Miten aikatauluttaa kesäaika lapsiperheessä?

Moni varmaan allekirjoittaa sen, että kesä on ihanaa aikaa. Kesäaika saattaa kuitenkin olla monelle perheelle haasteellinen, ja olenkin miettinyt, miten perheet saavat lastenhoidot yms sumplittua. Koska olen yrittäjä olemme saaneet vuodesta toiseen sumplittua puolisoni kanssa aikataulut niin, että tyttömme on saanut pitkän kesäloman, eikä hänen ole tarvinnut mennä varahoitoon. Meillä uusperheenä aikatauluihin tuo oman twistinsä myös se, että suunnitelmiin vaikuttavat niin omat, tyttäremme, puolisoni, hänen lastensa äidin sekä tyttöjen kesälomavapaat. Meidän aikataulut harvoin osuvat yks yhteen.

Tänä vuonna puolisoni on ensin itse kolme viikkoa kesälomalla ja koulun alkuun minä. Puolisollani on töistä haasteellista pitää vapaita heinäkuussa, ja usein hänen lomansa määrittyvätkin hänen lastensa vapaista. Oma tavoitteeni on järjestää työni niin, että pystyn olla tyttömme kanssa kanssa heinä- ja elokuun ja tehdä lomareissuja. Kesä on aina ollut meille ainutlaatuista aikaa ja siitä jäänyt myös meille ihania muistoja. 

Yrittäjän erilainen loma

Tokihan yrittäjän loma on aina hiukan erilaista. Työt kulkevat kesäajankin tietyllä tavalla mukana, eikä läppäriä voi heittää koko kesäksi kiinni. Kuten olen myös aikaisemmin todennut, yritän aina tehdä Kalla Activen somesisällöt valmiiksi kesää varten ennen juhannusta, jotta isompia asioita ei tule heinäkuussa eteen. Teen Kalla Activen merinovaatteiden rinnalla edelleen paljon kirjoittamisjuttuja eli kirjoitan lehtiin sekä eri yrityksille heidän haluamaa markkinointiviestintää monessa eri muodossa. Kesäajaksi olen aina kuitenkin yrittänyt tarkoituksella hiljentää tahtia. Välillä siinä olen onnistunut – välillä taas en. Muistan edelleen ne kesät, joissa Kreikan lomiltakin päivittäin kävin huoneessa tekemässä pakolliset kirjoitusjutut. Aikaisempina kesinä tuo järjestely on toiminut ihan ongelmitta, ja olen pystynyt tehdä töitä kevyemmällä tahdilla tehdä ilman, että varsinaisesti kuormittuu. Samalla olen pystynyt olla läsnä tytöllemme ja lomailemaan hänen kanssaan.

Viime kesänä kuitenkin ensimmäistä kertaa tuntui, että pelkkä lomailu olisi ollut paikallaan. Sain tehtyä lupaamani työt paremmin kuin hyvin, mutta tuntui välillä tosi raskaalta täräyttää aivot aktiivisiksi. Aivan kuin off ja on -nappulat eivät jotenkin olisi olleet kunnolla toiminnassa. Osa syy tälle kuormittumiselle oli selvästi isäni menehtyminen kesän alussa. Ajankohtana se osui hetkeen, etten oikein ehtinyt olla omissa ajatuksissa ja vaan rehellisesti surra. Suru vie aikansa, ja se myös muuttaa muotoaan. Sille pitää myös antaa aikaa. Usein päähäni edelleen nousee isäni hokema: “Kyllä sä siitä selviät.” Itsekin huomaan sanovani tuota omalle tytölleni, mutta muodossa: “Kyllä me tästäkin selvitään.”

Pieniä reissuja Suomessa ja ulkomailla

Kesällä on tarkoitus jälleen tehdä tyttömme kanssa pieniä reissuja Suomen sisällä niin Vaasaan kuin Tampereelle. Suomi-reissujen lisäksi lähdemme Kreetalle siskoni perheen kanssa. Vaikka teemme pikku reissuja, vietämme paljon aikaa myös kotosalla. Rakastan meidän etu- ja takapihaa ja lomaillessa onkin ihanaa tehdä uusia piha- ja kukkasuunnitelmia. Takapihan terassi ja trampoliini ovat kesäisin aina kovassa käytössä, ja ovet ovat auki aamusta iltaan ulos olohuoneesta ulkoterassille. Hassua, miten ruokakin maistuu aina eriltä ulkona syödessä. Kaikki puuhailu ulkona kuuluu kesään!

Muistan, kun kirjoitin yksi kesä yhtä lehtijuttua, haastateltava kertoi mielestäni ihanasta: ”Sain onnellisesti neljä ihanaa aktiivista lasta”. Hassua, mutta juuri näin mietin tytöstämme: ”Ihana aktiivinen lapsi.” Jotenkin naurattaa, miten monta kertaa hän aina sanoo minulle: ”Äiti, juostaanko?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *