Ollako ennemmin hyväuskoinen höntti vai välinpitämätön?

Miten löytää kultainen keskitie hyväuskoisen höntin ja välinpitämättömän välillä? Kumpaan te kallistutte?

Oma “supervoimani” on aina ollut se, että luotan ihmisiin. Ystäväni ovatkin sanoneet, että ihmettelevät sitä, että ajattelen aina lähtökohtaisesti kaikista hyvää. Tuo taito on niin antanut kuin ottanutkin – ja taivas, miten väsynyt olen välillä sen vuoksi.

Luottavainen kultakala

Rehellisesti sanottuna ilman luottoa ihmisiin minulla olisi suurimmat mahdollisuudet jääneet käyttämättä niin urheilun, uran, yrittämisen ja ihmissuhteidenkin puolella. Jos on luottavainen, pystyy mielestäni myös tehdä rohkeasti asioita. Rohkea myös huomaa enemmän mahdollisuuksia ympärillään.

Olen aina ollut myös kultakala. Jos asia on käsitelty, minulla ei ole ikinä ollut ongelmaa jatkaa. Kerran opiskeluaikoina näin jopa unta, jossa ilkeä tyttö pyysi anteeksi sanojaan. Aamulla tuntui taas kevyeltä, enkä ollut enää asian puolesta surullinen. Silti parhaimmat ystäväni olivat puolestani tuolle haukkujalle vihaisia, eivätkä he enää luottaneet häneen. Itse taas olin jo unohtanut kaiken ja annoin hänelle uuden mahdollisuuden. 

Tuo on taito, jonka toivon myös minimimmillä pysyvän. Usko ihmisiin. Puolisoni sukulainen totesi viikonloppuna, että minimimmi on ihanan varaukseton. Kun minimimmi oli vuoden vanha kirjoitin runon, jonka nimi on ”Toiveeni lapselleni”.  Muutamat siinä olevat kohdat ovat mielessäni vieläkin. Esimerkiksi:

Toivon, että maailman pahuutta kartat,
mutta mahdollisuuksia menettää saatat,
jos pahinta oletat
ja sydämesi kovetat.

Mikä on kolikon kääntöpuoli?

Kolikon kääntöpuoli on ollut, että luottavaisuutta on myös käytetty hyväksi – olen uskonut ihmisiin, jotka eivät ole sitä ansainneet. Turpaan on tullut ja lujaa. Huomaan, että saatan pettyä ihmisten käytökseen, sillä oletusarvo heitä kohtaan oli suurempi. 

Nykyään olen huomannut, etten palaudukaan asioista enää yhtä nopeasti, ja välillä pelkään, että menetän “supervoimani”. Sen pahin vihollinen on välinpitämättömyys, jollaiseksi en haluaisi ikinä muuttua. Itse henkilökohtaisesti en haluaisi elää puoliteholla, sillä mielestäni elämään kuuluvat kaikki tunteiden kirjot.

Huomaan vain, jos minulta viedään mahdollisuus käsitellä jokin asia tai jokin asia menee liiaksi ymmärryksen ulkopuolelle, minulla on vaikea suhtautua siihen. Ehkä se linkittyy myös jotenkin kasvatukseen. Hyvät tavat kaunistavat – niinhän ennen vanhaan tavattiin sanoa. Lapsuudessani Pohjanmaalla meiltä lapsilta odotettiin hyvää käytöstä. 

Tämän vuoden aikana on tullut vastaan arjen ympärille sulautuvia asioita, joissa olen odottanut ihmisiltä normaalia käytöstä. Normaalilla tarkoitan lapsena opittuja asioita: kiitos ja anteeksi. Jostain syystä näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Kun mietin, miksi olen niin pettynyt tällaiseen käytökseen, tajusin, että ehkä ihmisten arvaamaton käytös tuntuu vaan niin pelottavalta. 

Ehkä tietynlainen ”antaa olla -mentaliteetti” säästäisi hiukan voimia, eikä se välttämättä muuttaisi liian välinpitämättömäksi.

Ja edelleenkin haluan uskoa, että luottavaisuus antaa enemmän kuin ottaa – ja siinä haluan myös minimimmiä tukea.