Helpot kukat kesäpuutarhaan

Tänä vuonna puutarha on näyttänyt tosi eriltä, sillä useammat perennat ovat joko kukkimisessaan todella myöhässä tai sitten ne jättivät pitkälle venyneen talven (ja paksun jään) vuoksi kukkimisen kokonaan väliin. Keväänkin kukissa huomasin saman ilmiön. 

Takuuvarmoja perennoja

Toki mikään monivuotinen kukka ei ole takuuvarma, sillä sen menestyminen riippuu luonnollisesti niin paljon kasvuoloista: millainen aurinko/varjo tai kasvualusta on. 

Omista istutuksista helppoja vuodesta toiseen puksuttavia ovat maanpeitekasvit kuten suikeroalpi, rönsyakankaali ja pikkutalvio. Muita kesän takuuvarmoja kukkijoita ovat etupihan penkissä päärynäpuun luona Jaloakileija ’Aquilegia caerulea’, ja sinisen violetit loistokurjenpolvet ’Geranium hybrid johnson’s blue’ ja takapihan puolella tarhakurjenpolvi. Kurjenpolvien suvun monipuolisuuden ansiosta jokainen voi löytää sellaisen lajikkeen, joka sopii omiin puutarhaa koskeviin toiveisiin ja tavoitteisiin ja kaiken lisäksi ne ovat kauniita! Olen omaa tarhakurjenpolven juurta jakanut moneen otteeseen syksyisin ja jokainen on lähtenyt kasvamaan. Neidonkurjenpolvi ja Syysleimu ovat nyt uusina tulokkaina puutarhan perennapenkissä.

Yleensä kesäkuun lopulla omassa puutarhassa on jo täysi tohina, mutta nyt kukkapenkeissä on totaali aukkoja. Jopa puolisoltani pari vuotta sitten saama äitienpäiväruusu on vasta pikkulehdissä. Valkoinen maanpeittoruusu on menetetty peli, mutta vaaleanpunainen ruusu tekee tuloaan kuivettuneen varren vierestä. 

Helppohoitoisia kesäkukkia

Koska pihaamme paistaa todella paljon kesäisin aamusta iltaan aurinko, olen yleensä päätynyt ostamaan kukkapurkkeihin ns. sinnikkäitä kesäkukkia. Tietyllä tapaa ne tuntuvat vuodesta toiseen välillä hiukan tylsiltä, mutta se on ollut meidän pihaan sopivin vaihtoehto – tai varsinkin jos haluaa niiden kestävän koko kesän. 

Helppohoitoisia kesäkukkia ovat mm. Pikkupetuniat, Pelargonit, Krysanteemit, Ahkeraliisat ja Tähtisilmät. Ne ovat usein etu- ja takapihalla ihan riehaantuneet kukinnoissaan, vaikka paahde olisikin niihin välillä iskenyt. 

Orvokkeihin kannattaa panostaa, jos piha tai parveke on viileä ja varjoisa. Paahteiselle pihalle tai lasitetulle parvekkeelle, jossa lämpötila kipuaa korkealle, orvokkia ei kannata hankkia. Toinen varjon menestyjä, mutta toki monivuotinen, on Kuunlilja. Niitäkin on olemassa 30-40 lajia, joten valinnanvaraa lehtien väritykseen löytyy.