Tyttäremme osallistui koreografi Evelina Lorekin kaksipäiväiselle luisteluleirille tällä viikolla. Hän on aiemminkin osallistunut Even useammallekin luisteluleirille, ja tykkää kovasti. Mielestäni Eve on valmentajana ihanan aito ja kannustava. Hän on myös luontainen esiintyjä, joten leireiltä saa aina uuden kipinän ilmaisuun ja esiintymiseen. Kuinka moni muuten muistaa Even Kalla Activen mainosvideosta? Totesin jo silloin, että hän aivan loisti Tuusulanjärven jäällä kuvatussa videossa. Upotin videon muuten blogin loppuun, jos haluatte kurkata.
Urheilun iloa
Kun ajoimme yksi aamu Mäntsälän jäähallille tyttäremme totesi autossa: ”Äiti, mä en halua ikinä lopettaa luistelua.” Mietiskelenkin usein, miten ihanaa on, että hän on jo näin varhaisessa vaiheessa löytänyt tuollaisen intohimon ja ihanan luisteluyhteisön ympärilleen. Olen huomannut, että välillä jotkut vanhemmat ovat kauhistuneita siitä, kuinka laji on valikoitunut jo näin nuorella iällä. Tyttäremmehän on vasta 7-vuotias. Itse koen sen hänen kohdallaan vaan rikkautena. Tokihan lapset ovat erilaisia.
Tyttäremme päätyi luistelukouluun 3-vuotiaana, kun hänen päiväkotitätinsä oli yksi valmentajista. Hän on luistellut melkein samojen tyttöjen kanssa alkuryhmistä alkaen. Pidempään jatkunut harrastus on tuonut jo nyt hänen ympärilleen sen tärkeän yhteisön ja ystävät. Pukuhuonehöpinät ovat parasta ja esiintymiset aina vuoden kohokohtia. Näin kesällä leirit ovat tuoneet tyttärellemme uusia ystäviä myös seuran ulkopuolelta. Rakkaus lajia kohtaan on selkeästi vaan vahvistunut ja haastavampien hyppyjen treenaaminen palkitsee.
Olenkin miettinyt usein, vaikka harrastuksena on ns. vain yksi laji, se ei tarkoita, etteikö treeni olisi monipuolista niin jäällä kuin oheisissa tai ettei hän muuten liikkuisi monipuolisesti. Käymmekin usein yhdessä hänen pyynnöstään mm. hiihtämässä, laskettelemassa, uimassa ja yleisurheilemassa. Edelleen hän on se menevä tapaus, joka kiipeilee viereisen koulun kiipeilytelineessä ja roikkuu tangoissa.
Liikkumisen riemun -malli lähtee vanhemmasta
Vaikka itselläni on kilpaurheilutausta, ymmärrän myös, että liikunta ei ole kaikkien juttu. Toisaalta vanhemmat helposti välittävät omia ennakkoasenteita lapsiinsa Jos ei itse ole esimerkiksi ikinä tykännyt liikkua, voi välittää vahingossa negatiivisen fiiliksen eteenpäin, eikä anna lapsen itse kokea ja löytää mahdollista liikkumisen riemua. Harrastuksissa vanhemmalla on myös tärkeä rooli tukea ja huolehtia lapsen jaksamisesta. Itse ajattelen asian niinkin simppelisti, että huolehdin, että tyttäremme saa lepoa ja ravintoa tarpeeksi.
Olen edelleen onnellinen siitä, että isämme aina jaksoi liikkua meidän kanssamme sekä kuskailla monenkin eri lajin harjoituksiin ja kisoihin. Harrastin nuorempana hiihtoa, lentopalloa, yleisurheilua ja pesäpalloa. Näistä aikuisuuteen pelasin lentopalloa. Näin jälkikäteen ajateltuna urheilu on antanut itselleni äärettömän paljon iloa, kokemuksia, reissuja ja ystäviä. Minulla oli turvallinen yhteisö ympärillä, jossa sai kasvaa ja kehittyä omaan tahtiin. Koen, että urheilu toi myös pettymyksensietokykyä, sitkeyttä ja vuorovaikutustaitoja. Sen kautta olen saanut rutkasti taitoa käsitellä jännityksen ja pettymyksen tunteita. Isämme aina sanoikin, että: ”Kaikkihan voittaa tykkäävät, mutta urheilun myötä oppii myös häviämään.”
Kaiken kaikkiaan koen, että liikuntaharrastuksilla on positiivinen vaikutus kasvuun ja kehitykseen. Toivon, että jokainen ihminen löytää elämäänsä asian, joka tuo hänelle onnistumisen tunteita – on se sitten liikunta, musiikki, taide tai muu asia. Jokainen on myös ansainnut ympärilleen yhteisön ja ihmiset, jotka kannustavat ja tukevat.
