena kun koulu loppui muistan usein, että heräsin aamulla nurmikon leikkurin ääneen. Lapsuuden kodissani oli iso takapiha nurmikkoineen. Kun menin ulos, aurinko usein paistoi ja nenään kantautui vastaleikatun nurmikon tuoksu.

Keväällä ja alkukesällä oli usein talvilajien kaudenpäätös. Minimimmin kevätkauden päätöstä vietettiin viime viikolla karnevaalitunnelmin, ja tuli itselle ihan nostalginen fiilis. Omassa lapsuudessani ja nuoruudessani talvilajien kaudet myös laitettiin pakettiin kevään lopussa ja kesän alussa.

Ulko- ja beachlentopallot alkoivat taas kesäkuun alussa Power Cup -turnauksella ja, kun koulut loppuivat, turnaus käynnisti kesän. Olen joskus laskenut olleeni yhteensä lapsena yli kymmenessä Power Cupissa. Turnauksessa on joukkueita junnuista teineihin ja joka vuosi turnaus pidetään eri kaupungissa. Hauskaahan on se, että turnaus järjestetään edelleen kesäkuussa.

Kesän merkkejä kotona

Kun viikonloppuna join ensimmäisen aamukahvin ulkona takapihan terassilla, huomasin, että meille on tänne nykyiseenkin kotiin muodostunut vakio kesän merkkejä. On siis asioita, jotka ovat toistuneet joko vahingossa tai sitten tarkoituksella. Olen muutamana vuotena putkeen saanut naapurilta raparpereja, joista olen leiponut raparperipiirakan. Näin kävi viimekin viikonloppuna. Kirjoittelin ohjeen joskus vuosia sitten myös blogiin. Kuinka moni teistä pitää raparperin kirpeydestä?

Alkukesään kuuluu vahvasti puutarhan suunnittelu ja kukkien laittoa, yrttien kasvattamista, minimimmin synttäreiden järjestämistä (ja ennen kaikkea fiilistelyä jo kauan etukäteen), aikaiset aamut (Näistä nautin eniten! MIten paljon ehtiikään jumppailla ja tehdä, kun muut vielä nukkuvat), myöhäisemmät illat lasten kanssa ulkona (Nytkin tytöt ovat olleet monena iltana naapureiden trampoilla), vesi-ilmapallojen jämät nurmikolla (Aina niitä jää, vaikka kuinka yrittää kerätä) ja katuliidun haileita jälkiä lattiassa ja terassilla (paljaiden varpaiden mukana liituväri siirtyy sisälle).

Dolce far niente -hetki

Monesta asiasta on siis ainakin itselleni tullut todella kesäinen fiilis. Oma tavoite olisi kesän aikana päästä mahdollisimman paljon jonkinlaiseen “aivot narikkaan “-olotilaan. Tiedättekö italialaisen sanonnan: Dolce far niente? Sen voisi kääntää englanniksi sweetness of doing nothing. Eräs italialainen selitti sanonnan kerran isoäitinsä kautta. Isoäidillä oli tapana siirtää välillä tuoli ulos oven eteen ja katsella ohikulkijoita ja auringonlaskua. Jos mies kysyi häneltä: “Nonna, che fai qui?” = “Mitä teet?” Isoäiti vastasi aina: “Niente” = “En mitään”

Tajusin, että isoäidin tavoin katselen välillä taivasta ja sen värejä sekä lataan battereita. Samoin tapaan haahuilla etu- ja takapihallamme katselemassa kukkapenkkejä ja seurailen, mikä kukka on alkanut nyt kukkimaan. Ne ovat omia Dolce far niente -hetkiäni ja niitä haluan lisää myös tähän kesään. Millainen on teidän Dolce far niente -hetki?

ps. Jos ette ole vielä testanneet Kalla Activen kesävaatteita, hyödynnä koodi KALLA20 ja tilaa verkkokaupasta -20% alennuksella.

Yrittäjyys ja äitiys

Yrittäjyyden ja äitiyden yhdistämistä kysellään usein. Vaikka monet pitävät niiden yhdistämistä lähtökohtaisesti haasteellisempana kuin esimerkiksi ns. normaalin palkkatyön, itse koen, että yrittäjänä oleminen on mahdollistanut meille ainakin enemmän perheaikaa.

Tokihan molemmissa on varmasti omat haasteensa riippuen työstä ja alasta, jolla työskentelee. Näitä ei mielestäni voi myöskään ikinä yleistää, sillä kukin perhe, ovat he sitten yrittäjiä tai palkkatyössä, hoitavat asiat parhaaksi katsomallaan tavalla. 

Miten työni näkyy kotona?

Varmasti konkreettisimmat asiat, joiden kautta työni näkyy kotona, ovat läppärini sekä Kalla Activen vaatevarasto, jonka olen rakentanut yläkertaamme yhteen ylimääräiseen huoneeseen. Minimimmi on usein siellä järjestelemässä kanssani sekä pakkaamassa tilausta. Usein hän kysyykin: ”Äiti, kuka tilasi?”

Olen pyrkinyt selventämään minimimmille, että läppärini ja puhelimeni on minun työvälineitä ja pyrinkin välttämään niiden ”turhan plarauksen” hänen seurassaan. Miten paljon sitä viettikään aikaisemmin ennen häntä aikaa puhelimella ihan vaikka vaan Ilta-Sanomia selaillen. Jos teen jotain puhelimella, se liittyy usein töihin: vastaan sähköpostiin tai Kalla Activen somessa tapahtuviin kyselyihin. 

Pyrin toki tekemään varsinaiset isommat työt ennen, kun haen minimimmin neljän maissa päiväkodista. Joskus kuitenkin jotain tulee eteen ja avaan läppärin vielä illalla. Tuolloin usein minimimmikin hakee kassakoneen, joka on hänen mukaansa hänen ”työkone”. 

Haluan antaa työnteosta terveen kuvan. Se on asia, joka kuuluu arkeeni & elämääni ja enkä tee siitä sen kummallisempaa numeroa. Pidän työstäni paljon, enkä ikinä halua käyttää siitä sanaa ”pakko”. Toki minimimmin läsnäollessa pyrin ihan erilailla olemaan läsnä, jos teen töihin liittyviä asioita. Mielestäni tietyillä sanavalinnoilla pystyy myös vaikuttamaan siihen, millainen asenne lapsella työntekoa kohtaan kasvaa. Jos vanhempien mielestä kaikki töihin liittyvä on ikävää, ei lapsikaan varmasti suhtaudu työntekoon positiivisesti. 

Minimimmi osaa yhdistää jo työnteon ja rahan keskenään eli työnteosta saa palkkion. Hän sai euron viime kesänä, kun siivosi naapurin pihaa. 

Matkassa aina mukana

Rakastan rutiineja. Jos ei ole ollut mahdollista elää normaalissa arkirytmissä, olemme silti aina keksineet ratkaisun. Useammissa asioissa minimimmi menee kaikessa Kalla Activeen liittyvässä mukana. Hän on vienyt kanssani Showroomiin esitteitä, ollut mallina ja muutenkin kuvausreissuilla Lapissa mukana. Hän muistelee edelleen noita matkoja ja niistä on syntynyt upeita muistoja samalla meille molemmille. Hän tuntee valokuvaajat ja videokuvaajan sekä osan lähitiimistäni, joita hyödynnän myynnissä ja markkinoinnissa.

Huhtikuussa päiväkodissa oli kehityspäivä eli minimimmi oli kanssani koko päivän. Tuolloin kävimme yhdessä myös piipahtamassa keskustassa ja veimme esimerkiksi vaikuttajapaketin Content Cornerille.

Päivittäisiä rutiineja helpoiten rikkoo flunssat ja muut taudit, joille ei yleensä voi mitään. Lapsen sairastuminen toki on monelle vanhemmalle haasteellinen tilanne, ja arki silloin on harvoin samanlaista. Perheessä, jossa molemmat vanhemmat käyvät palkkatöissä, voi usein vaihdella henkilöä, joka jää hoitamaan lasta kotiin. Itselläni ei ole siis varsinaista toimistoa vuokrattuna, vaan teen työt kotoa. En ole kokenut ainakaan omaa toimistotilaa tarpeelliseksi. Puolisoni on palkkatöissä, joten olettamuksena, että yrittäjä (joka on jo muutenkin kotona) voi aina hoitaa nämä tilanteet. 

Kieltämättä nämä tilanteet olen välillä kokenut epäreiluiksi, sillä yhtälailla minulla yrittäjänä voi olla päivät palavereita buukattuna. Osaa palavereista voi toki siirtää, mutta kaikkea ei aina voi sumplia. Silloin kun minimimmi oli pienempi, muistan hoitaneeni yhden puhelinhaastattelun ja kokonaisen artikkelin kirjoittamisen hän sylissä. (Juuri tuota kertaa hän ei viihtynyt leikeissään yksin, sillä oli niin kipeä.) Puhumattakaan niistä kerroista, jolloin on laatta lentänyt molemmilla. 

Joka tapauksessa koen, että oma yrittäjyyteni on tuonut lisämahdollisuuksia yhteiseen aikaamme. Pystyn hakea hänet aika usein hiukan aiemmin päiväkodista ja voimme tehdä enemmän reissuja yhdessä normaalien lomarytmien ulkopuolella. 

Miten teidän perheessä asiat menee? 

Uusperheen aikataulusumplimista ja kesäloman suunnittelua

Meidän perheen kesälomat menivät jälleen ristiin. Nämä ovat siis näitä perinteisiä uusperheen aikatauluasioita, joihin vaikuttavat niin omat, tyttäreni, mieheni, hänen lastensa äidin sekä tyttöjen kesälomavapaat. 

Puolisollani on töistä haasteellista pitää vapaita heinäkuussa, ja usein hänen lomansa määrittyvät yleensä hänen lastensa vapaista (tämä riippuen toki siis hänen lastensa äidin kesälomasta myös). Itse taas yritän lomailla minimimmin aikataulun mukaisesti eli silloin, kun hänen oma päiväkoti on kiinni. Tämä on usein juhannuksesta elokuun alkuun. Toki yrittäjänä koko viisi viikkoa ei ole pelkkää lomailua, mutta pyrin tekemään kaiken suuremman valmiiksi ennen juhannusta, jotta heinäkuu lähtökohtaisesti olisi aikaa reissuille ja kesähääräilyille minimimmin kanssa. 

Meidän kaikkien aikataulut harvoin osuvat yks yhteen, ja huomaan, että jos odottelen liian kauan aikaa kesän aikataulun määrittymistä, reissujen suunnittelu menee hankalammaksi – lähinnä siis junaliput ja hotellien hinnat kallistuvat. Tälle kesälle suunnittelinkin suoraan minulle ja minimimmille kesälomareissun ja ajattelin, että puolisoni voi liittyä sitten seuraan muutamaksi päiväksi, jos ehtii. Ennemmin yllätyn positiivisesti, kun odottelen ja huomaan, että juna meni jo.

Viime kesän Suomi-loma

Viime kesänä lomailimme minimimmin kanssa ensin viikon Pohjanmaalla vanhempieni luona, jossa puolisoni ja hänen tyttönsä tulivat myös pariksi päivää. Siitä jatkoimme junalla Tampereelle kylpylälomalle. 

Helsingissä jatkoimme samaa turistiteemaa ”turisteina kotikaupungissa” ja teimme myös minilomareissun Hotelli Sveitsiin Hyvinkäälle. Eräänä päivänä kävimme isosiskoni kanssa Hakaniemen Storyssa syömässä, puistoilemassa ja Hilton Strandin aularavintolassa juomalla. En tiedä kuka muukin harrastaa tätä, mutta meillä on tapana käydä välillä hengailemassa kivojen hotellien aularavintoloissa. Yleensä joko syömme jotain pientä tai otamme välilimsat. Niissä on niin kiva tunnelma – varsinkin jos itsekin on lomailufiiliksellä. Hakaniemen Hilton Strandissa on niin mukava henkilökunta ja akvaario, jota minimimmi tykkää tuijotella. 

Kesäreissu edessä 

Tämän kesän kesälomareissu starttaa Tampereelta, jossa vietämme siskoni tyttären rippijuhlia. Tampereelta jatkamme junalla Pohjanmaalle, josta olemme vuokranneet siskojeni perheiden kanssa kesämökit viideksi päiväksi. 

Nyt kun vanhempani myivät lapsuudenkotimme alkutalvesta ja he muuttivat pienempään taloon, emme mahdu enää koko jengi saman katon alle lomailemaan, joten kokeilemme tätä mökkiratkaisua. Mukavaa olisi silti vielä viettää aikaa porukalla ja nähdä samalla vanhempiamme. 

Tuon jälkeen jäämme vielä viikonloppulomalle minimimmin ja isosiskoni kanssa Vaasan keskustaan, josta olemme vuokranneet airbnb-asunnon. Katsotaan mitä tuon jälkeen, mitä keksimme. 

Millaisia suunnitelmia teillä on kesäksi?

Joulukuun hulinat ja minimimmin luisteluhuuma

Mulla on ollut jo kauan mielessä kirjoittaa edellisistä viikoista, mutta koska marras- ja joulukuu on ollut yhtä hulinaa, en ole ehtinyt pysähtymään ja kirjoittamaan. Usein olen kyllä suonut sille ajatuksia, mutta siihen se on jäänytkin.

Vauhdin määrästä kertoo yleensä se, että kun yritän miettiä edellistä viikkoa, joudun katsoa kalenterista, mitä on tapahtunut. Joku saattaisi todeta, että: “Noh ruuhkavuodet”, mutta oma kiireeni ei liity äitiyteen, vaan enemmänkin monen eri työjutun tekemiseen. Äitiys on oikeastaan tämän kaiken tasapainottava tekijä. Minimimmi on se syy, että laitan läppärin kiinni ja käännän aivot iltaisin eri asentoon.

Nyt myös pystyn jo pikkuhiljaa todeta, että selvisin syksystä eli nyt näyttäisi siltä, että sain kuin sainkin kaikki Kalla Activeen liittyvät hommat tehtyä ennen joulua. Kahden kuukauden sisällä on tullut yhteensä yhdeksän uutta tuotetta. Erityisen innoissani olen ollut naisten mustasta merinomekosta sekä lasten mintun värisestä. Mitä mieltä olette? Kurkatkaa verkkokaupasta myös muut uudet tuotteet!

Nyt totisesti pidän pienen tauon uusien tuotteiden lanseerauksesta. Niin kuin aikaisemminkin jo totesin: unohdan tyystin aina, kuinka suuritöinen prosessi se on. Mutta ihana on ollut jälleen kerran huomata, miten hyvän vastaanoton uudet tuotteet saivat. Siitä on pakko kiittää!

Naisten uudet vaatteet ovat nyt myös Zalandollakin myynnissä. Marras- ja joulukuussa tulleiden merinovaatteiden kohdalla tein poikkeuksen ja otin ja käsittelin kaikki kuvat itse. Ystäväni Leo teki niihin harmaat syväykset sekä packshot-kuvat Zalandoa varten. Tunnen Leon muuten alkujaan Vaasasta. Hän oli kanssani samaan aikaan lukiossa. Hauska yhteensattuma, että aikuisiällä törmäsimme uudelleen ja nyt hän on ollut rautainen ammattilainen kuvien kanssa ja korvaamaton apu. 

Talven juttuja ja luisteluhuumaa

Kalla Activen merinojuttujen ja minimimmin luistelun lisäksi joulukuu on ollut pulkkailua ja muuta ulkoilua. Pian saa nauttia joulun ajan lomailusta! Tein muuten joulutorttuja Fazerin “vihreäkuula-hillosta”. Suosittelen kokeilemaan, jos haluaa vaihtelua perinteisiin joulutorttuihin.

Minimimmi on ollut nyt syksyn luisteluhuumassa ja nyt näyttää myös siltä, että hän jatkaa tammikuussa ensimmäisessä taitoryhmässä. Helsingin Luistelijoissa on mielestäni ollut hyviä valmentajia ja he ottavat ihanasti lapset huomioon – aivan pienikin ele, kuten lapsen silmiin katsominen ja kumartuminen alas puhuessaan hänelle tekevät ainakin minuun vaikutuksen.

Alkuviikosta oli ihana, kun Nordiksella vietettiin Helsingin Luistelijoiden joulujuhlaa ja luistelukoululaisetkin pääsivät esiintymään. Olin niin ylpeä kaikista pienistä luistelijoista! Miten rohkeita he olivatkaan. 

Luistelun kohdalla olen ajatellut, että niin kauan kuin minimimmin innostus jatkuu, hän saa puolestani harrastaa. Luistelu taitona on kuitenkin niin tarpeellinen ja siihen liittyvät harjoitteet tuovat tasapainoa ja kehonhallintaa. Kannattaa muuten kurkata Helsingin Luistelijoiden luistelukoulut, joista minimimmikin aloitti. Ne ovat loistavia.

Arkinörtti Pressipäivillä ja muutama muuttuva tekijä

Tiedättekö sen tunteen, kun joku kysyy, että mitä kuuluu, mutta ette oikein osaa vastata? Tuntuu, että on tapahtunut taas lyhyen ajan sisällä niin paljon juttuja, ettei oikein enää itsekään pysy kärryillä kaikesta. Yleensä tuohon tunteeseen liittyy myös jollain tapaa lapsen sairastaminen eli vähäinen uni itselläkin sekä se, että perinteinen syksyn kisaväsymys alkaa painaa.  

Jollain tapaa olen taas onnistunut hankkimaan syksyn aikana monenlaisia extrajuttujakin tehtävälistalle ja salaisesti olen merkinnyt tietynlaiseksi merkkipaaluksi jouluaaton – sen jälkeen voi levähtää. 

Olen varmaan jo aiemmin kertonut, että vaikka rakastan matkustamista, onnellisimmillani olen, kun arki soljuu tasaisesti eteenpäin. Uskokaa tai älkää nyt kun on satanut lunta, kivointa on ollut minimimmin kanssa ulkona hääräily: luomme lunta, laskettelemme liukurilla ja käymme kotimme vieressä hänen toiveestaan katsomassa, onko hiihtoladut jo tehty. 

Pressitilaisuuden puheripuli

Kalla Activen merinovaatteet ovat olleet esillä Viestintätoimisto Manifeston Showroomissa koko syksyn ja ovat siellä aina loppiaiseen saakka. Pääsin kahdeksi päiväksi kertomaan niistä myös vaikuttajille ja toimittajille Pressipäivillä, jotka järjestettiin 15.–16.11. teemalla Hygge! Manifeston tavoitteena oli esitellä pro bono -periaatteella pienyrittäjä, ja Kalla Active sai kunnian jakaa merinojen sanomaa. 

Vaikka en ole hetkeen höpöttänyt kahden päivän aikana noin paljon, ihaninta oli huomata, miten ihmiset olivat aidosti kiinnostuneita Kalla Activen tuotteista. Hauskaa oli myös sparrailla tulevaisuuden uusista tuotteista. Plussaahan aina (ja korvaamaton apu brändille) oli toki tuotteiden runsas vilahtaminen somessa. 

Uusia tuotteita ulkona!

Marraskuun konkreettisin asia on varmaankin ollut kolme uutta tuotetta. Joka kerta kun saan vietyä tuon prosessin läpi ja uuden tuotteen myyntikuntoon, mietin itseksesi, että nyt en kyllä tee tätä hetkeen, sen verran kova rypistys se on – kuitenkin unohdan tämän lupauksen joka harvasen kerta. 

Harmaasta neuleesta minulla oli onneksi tuotekuvat jo otettuna viime kevään The Bäron kuvauksista, jotka olimme syvänneet harmaiksi Zalandoa varten jo syksyn alussa. Lisäksi kaikkien tuotteiden SKU-koodit oli luotuna, tiedot oli syötetty GS1-rekisteriin ja rekisteristä EAN-koodit myyntiä varten. Näiden pohjalta oli ollut helppo luoda verkkosivuille tuotteiden sivut luonnoksiksi valmiiksi odottamaan. 

Lasten UTU merino neuletakissa minimimmi oli innokkaana mallina ja tuttuni tuli naisten merino SELJA-neuletakkiin. Otin ja käsittelin kuvat viikonlopun ja alkuviikon aikana.  

Neuletakeista on edessä vielä Zalandon tuotesivujen luonti, mutta se saa vielä odottaa hetken, sillä kuvien muuttaminen Zalandon vaatimusten mukaan on vielä kesken (harmaat taustat jne).

Tapahtumien järjestämistä

Ja ai mitäkö ne extrajutut ovat olleet, joita olen haalinut? Olen minimimmin päiväkodin vanhempaintoimikunnassa ja olen sykkinyt nyt joulukuulle joulumyyjäisiä sekä lasten pikkujouludiscoa. Käytämme nämä tuotot keväällä lasten kevätriehan järjestämiseen lähinnä bändiin ja muihin esiintyjiin. Kävimme eilen katsomassa tuota discotilaa, jonka olemme vuokranneet. Vaikka nämä ovat olleet aikaa vieviä rasteja, onneksi jo nyt tiedän, miten paljon lapset tulevat nauttimaan discosta ja tulevasta kevään riehasta. 

Vinkkinä muuten, jos olette järjestämässä päiväkotiin tai kouluihin ohjelmaa, kurkatkaa Konserttikeskuksen verkkosivut. Tilasimme heidän kautta viime keväänä esiintyjän ja se oli oikein mainio. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Musiikin edistämissäätiön tuen ansiosta he voivat tarjota konsertteja kouluille ja päiväkodeille kohtuulliseen hintaan. 

Puolisoni tutut freesasivat pari viikkoa sitten alakerran vessamme ja huomasin, että välillä tuntui hassulta, kun ei saanutkaan tehdä töitä rauhassa yksin kotona. Vaikka sain tosi paljon hommia hoidettua tuolla viikolla, viikko kuormitti eri lailla. Remontin alkupäivinä menin muutamaan ravintolaan tekemään töitä, mutta huomasin, että helpoin oli kuitenkin hoitaa palaverit kotoa, vaikka hälinää olikin alakerrassa.

 

Vaikka WC:seen ei tehty isoa kallista remonttia, ilme freesautui. Suurimmat toimenpiteet olivat seinien maalaus ja tason, altaan, peilin, valaisimen sekä hanan vaihto. Yllä ennen ja jälkeen -kuvat, joista varmaan pienet muutokset huomaa.

Ps. Hyödynnä Black Friday -hinnat verkkokaupassa. Koodilla BLACK20 -20% alennus. Koodi voimassa 25.11.2022 klo 23.59 asti. 

Kuinka paljon vanhempi voi vaikuttaa lapsensa kaveripiiriin?

Isossa kuvassahan tärkeintä on, että lapsella on ystäviä ja leikkiseuraa ympärillään, eikä tarvitse olla yksin. Kuitenkaan ei voi sanoa, että vanhemmilla ei ole lastensa kaverisuhteisiin osaa eikä arpaa, sillä alkujaanhan vanhemman ja lapsen välinen hyvä vuorovaikutus luo pohjan lapsen sosiaalisille taidoille ja he ovat esikuvia lapselleen toisten ihmisten kanssa toimimisesta.

Vakio puistohengailija

Muistan, kun minimimmi oli alle vuoden ja käveli puistossa ympäriinsä. Hänen tapansa tutustua muihin lapsiin silloin oli, että hän käveli lapsen eteen, meni kyykkyyn ja hymyili. Myöhemmin, kun tuli enemmän sanoja riitti, kun sanoi toiselle lapselle: ”Juostaan”. Jos lapsi oli samanhenkinen, hän lähti peesiin – ja näin syntyi kaveruus. 

Toki kenelle tahansa vanhemmalle tulee hyvä mieli siitä, jos kuulee, että hänen lapsellaan on kivoja leikkejä ja leikkikavereita esimerkiksi päiväkodissa tai että häntä odotetaan saapuvaksi aina aamuisin. Arjen pieniä juttuja, jos toinen lapsi juoksee vastaan – saa takuu varmasti kaikille suun hymyyn. 

Minimimmin kohdalla olen ajatellut, että mun tehtävä vanhempana on auttaa ja mahdollistaa hänen kaverisuhteita tutustumalla heidän vanhempiin, jotta voin auttaa häntä pitämään yhteyttä ja sopia lapsille leikkideittejä. Kun on vasta 3 vuotta mittarissa, treffien sopiminen ei vielä onnistu, mutta kavereista on jo tullut tärkeitä. Toki tulevaisuutta ajatellen on mukavaa, että jo nyt tutustuu niin lapsiin hänen ympärillään ja heidän vanhempiinsa.  

Vanhemman vastuu

Tyttömme haluaa usein päiväkodin jälkeen jäädä puiston ramppiin polkupyöräilemään ja siellä onkin usein puiston vakiokävijöitä pyöräilemässä myös. Hän ei ole ikinä karttanut seuraa, vaan usein puhelee muille lapsille normaalisti ja saakin helposti leikkiseuraa. Edellisten kertojen jälkeen olen kuitenkin jäänyt iltaisin miettimään tätä lapsen kaveripiiriaihetta. 

Eräs samanikäinen poika, jonka kanssa hän on usein yhtä aikaa rampissa pyöräilemässä, puhuu hänelle rumasti ja tietyllä tapaa on myös ilkeä. Minimimmi ei onneksi tästä välitä, mutta itselläni nousee karvat jokaisella kerralla pystyyn lähinnä siitä, kun ympärillä olevat aikuiset tai hänen vanhempansa eivät puutu kielenkäyttöön eivätkä opasta häntä käyttäytymään. Kun olen itse yrittänyt hyväntuulisesti esimerkkien kautta sanoa pojalle, hän vaan näyttää kieltä. Muutaman kerran olen tätä sietänyt ja antanut minimimmin jäädä heidän kanssaan pyöräilemään, mutta viime kerralla sanoin suoraan hänelle, ettei pojan käytös ole kivaa ja että keksitäänkö jotain muuta. 

Vanhemmilla on siis tässäkin tärkeä rooli opettaa käyttäytymis- ja kaveritapoja, mutta ennen kaikkea heidän pitäisi esimerkiksi puistoissa opettaa lasta kohtaamaan toiset lapset myönteisesti. Ymmärrän, että kaikki eivät ole kaikkien kavereita, sillä me ihmiset nyt vaan olemme erilaisia, mutta kaikille pitää silti olla ystävällisiä. Voihan olla, että poika vielä harjoittelee kaverina oloa (ovathan he vielä pieniä!), mutta luonnollisesti ennemmin haluan minimimmille reiluja kaverikokemuksia, kuin tällaista väärää mallia kaverisuhteesta ja siitä, miten voi käyttäytyä. Ystävyyssuhteissa otetaan toinen huomioon, annetaan ja saadaan ja näiden opettelussa peräänkuulutan meidän vanhempien esimerkkiä.

Sunnuntaina lähtö Ylläkselle Kalla Activen kuvauksiin 

Tekisi mieli sanoa, että valmista on, mutta ei se ihan vielä pidä paikkansa. Kuinka moni pitää pakkaamisesta? Olen muuttanut niin monta kertaa, että olen jollain tapaa oppinut pitämään siitä – se on aina edustanut minulle jonkun uuden alkamista. Tokihan alle viikon reissu ei ole sama asia, mutta koska mukaan tulee meidän minimimmikin, kuvausvaatteiden ja rekvisiitan lisäksi täytyy miettiä normi vaatetus itseni lisäksi hänelle.

Meidän minineiti sanoo päivittäin, että: ”Mennään jo sinne Lappiin” ja muistuttelee, että: ”Äiti, älä pakkaa sitten liikaa.” (Pipsa Possussa äiti Possulla oli lähtenyt pakkaaminen ihan käsistä) 

Lisäksi viemme myös Alava Shopin tilauksen samalla. Ja jee Kalla Activea on siis syksystä alkaen pienenä eränä myös myynnissä Äkäslompolon Alava Shopissa. Vuonna 2019 avattu Alava Shop on Suomalaisen muodin ja lifestylen moderni vaateliike. 

Viimeisiä silauksia

Pääpiirteittäin asiat ovat reilassa, mutta muuttivia tekijöitä tulee olemaan loppuun asti – siksi siis asioiden ns. hinkkaaminen ja liika suunnittelu kannattaa lopettaa ajoissa. Kuten viimeksi kirjoittelinkin blogiin, kuvausaikataulu on aikalailla kasassa. Ylläs Eventsin Piia kävi viime viikolla tsekkaamassa vielä kerran kuvauslokaatioita ja värejä sekä laittoi muutaman alla olevan kuvan tulemaan. Niin mahtavia maisemia! En malta odottaa!

Kävin kuvaajan kanssa tällä viikolla läpi aikataulun ja hän ottaa vielä videokuvaajan kanssa oman ideointisessionsa. Meillä on yhteensä itseni ja minimimmin mukaan lukien seitsemän mallia. Heille kaikille on suunniteltu kaksi vaatteiden vaihtoa. Mallien ”kuvaus-lookia” ja profiilia on mielestäni mukava aina miettiä. Rehellisesti sanottuna yleensä olen suht nopea ja teen kuvausvaatteiden suhteen aika nopeat päätökset. Tällä kertaa olin jotenkin enemmän lukossa – tai ainakin vaatteet roikkuivat rekissä kauemmin, enkä ”klousannut” valintojani kuin vasta tänään. Ehkä tälle olisi pitänyt pystyä antamaan aiemmin aikaa, mutta kaiken muun tekemisen ohella en ehtinyt ajoissa pysähtyä. 

Vaikka kuinka yrittää hoitaa asiat aina ajoissa ennen reissuun lähtöä, vakiona on, että silti juoksee hoitamassa asioita viimeisinä päivinä. Lisämaustetta päivään toi bussireissu lentokentän suuntaan hakemaan kuljetusfirman varastolta viimeiset kuvauskappaleet, jotta sain pakattua ne reissuun mukaan. Tehtaan lähettämän paketin olisi pitänyt olla keskiviikkona perillä kotiovelle toimitettuna, mutta vakio on, että pakettia joutuu aina metsästämään.

Lasten merinopaita ja -housut tulevat syksyllä myyntiin myös sammal-värissä, joten ihana saada nekin nyt mukaan.

Oletko käynyt Ylläksellä?

Viimeksi kuvasimme keväällä yhden tehokkaan päivän The Barössä Inkoossa. Lokaatio oli aivan mieletön silloin ja luulen, että Ylläs tulee myös nyt tarjoamaan parastaan. Nyt kuvauspäiviä on tiedossa kaksi. Ensimmäisenä päivänä kiipeämme Varkaankudun kodalle ja siitä mahdollisesti ylemmäs, toisena päivänä käymme Ylläksen huipulla ja hotelli Arctic Skylight Lodgessa. Mikä on lempi paikkasi Ylläksellä?

Tietyllä tapaa kuvauspäivät ovat yksi parhaita asioita oman vaatebrändin kanssa – näkee vaatteen jonkun päällä ja kerta toisensa jälkeen yllätyn lopputuloksesta. Kuvauksissa olen kuitenkin yleensä aina samaan aikaan totaalisessa jännitystilassa. Tuo jännitys ei onneksi lamaannuta minua, mutta huomaan käyväni ylikierroksilla. Lastenkuvauksissa vielä viimeksi otin viihdyttäjäroolin, jolloin käytin vitsipankkini täysin tyhjäksi, jotta lapsilla (tytölläni sekä hänen päiväkotikavereilla) olisi kiva päivä. Heihin huumorini onneksi upposi ja räkätys vaan kuului minuutista toiseen. Tuon jälkeen oli kyllä omakin takki tyhjä ja taisin nukahtaa minimimmin tavoin samantien päiväuniaikaan. 

Parasta on tosin aina ollut se, että olen pystynyt luottamaan ympärilläni oleviin ihmisiin: valokuvaajaan ja videokuvaajaan sekä heidän näkemyksiin. Vaikka itsellä olisi kuinka ns. tarkat ajatukset kuvista, he ovat aina tuoneet niihin omat lisänsä. 

Ota seurantaan somessa!

Ota seurantaa Kalla Activen Instagram ja TikTok -tili @kallaactive. Tulen päivittämään kuvia, videoita ja tunnelmia. Tulen myös kirjoittamaan blogiin vielä koosteen koko reissusta. Ottakaa myös Visit Ylläksen sometilit @visitylläs seurantaan ja tai tutustukaan Ylläksen verkkosivuihin. Noita kun luin, iski myös itselle paniikki! Ylläksellä olisi niin paljon tekemistä! Ainakin top3-listalla ovat minimimmillä (ja itsellä) Äkäslompolon uimaranta (Olenhan muuten kertonut, että minimimmi tykkää myös kylmästä vedestä?) sekä Äkäshotellin uima-altaassa polskiminen. Lisäksi haluaisimme nähdä poroja ja nauttia kuvausten ulkopuolella ruskasta. 

ps. Lue Kalla Activen vinkit syyspukeutumiseen! Niin naisten kuin lasten merinovaatteet toimivat erinomaisesti syksyllä, sillä ilmankosteuden ollessa korkea, merinovilla mahdollistaa ilman kiertämisen. Tämä pitää käyttäjän kuivana ja lämpimänä. Tämä täytyy itsekin muistaa, nyt kun pakkaan vielä viikonloppuna meille ihan perus vaihtovaatteita. Tätähän siis en ole vielä tehnyt, vaikka matkalaukku täyttyykin nyt kovaa vauhtia. 

Hyödynnä koodi SYKSY15 ja täydennä jo nyt merinoa niin omaasi kuin lapsesi vaatekaappiin. Koodi oikeuttaa -15% aleen verkkokaupassa osoitteessa www.kallaactive.com ja on voimassa 30.9.2022 asti. 

Yrittäjän lomaviikot ja uuden Kalla Active -malliston muokkausta

Kesä on kyllä ihanaa aikaa. Jos ei olla minireissailtu, eniten ollaan vietetty aikaa meidän takapihalla.  Samalla kotona ollessa mini mimmi on uinut, pyöräillyt ja pitänyt kesäkeittiötä ja jäätelökioskia pystyssä. Mä taas olen yrittänyt (aina kun vaan mahdollista) relata. Samalla seurailen, kun pakettiauto kurvaa hakemaan Zalandon paketteja. 

Uuden malliston muokkausta

Kalla Activen kesä 2023 malliston protot tulivat viime viikolla ja naisten ja lasten vaatteet saivat viime viikolla kyytiä. Senttejä sisään, senttejä lisää tai sitten keksittiin kokonaan uusi ratkaisu tulevaan vaatteeseen. Sanoinkin juuri, että oikeastaan heinäkuu oli täydellinen aika tehdä uuden malliston muokkaukset, sillä nyt oli vähemmän muuta hommaa. Ihan kuin olisi ollut aikaa enemmän miettiä sävyjä ja yksityiskohtia.

Naistenvaatteissa mun tiimiläisenä on kaima Jenni, joka alunperin teki Kalla Activelle harjoittelun ja opparin. Nykyään hän on yksi mun vakio friikuista, joita työllistän. Hän on oppinut jossain määrin jo lukemaan mun ajatuksia ja on myös järjen ääni, kun mun ideat leikkausten tai yksityiskohtien myötä lähtee liian laukalle. 

Lasten vaatteissa mun tiimiläisenä on ihana Emilia. Huippua on päästä aina höpöttämään jollekin ideat ja miettimään yhdessä, mitkä olisi järkevä toteuttaa. (Mun puhetulva on vaan aina koominen – Onneksi Emilia osaa suodattaa) Alla oleva mekko, joka on mun päällä tulee muuten mustana myyntiin ensi talvena – can´t wait!

Itsensä kehittämistä

Äitiys kehittää myös joka päivä. Kun vuosi sitten alkukesästä Sohvi alkoi potkupyöräillä rampissa, olin saada sydärin. Onneksi siinä hommassa nopeasti tajusin pysyä kauempana ja ymmärsin, ettei millekään oppimiselle ole olemassa ”oikeaa ikää” ja luottaa vaan, että se handlaa.

Tänä kesänä kun Sohvi on alkanut pyöräillä ilman apupyöriä, oon yrittänyt olla saamatta sydäriä. (Jarrutus kaipaa hieman vielä viimeistelyä..) 

Vaikka oma reagointi on nykyään huomattavasti chillimpi, tottuukohan tähän ikinä kokonaan? Jotenkin sitä on ihan täysin unohtanut, kuinka rämäpää itse on ollut. 

Pikku neidin lempi kesäpuuhat

Ulkona olo on ihanaa ja mikä sen parempaa kuin käydä vain kotona kääntymässä ja matkata takaisin ulkoleikkeihin. Meidän lähes 3-vuotiaan pikku neidin lempi puuhia eri vuodenaikoina aina kysellään, joten kirjoittelen niistä taas tänne. (Tai ainakin muutamasta, sillä niitä riittää) Vaikka ikää on tullut lisää, samoja ulkoleikkejä ja mielenkiinnon kohteita hänellä kuitenkin on edelleen, kun eräässä vanhemmassa kirjoituksessani, jolloin hän oli 1v 9kk. Intoa on varmaan vaan karttunut vielä lisää.

Päiväkodin vasukeskustelussa oli myös aika samaan suuntaan annettu arvio: ”Kiinnostus liikuntaa kohtaan on vain kasvanut ja kaikki uuden oppiminen innostaa häntä. Häntä kiinnostaa ihan kaikki asiat ja haluaa olla kaikessa mukana ensimmäisten joukossa.” 

Kaikenlaiset menopelit ja pallopelit

Kaikenlaisista menopeleistä ei voi saada tarpeeksi. Edelleen menossa on mukana potkupyörä ja -lauta, mutta nyt melkein yhtä rakas on jo ”isojen tyttöjen” pyörä, josta kevään lopulla apupyörät otettiin pois. 

Jo vauvasta lähtien pallot ovat olleet hänelle mieleen. Hän jopa lähti aikoinaan ensimmäistä kertaa ryömimään pinkin sählypallon perään. Pelaamme nykyään melkein päivittäin jalkapalloa, sählyä, kopittelumailoilla jne. Kiva juttu on ollut se, että hän pääsi tänä keväänä ensimmäistä kertaa futistreeneihin. Aikaisempina keväinä olemme katsoneet vain kentänlaidalta menoa, sillä hän on ollut liian nuori. Saippuakuplien puhaltaminen on edelleen pop, ja erilaisia puhallusversioita ulkona olevaan lelulaatikkoon onkin kertynyt pilvin pimein.

Uiminen ja kaikenlainen hääräily

Käymme talvellakin paljon uimassa uimahallissa, mutta luonnollisesti kesällä on ihanaa käydä rannoilla ja maauimaloissa. Takapihan uima-allas on nyt myös viritetty, joten siellä helteisinä päivinä kiva rellestää. Takapihalla on myös jäätelökioski pystyssä – asiakkaita ei kuitenkaan ainakaan vielä tällä markkinoinnilla ole löytänyt ostoksille.

Usein kun häärään puutarhassa, minulla on innokas apuri mukana. Hän kastelee kukkia ja auttaa kaikessa mahdollisessa asiassa, mitä vain keksii. Nyt meillä on ollut kiva rituaali käydä parveekkeella katsomassa, kuinka meidän istuttamat herneet ja mansikat voivat. 

Itse olin lapsena aikoinaan samanlainen häärääjä ja muistan, kuinka äitini yritti nätisti minulle sanoa, että saisi ehkä asiat hoidettua nopeammin, jos en änkisi aina mukaan. Tavallaan ymmärrän nyt häntä. Toisaalta taas hitaasti yhdessä pikku neidin kanssa tekeminen on tehnyt hyvää omalle levottomuudelle ja ”kiireelle”. 

Meidän taloyhtiön pihassa on rengaskeinut ja seistessä keinuminen ja muukin keinussa roikkuminen on siskopuolten kanssa aina kivaa. Kova juttu on myös se, että pituutta alkaa olla sen verran, että keinuun pääsee itse kiipeämään. Tässä muutamia niistä sadoista asioista, joiden parissa viihtyy. Millaisia juttuja teidän lasten kesään kuuluu?

Miksi itse halusin äidiksi?

Näin äitienpäivän alla olen miettinyt, miksi itse halusin äidiksi. Lapsiasiat eivät ole yksiselitteisiä. Moni toivoo, mutta ei saa – joillekin taas homma menee helpomman kautta. Ymmärrän myös hyvin ihmisiä, jotka eivät halua ollenkaan lapsia.

Kun tapasin puolisoni neljä vuotta sitten, meillä ei ollut mitenkään itsestään selvää, että haluaisimmeko tai yrittäisimmekö hankkia lapsia. Miehelläni oli tuolloin jo neljä lasta aiemmista pitkistä suhteista. Itse taas olen jollain tapaa aina tiennyt haluavani äidiksi ja vuosien myötä, kun elin täti-roolissa, tuo tunne vain vahvistui. Siskojeni lasten kohdalla on ollut mukava tutkailla myös omien tunteiden kasvua. 

Koska molemmilla oli omat lähtökohtansa tähän asiaan, ymmärrettävästä syystä tästä piti jutella. Muistan kuinka sanoin, että käsitän täysin, että hänellä on jo ns. lapsiluku täynnä. 

Kun keskustelimme puolisoni kanssa lapsiasioista, kerroin miten siskojeni lasten kohdalla rakkaus on kasvanut vuosien mittaan, kun hekin ovat kasvaneet ja heidän oma persoonansa on kehittynyt. Tuossa kehityksessä huikeinta on ollut mielestäni heidän oman huumorintajun kehittyminen. Tähän jatkoin: ”Kun rakkaus heitä kohtaan on kasvanut niin hurjasti, totta kai olisi ihana kokea se omankin lapsen kohdalla ja nähdä, miten suureksi se voisi hänen kohdallaan kasvaa.”

Tähän puolisoni vastasi keskustelun lomassa: ”En voi tuota sinulta viedä pois.”

Miltä äitinä olo tuntuu?

Kun tulin raskaaksi ja näin isäni ensimmäisen kerran hän sanoi: ”Kuulin, että susta tulee äiti”. Se oli mielestäni kivasti sanottu, sillä aiemmin olin vain muita ilmaisuja. Totta, minusta tulisi äiti. 

Mitä äitinä olo minulle on tai miltä se minusta tuntuu? Tämä saattaa kuulostaa huuhaalta, mutta minusta tuntui jo synnytyslaitoksella, että olisin tavannut tyttöni jo aiemmin. Tämä pikkuinen 2,6 kiloinen pötkylä näytti ja tuntui tutulta. Meillä synkkasi alusta saakka hyvin. Toki täytyy kiittää siitä, että hän oli terve, eikä maitoallergiakaan sekoittanut pakkaa (mahaa ja yöunia), vaan huomasin siitä merkkejä jo varhaisessa vaiheessa.

Olen ollut kohta 3 vuotta äiti ja näiden vuosien kohokohdat ovat ehdottomasti olleet tyttöni kanssa vitsailut ja räkätykset. Hän on hauska, utelias, nauttii elämästä ja hänellä on siskoni mukaan monta rautaa tulessa. Olen vieläkin päivittäin ihmeissäni siitä, että saan olla hänen äitinsä ja välillä vaan pysähdyn katsomaan häntä. Vaiheet menevät usein nopeastikin ohi ja monen vaiheen kohdalla huomaan miettiväni, että onpa kiva vaihe.

Äitiys toki myös opettaa – itselleni ainakin se on vahvistanut omaa heikkouttani eli kärsimättömyyttä. Koen henkilökohtaisen onnistumisen hetken, kun pystyn taistelemaan sisäistä kärsimättömyyden tilaa vastaan eli jaksan selittää asian pitkän kaavan kautta ja odottaa, että lapseni saa itse tehdä jonkun asian ilman hänen kaipaamaa avustusta.  

Moni myös sanoo, että lapsi opettaa hidastamaan tahtia. Tämä pätee ainakin omalla kohdallani – kaikkeen ei tarvitse olla niin kiire. Yritän myös arkiaamuisin lähteä vaunujen kanssa kävelemään tarpeeksi aikaisin päiväkotiin, jotta ehtisimme kurkkailla oravia ja muita matkan varrella näkyviä asioita. Tyttöni myös usein sanoo aamuisin, jos aurinko paistaa ja linnut laulavat: ”Äiti, onpa ihana aamu.”

Joskus sanotaan, että äitiyden myötä täytyy luopua jostain asioista. Minulle se on vain tuonut lisäarvoa. Ja jos väsymyspäiviä iskee väliin, paras mieli tulee edelleen sanoista: ”Kiitos äiti.”

Mikä on vanhemman suurin tehtävä? 

Itse henkilökohtaisesti koen, että suurin tehtäväni on saada tyttöni tuntemaan olonsa hyväksi ja rakastetuksi. Jos tuo pohja on vahva, sen päälle minkä tahansa muun rakentaminen on elämässä helpompaa. 

Kun olimme talvella katsomassa kummipoikani jääkiekkopeliä, tyttöni sanoi serkulleen pelin päätteeksi: ”Hyvä peli.” Illalla kun hän meni nukkumaan, sanoin tytölleni paijatessa: ”Olit tosi huomaavainen, kun sanoit niin. Siitä tuli varmaan sinun serkulle tosi hyvä mieli.”

Tähän tyttöni vastasi: ”Joo olen huomaavainen, ihana ja tärkeä.” Jotain olen siis onnistunut iskostamaan hänen päähänsä.

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja äidin roolissa eläville!

Hektinen huhtikuu ja vaatteet myynnissä nyt Zalandossa!

Samaan aikaan kun huhtikuu tuntui todella pitkältä, se sujahti sekunnissa ohi. Oikeastaan vasta viime viikkojen kalenteria katsomalla huomasin, että hässäkkää on ollut. Samaan aikaan kuun sisällä talvi vaihtui myös virallisesti kevääksi. 

Jaoin viikko sitten LinkedInissä postauksen: ”Varsinkin yrittäjillä on välillä paha tapa jäädä jumiin oman päänsä sisälle – hirveästi tapahtuu koko ajan, mutta mistään ei oikein muista kertoa. Tämän kuitenkin haluan jakaa, sillä tämä on oikeasti siisti juttu!”

Kalla Activen merinovaatteet ovat vihdoin myynnissä Zalandossa. Jollain tapaa tämä oli itselleni hyvä merkkipaalu, sillä kyse ei ole vain omasta liiketoiminnasta vaan omasta brändistä, jota olen tyhjästä lähtenyt tekemään värimaailmasta lähtien. Ehkä tämä toi myös itselleni sellaisen muistutuksen, että tämä tosiaan tapahtuu, eikä kaikki ole vain ainoastaan minun pään sisällä. 

Sanoinkin siskolleni pari päivää sitten, että tuntuu, että kaikki asiat ovat elämässä muuttuneet hurjasti viimeisen kolmen vuoden aikana – lähtien jo siitä, että melkein 3 vuotta sitten minusta tuli äiti. Aikaisemmassa elämässäni ei ollut sinänsä mitään vikaa, mutta nyt en voisi edes enää kuvitella palaavani siihen. Kallan Activen suhteen olen myös hypännyt johonkin kovaa vauhtia menevään junaan, enkä yhtään tiedä, mihin se on matkalla. Sen ainoastaan tiedän, että aion nauttia koko matkasta. 

The Barö taivaallisena kuvauslokaationa

Viime viikolla olimme kuvailemassa Kalla Activelle myös mainosmateriaalia ihanassa saaristohotelli The Barössä Inkoossa. Jos et ole aiemmin vieraillut siellä, suosittelen ehdottomasti buukkaamaan viikonloppuloman sinne. Luonto, maisemat ja tunnelma ovat siellä kuin postikortista. 

Kuvaustiimiimme kuului kahden hengen videokuvaustiimi, valokuvaaja ja kolme mallia. Kiitos vielä koko jengille! Näin jo eilen videosta pienen pätkän, enkä malta odottaa, että saan näyttää sen muille myös. 

Vapun valmistelut ja juhlinnat

Olen itse aina pitänyt vapusta. Olen loppukevään lapsi ja vappu on ollut kuin virallinen lupaus kesästä, ja siihen kiteytyy oikeastaan vaan hyvää mieltä ja kepeyttä. 

Sykähdimme muuten lapseni päiväkodin vanhempaintoimikunnan kanssa myös viime viikolla ja keräsimme vappupallomyynnillä lasten tulevaan kevätriehaan rahaa. Ei sitä kovin usein täytä 90 palloa heliumilla. Tyttöni oli aivan onnesta myyty, kun näki jumppasalin pallomeren.

On ollut ihana myös huomata lähiaikoina, miten päiväkodit ja yleensäkin ihmiset ovat alkaneet jälleen järjestää enemmän yhteisiä juhlia lapsille ja heidän vanhemmilleen. Korona-aikahan supisti jollain tapaa elinpiiriä. Tyttöni ryhmällä oli vappujuhlat vappudiscoineen sekä kävimme hänen ystävän perheen luona aloittelemassa vappua. Viikonloppuna juhlat jatkuu ja taloyhtiömme pihassa on taas vappupäivänä tutut vappujuhlat naapuriperheiden kanssa.

Hauskaa vappua kaikille! 

Puutarhan kevätpuuhat

Vaikka kevät on virallisesti täällä, puutarhan kevätkukista huomaa (tai niiden puutteesta), että kuljemme jälkijunassa. Tämän huomaa myös viime vuoden kuvista. Näihin aikoihin viime keväänä jo suurin osa kevätkukista kukki. Meillä isommat lumikasat sulivat oikeastaan vasta pääsiäisviikonloppuna ja muutama taloyhtiön jättikasa saattaa sinnitellä vielä juhannuksenakin. 

Meidän takapihallemme paistaa päivisin aurinko, joten keväthommia on voinut jo siellä aloittaa. Monella on puutarhanhoitoon olemassa aikatauluja ja yleisohjeista, mutta mielestäni ehkä parempi huomioida kasvikohtaiset erot ja vuosittain vaihtelevat sääolosuhteet ja toimia niiden mukaan. Lyhykäisyydessään olen valmistellut pihaa keräämällä maasta kuivat oksat ja lehdet, lisäämällä multaa penkkeihin ja antamalla tarvittaessa kasveille kastelulannoitetta. 

Usein suositellaan myös leikkaamaan puiden ja pensaiden oksat, ennen kuin kasvi lähtee kasvamaan. Jos pensaiden silmut eivät vähitellen ala turvota, eikä niissä näy vihreää, on oksa silmuineen todennäköisesti kuivunut talven aikana. 

Syksyllä heitin takapihan nurmikolle syysravinnetta, jotta se ottaisi hyvän startin keväällä kasvuun. Nurmikon keväisen kalkitsemisen kohdalla olen meillä todennut, että meidän nurmikkomme pärjää ilmankin – enkä halua sitä liikaakaan lannoittaa. Kalkilla tasapainotetaan maaperän pH-arvoa, joka Suomessa on usein liian alhainen.

Kevätkukkia odotellessa

Tällä hetkellä takapihan kukkapenkissa on vain rönsyakankaalet, lumikellot, tulppaanien alut odottamassa seuraa. Kun purkkien narsissit lakkaavat kukkimasta, ajattelin kerrankin odottaa hiukan kauemmin kesäkukkien kanssa. Joka vuosi iskee kuin puskista touko-kesäkuun myöhäishalla ja onnistun kylmettää ensimmäisen erän. 

Viime vuonna kylvin siemenistä ulos kippoihin kesäkukkia. Ne lähtivätkin kivasti kasvamaan, sillä jo alkukeväästä aurinko osui niihin. Kokeilin nytkin laittaa takapihan ruukkuihin kesäkukkasekoituksen. 

Syksyä ajatellen kannattaa ottaa kuva kukkapenkistä, kun kevätkukat alkavat kukkia. Näin pystyt täydentämään syksyllä sipulikukkia. Olen yleensä jakanut perennat jo syksyllä. Näin ne pääsevät jo keväästä kasvuun. Kun kevätkukat ovat kukkineet, niistä kannattaa poistaa kuihtuneet kukat. Jos jätät ne paikoilleen, ne ottavat ravintonsa sipulista.

Parveke taimipuutarhana

Meillä on kauan aikaa parveke ollut hiukan vähemmällä käytöllä – tai oikeastaan siellä ei ole käynyt kukaan muu kuin minä. Nyt ajattelin luoda sinne oman löhötuolini viereen oman pienen kylvöalueen ja samalla toivoa, että ehdin tuolissa myös löhötä. 

Tänä vuonna lähden pienestä määrästä liikkeelle, mutta ehkä ensi vuonna voisi ottaa agendalle isomman satsin. Helpoista helpoimpia yrttejä ovat koko kesän satoa antavat salvia, timjami ja basilika. Lisäksi ajattelin kokeilla herneen kasvatusta. Naapurillamme tuli viime vuonna niin hyvin satoa, joten sen turvin uskallan lähteä meilläkin kokeilemaan touko-kesäkuussa.

Elämän ne pienet tärkeät asiat

Olen neljän vuodenajan ihminen, ja huomaan, että jokaiselle vuodenajalle osuu aina omanlaisia juttuja, joita erityisesti silloin fiilistelen.

Pakkanen saa uskomattomia värejä aikaan taivaalle talvisin. En tiedä, kuinka tukka putkella olen aikaisemmin ryskyttänyt maita ja mantuja, kun minusta nyt vasta kuoriutunut kauniin taivaan pällistelijä. Toki lapsena muistan, että makoilimme viltillä ja yritimme bongata taivaalta samalla eläinten muotoisia pilviä, mutta näin aikuisena olen oppinut pysähtymään eri tavalla.

Ostin aikoinaan järkkärin sen vuoksi, että se motivoisi enemmän tarkkailemaan ympäristöä ja pysähtymään kuvatessa. Täytyy ehkä muistinvirkistykseksi alkaa kantamaan jälleen kameraa mukana. 

Tästä ikäkaudesta nautin eniten

Toki samat fiilisteltävät kestosuosikit kulkevat mukana kesät ja talvet ja mutta jotkut ovat taas kytköksissä selkeästi pikku neitimme ikään. 

Tuttavani juuri sanoi, että arkipäivien piristävin hetki on se, kun hän hakee pienen lapsensa päiväkodista. Lapsi yleensä näkee jo kaukaa, kun hän saapuu ja juoksee hymyssä suin portille vastaan. 

Pikku neitimme täyttää heinäkuussa 3 vuotta. Se on hassua, miten monta kertaa olen miettinyt, että tämä ikäkausi on erityisen mukava – kuitenkin edessä tulee aina uusi kausi, josta nautin enemmän. 

Tuttavani kertoi, että hänen lapsensa oli kysellyt kotona äidiltään, että mistä isi ja hänen työkaverinsa puhuvat teams-kokouksessa. Äiti oli vastannut: ”He puhuvat tärkeistä asioista.” Johon lapsi on hämmästyksissään todennut: ”Puhuuko ne minusta?”

Samallalailla haluan iskostaa pikku tytölleni, että hän on tärkeä. Erityisen onnelliseksi minut tekee hänen lauseensa iltaisin: ”Äiti, olet tärkeä”, johon yleensä vastaan, että niin sinäkin olet meille. 

Arkipäivän helmet

Kuinka monella on omia pikku tapoja, jotka muodostuvat erityisen tärkeiksi tiettynä vuodenaikana tai tiettyyn aikaan päivästä?

Puolisolleni on erityisen tärkeä hänen kylpytakki tai erityisesti se, että voi laittaa sen illalla suihkun jälkeen päälle. Hän otti sen jopa helmikuun alussa Rukalle laskureissuun mukaan. Takkia ei kuitenkaan ollut kovin kätevää tuoda lennolla takaisin, joten se matkasi pari viikkoa myöhemmin hänen ystäviensä mukana autolla pääkaupunkiseudulle. Oli kuulemma kurja odotella takkia ja istua märällä pyyhkeellä, ennen kuin iloinen jälleennäkeminen takin kanssa koitti. 

Yksi oma arkipäivän helmeni on niinkin simppeli asia kuin aamupala. Isosiskoni on minun teediileri ja hän tuo minulle usein uskomattoman hyvää vihreää teetä. Teen kanssa syön joko puuroa tai Yosan Greek style -kaurajugurttia (lempparini, joka on aina kaupoista loppu), leipää ja limevettä. Olen aina ollut aamupalafiilistelijä ja mikään ei ole parempaa, kuin aloittaa työpäivä rauhassa syöden ja lukien meilejä.

En ole muuten pystynyt juoda enää syksyn jälkeen kahvia. Sairastimme lapseni kanssa yhtä aikaa oksennustaudin, jolloin hän oksensi 5 päivää ja minä 1,5 päivää. Jostain syystä tuon jälkeen ei ole kahvi enää maistunut. 

Näin talvella ei voi korostaa tarpeeksi sitä, miten ihana ulkona on puuhailla. Olen aina ollut lapion kanssa heiluja ja olemme vääntäneet naapuriperheiden kanssa ties minkälaista mäkeä ja linnaa taloyhtiön pihaan.

 

Vaikka ulkolajit vetävätkin talvella pidemmän korren, pakko näin koronasulkujen jälkeen tuoda esiin myös kuntosalien ihanuus. Kerroinkin juuri, että minun kuntosali on nyt viimeiset kaksi vuotta ollut meidän olohuone. Siellä jumppailu 12kg kahvakuulalla ja yhdellä tuosta ohi kasvaneella juoksevalla ”painolla” liikkeet on sujuneet ihan hyvin. Jo puretulta Vähänkyrön yläasteen 20m2 äijäpuntilta ponnistaneena totuin, ettei se ole ikinä tilasta kiinni. 

Mutta silti pakko todeta, miten paljon nautin taas, että vaihteen vuoksi voi mennä ihan oikealle salille. Kävin nyt testaamassa Vallilan Elixian (ei maksettu mainos) ja fiilistelin ihan extra paljon uuden tilan ja saunan tuoksua. 

Oli myös pakko ottaa todistusaineistoa, kun testasin, toimiiko Kalla Active -takki lämmittelytakkina. Ohut merino toimi tosi hyvin ja takkina varsinkin kätevä.