Olen syntynyt vuonna 1985, joten 90-luku on ollut minulle niin lapsuutta kuin teini-ikää. Muutamia muistoja tuli ainakin noilta vuosilta heti mieleen.
Ostin ja keräsin erilaisia tarroja Tiimarista – eikä mitä tahansa tarroja. Niissä saattoi olla esimerkiksi sametti- kiilto- tai karvapinta. Jotkut olivat myös paksuja. You name it! Minulla oli jopa tarravihko, johon niitä liimailin. Tarroja myös käytettiin säästeliäästi – jos edes käytettiin. Oma sydän säpsähtää joka kerta, kun näen oman tyttäreni huiskivan ja tuhlaavan tarroja sinne sun tänne.
Kävimme usein kirkonkylällä pieneltä kioskilta ostamassa parilla markalla karkkia. Kerran olin suutahtanut jostain kotona ja lähtenyt pikku pyörälläni, jossa oli apupyörät, salaa kirkolle (meiltä n. 2,5km) ostamaan karkkia. Kun pyöräilin takaisin kotiin, kukaan ei ollut edes huomannut, että olin ollut poissa.
Meillä oli aina lauantaisin sauna. Asuimme omakotitalossa, joten kesäisin kävimme puulämmitteisessä ulkosaunassa ja talvella sisällä sähkösaunassa. Saimme saunan jälkeen limsat ja katsoimme Napakymppiä. Minulla oli usein tapana kaataa oma limsani aina vahingossa olohuoneen matolle.
Äiti kävi lauantaiaamuisin kaupassa ja saimme karkkipäivän herkut. Istuimme usein portailla odottamassa äitiä ja arvailimme, missä kohtaa hän on tulossa. Toinen arvausleikki oli: ”Äiti tulee viiden auton jälkeen.” Olemme usein tätä arvausleikkiä myös tyttäremme kanssa, jos odotamme kyytiä jonnekin.
Heräsin usein lapsena radion ääneen. Isäni kuunteli alakerrassa esimerkiksi Järvi-radiota.
Soitin urheiluleireiltä kotiin Teemu Selänne -puhelinkortilla. Edelleen muistan Teemun maitomainoksen, jossa hän heittää maitolasin liukumaan pöydälle.
Minun rakkaimmat nallet olivat Paine Pantsu Pesuri ja Minttu Piste. Paine harrasti painimista ja Minttu Piste oli hänen serkkunsa. Molemmat aika perus nallen näköisiä, mutta silti erityisiä minulle. Taaperona minulla oli nalle nimeltään Mimmi ja tontun näköinen nukke nimeltään Tip Tap Tii. Jotenkin nimeäminen oli aina minulle tärkeää. Myöhemmin myös opiskeluaikojen kämpillä on esimerkiksi ollut kutsumanimiä.
Otimme kuvia filmikameralla. Kerran hiihtokisareilla Lapissa äitini näpsi filmikameralla kuvia palkintojenjaosta ja hiihdostani. Pysähdyimme autolla jopa tienvarteen ottamaan kuvia porotokasta. Kun pääsimme kotiin, äitini huomasi, ettei kamerassa ollut filmiä.
Puhelinnumeromme painettiin vahingossa puhelinluetteloon paikallisen mansikkayrittäjän kohdalle. Virhe saikin hetken suman päälle ja väsyimme siskojeni kanssa vastaamaan heti aamusta ”Onko mansikoita” -puheluihin. Suoraan sanottuna olisi tehnyt välillä mieli välillä aamuvarhaisella vastatessa katsoa oman puutarhan kahta pikku mansikkariviä ja vastata: ”No vasta muutama.” Virhe onneksi korjattiin.
Niin kuin moni muukin, katsoin koulun jälkeen Jyrkiä ja ihailen Helsingin menoa. Olisin halunnut mennä paikan päälle. Asuimme Pohjanmaalla pikku kylässä. Ja sanotaanko näin, että meillä oli hiukan eri meininki verrattuna Helsinkiin. Vähästäkyröstä tuli myöhemmin osa Vaasaa. Yhtä paljon katsoin myös TV2:lta tv-sarjaa nimeltä My so called life. Siinä näyttelivät mm. Jared Leto ja Claire Danes tuokitietämättäminä tulevasta menestyksestään. Sarja oli suosikkini ja ihaillen katsoin sarjan tapahtumia. Kolmas sarja, jota katsoin oli Are You Afraid of the Dark? Jälkeen päin ajateltuna sarjassa oli aivan liian jännittäviä jaksoja ja alkumusiikin epämiellyttävä tempo on jäänyt ikuisiksi ajoiksi mieleeni.
Muistan olleeni huumaantunut MTV:n musiikkivideoista. Olen aina rakastanut tarinoita, ja jollain tavalla pidin musiikkivideoitakin tietynlaisina tarinoina. Pidin eniten videoista, jotka olivat minielokuvia. Näitä olivat esimerkiksi Bonjovin Always ja Aerosmithin Cryin‘. Mielestäni videolla oleva Alicia Silverstone oli niin kaunis.
En tiedä, mikä mahtoi olla ns. koulutehtävä, kun olin nauhoittanut nauhurilla tv:sta videonauhalle Sound of R.E.L.S:n Raising my family -biisin ja pistin videon pyörimään koulussa. Se häpeän määrä, kun joku pisti E-roticin biisin videoineen soimaan. Nauhoitimme paljon elokuvia tv:stä. Ajastus oli myös loisto ominaisuus. Usein oli mahdoton aikatauluttaa elokuvaa alkamaan juuri oikeasta kohtaa. Moni muistaa varmaan myös laulujen äänittämisen radiosta. Hirveintä oli, kun juontaja pilasi äänityksen höpöttämällä biisin loppuun jotain.
Luin vanhimman siskoni Suosikkia. Sain jopa häneltä välillä jotain julisteita oman huoneeni seinille. Itselleni tuli lapsena Bamse maailman vahvin nalle -lehti.
Muistan edelleen sen ajan “kauhuelokuvat” Scream, Scream 2 ja I know what you did last summer. Minulla oli muistaakseni myös näiden elokuvien julisteet huoneeni seinällä. Fanitin Screamin miesnäyttelijää Skeet Ulrichia.
Kävin pientä kyläkoulua viidennelle luokalle asti, jonka jälkeen vaihdoin isompaan kouluun. Hiihdin usein talvella Kyrönjoen jäätä pitkin kouluun. Joskus saatoin myös luistella, jos tuuli oli aurannut jäälle hyvä reitin. Opettajamme käytti opetuksissa piirtoheitintä ja oli siistiä itsekin sinne välillä päästä kirjoittamaan. Kun kyläkoulun rehtori meni eläkkeelle, tuntui, että ilmapiiri hiukan rentoutui. Hänellä oli tapana räjähdellä oppilaille (ei onneksi minulle) nollasta sataan. Myöhemmin kuulin hänen olleen alkoholisti ja sen jälkeen olikin helpompaa ymmärtää hänen impulsiivista käytöstään.
Yläasteen aika
Yläasteaikoina Nokian 5110 ja matopeli olivat ne jutut. Puhelimeen tietysti tilattiin maksullisia soittoääniä ja taustakuvia. Minulla oli myös useamman väriset vaihtokuoret. Yhdet koristelin (pilasin) vihreällä glitter-kynsilakalla. Anelin koko seiskaluokan talven puhelinta vanhemmiltani. Isäni kuitenkin sanoi, että heti kun luokallani oleva papin poika saa puhelimen, minä saan myös. Kevät tuli ja synttärini lähestyivät. Leikkailin ja kiinnitin joka viikko magneetilla jääkaappimme oveen erilaisia tarjouksia Nokian 5110-puhelimesta. Onneksi papin pojalla oli keväällä myös synttärit, ja pyysin häntä kaupassa esittelemään vanhemmilleni hänen uutta puhelinta. Olin siis viimeinen luokaltamme, joka sai kännykän.
Meillä alkoi yläasteella ATK-tunti. Varasin Internet-aikoja usein ennen lentopallotreenejäni kirjaston koneilta. Roikuin KissFM-chatin keskusteluhuoneissa mitä oudommilla nimimerkeillä.
Pääsin iltasella vanhimman siskoni huoneeseen katsomaan Beverly Hills 90210 ja Merlose placea. Perheessämme oli kaksi televisiota. Isämme katsoi alakerran televisiosta usein urheilua ja me saimme katsoa yläkerrassa tv-sarjoja.
Aika ihanaa oli siis 90-luku.
