Avainsana: hyvinvointi

26/02/2024 Mietteet, Taitoluistelu

Elämäni eka flippi-hyppy ja ne tyhjät tsemppilauseet

Maailma on täynnä erilaisia voimalauseita ja sanontoja – jotkut niistä puhuttelevat, toiset taas toistavat jonnenjoutavaa mantraa. Onko teillä jotain elämänohjetta, jota noudatatte? 

Lapsuudesta parhaiten mieleen ovat jääneet Paha saa aina palkkansa ja Vain sanakirjassa menestys tulee ennen työtä. Aikuisena on kuitenkin huomannut, ettei näin edes aina tapahdu – vaikka asia tuntuu epäreilulta, sitä silti haluaa naivisti uskoa näihin ja ennen kaikkea ihmisten hyvyyteen. 

Samoin olen aina valmis tekemään töitä asioiden eteen, enkä oleta asioiden tapahtuvan itsestään. Kun aloitin vuosi sitten taitoluistelun aikuisten ryhmässä, lupasin itselleni, että keskityn joka treeniin 100%, enkä mene treeneihin ajatukset harhaillen – tämä senkin vuoksi, että jos näin en tee, minulla on suuri todennäköisyys rikkoa jo valmiiksi moneen kertaan kursitut polveni tai muu osa kropasta. Lähes 40-vuotiaana kroppa ei ehkä anna niin paljon enää anteeksi. 

Toiseksi tunneilta ei jää mitään käteen, jos aivot ei ole mukana. Koska en ole nuorempana harrastanut taitoluistelua, eikä mikään liike tule selkärangasta, oppimiseen ja onnistumiseen tarvitaan aivot mukaan. Onnistuminen jos mikä myös palkitsee. Syksyn hinkkasin Valssi- Salchow- ja Tulppi-hyppyjä, ja nälkä kasvoi syödessä. Viimeisen kahden viikon ajan olen harjoitellut lisää erilaisia hyppyjä. 

Tämän vuoksi olin erityisesti itseeni pettynyt tänään, kun menin aamun luistelutreeneihin puolivaloilla ja kaaduin. Kaatuminen tosiaankin herätti – osaksi siksi, että säikähdin niin lujaa. Päivän kaatumisen vuoksi olikin niin hämmentävää, että treenien loppupuolella onnistuin elämäni ensimmäisen kerran tekemään Flippi-hypyn. Kaksi opetusta meni perille – vain täysillä valoilla treeneihin ja (kliseinen lause käännettynä) kyllä vanhakin koira oppii uusia temppuja, jos vaan tekee tarpeeksi töitä sen eteen.  

Millaisia lauseita on tullut vastaan?

Nuorempana muutama lause puhutteli ja voin allekirjoittaa silloisen oman kärsimättömyyteni: ”Älä jää huonoon suhteeseen vain sen takia, koska olet liian kärsimätön löytääksesi parempaa.” tai ” Sä et pelkää uutta rakkautta, sä pelkäät vanhaa kipua.”

Tiedättekö ne hetket, kun joku sama ihminen käyttäytyy huonosti muita kohtaan, mutta hänen käytöstään oikeutetaan lauseella: ”Noh sehän on vaan Pentti – ainahan se käyttäytyy noin.” Vaikka ihmiset kuinka ymmärtäisivät syyt hänen käytöksen takana, eivätkä tämän vuoksi olisi vihaisia, mielestäni lause: ”Ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää”, pätee tähän. 

Lähivuosina on tullut muutama lause vastaan, jotka ovat puhutelleet: ”Älä ota neuvoja ja negatiivista palautetta sellaisilta ihmisiltä, joilla ei itse ole niitä asioita elämässä, joita sä haluat tai ne ei ole siinä pisteessä elämässä, missä sä haluaisit olla.” When you heal, you will be lonely for a while, because you will understand the kind of people you don’t want to be around.”

Itsestään myös pyrkii pitämään huolta eri tavalla, ja tähän kannustavat muutamat yleispätevät ohjeet: ”Huolehtiminen ei vie pois huomisen murheita, se vie tämän hetken levollisuuden.” ja ”Jos sä et valitse sun kropalle päivää, milloin se palautuu, sun kroppa valitsee sen sun puolesta.”

Millaisia lauseita teitä on tullut vastaan? Mikä niissä puhuttelee? 

08/12/2023 Hyvinvointi, Terveys

Mikä on normaalia ääniherkkyyttä? 

Elämä 4,5-vuotiaan kanssa on saanut minut miettimään ääniä – tai ehkä pikemminkin niiden puuttumista. Monelle vanhemmalle on varmaan tuttua, että lapsi ei pidä kodin kovista äänistä, kuten esimerkiksi imurista tai tehosekoittimesta. Jo pienestä pitäen myös meidän minimimmi saattoi moottoripyörän kohdalla sanoa heti minulle: ”Äiti, aika kova ääni”.

Vaikka äänten kohdalla on ainakin meillä pätenyt sanonta: ”Kaikkeen tottuu”, olen silti huomannut, että joidenkin äänien kohdalla hän on edelleen herkkä. Toisaalta noin nuoren kohdalla on haastavaa sanoa, mikä on normaalia äänen sietokykyä ja mikä ei. Faktahan on se, että yleisestikin ärsykkeiden määrä arjessa on kasvanut ja äänet kuormittavat eli tarvitseeko kaikkea edes sietää?

Samalla jäin miettimään omaa äänimaailmaa. Meillä on usein radio tai jokin musiikkilista soimassa – se on kuin taustahälynä. Toisaalta jos teen jotain ajattelua- tai keskittymistä vaativaa työtä, suljen aina heti musiikin. Olen koko elämäni tehnyt läksyjä, lukenut tenttiin tai tehnyt töitä ties missä kahvilassa, bussissa tai junassa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna onhan niissä eroja. Ääripäätä edustaa nuoruuden baarimikkotyöt. Muistan, kun kävelin kotiin pitkän työyön jälkeen, pääni sisällä soi. Aivan kuin joku olisi lyönyt minua pesäpallomailalla päähän. Arjen kuormittavuutta ovat taas edustaneet avokonttorit.

Avokonttoreiden äänet

Luin Mona Mannevuon kolumnin: Väsynyt ei kaipaa yllätyksellisiä seikkailuja meluisassa monitoimitilassa. Kolumnissaan Mannevuo kysyy, kuinka monelle oli yllätys, että meluisassa ympäristössä niin työnteko kuin oppiminen on haastavampaa. Mannevuo ottaa esiin myös Helsingin Sanomien artikkelin, jossa uuteen ”avokonttorikouluun” aloitettiin rakentaa seiniä, sillä koulu osoittautui meluisaksi. 

Elämäni varrella olen työskennellyt useampaankin otteeseen avokonttorissa, ja lähtökohtainen ideahan niissä on hyvä: yhteisöllisyys. Vaikka olen todella sopeutuvainen, en pysty olla miettimättä, miten huono ja väsyttävä kokemus avokonttori oli. 

Oma työni on yleensä aina vaatinut tietyllä tapaa keskittymistä: artikkeleiden kirjoittamisessa on huono asia, jos ajatus keskeytyy. Lisäksi kampanjoiden ideoimisessa asiakkaille luovuus tuskin kukkii, jos joutuu pinnistellä melussa, jotta pystyy pitämään ajatukset kasassa. 

Muistan edelleen, että yhdessä työpaikassa yrityksen myyjillä oli tapana rampata edes takaisin tehdessään kylmäsoittoja: ”Ihan yhteistyömerkeissä tässä soittelen.” He kävelivät pöytäni ohi satoja kertoja päivässä. Loppuen lopuksi sain käydä usean kuukauden taistelun esimieheni kanssa, että saisin siirrettyä työpisteeni hiukan kauemmas käytävältä. ”Mun tarvitsisi keskittyä”, ei riittänyt perusteluiksi. 

Mannevuo nostaa esiin artikkelissaan teollisuustyöläisten ja tietotyöläisten erot: ”Ehkä toimistotyöläisten ajatellaan olevan vain erityisherkkiä valittajia.” Teollisuudessa työympäristössä otetaan huomioon turvallisuus, valaistus, melu ja lämpötila. Kuinka monessa toimistossa ajatellaan näitä asioita? Moneen toimistoon on toisaalta rakennettu nykyään erillisiä monitoimitiloja/ boxeja, joihin voi mennä hetkellisesti tekemään hiljaisuutta vaativaa työtä. 

Kokemus häiritsevästä melusta on henkilökohtainen, mutta silti kuinka moni esimerkiksi toimiston ärsyke on todella tarpeen? Ärsykkeethän vaativat enemmän ponnisteluja keskittymiseen ja tuo kuormittaa entisestään. Ihminen on siis väsyneempi ja varmaan myös ärtyneempi. Väsyneenä sopeutuvaisuuskykykin laskee. 

Nykyäänhän teen yrittäjänä suurimman osan ajasta kotona töitä – ja miten paljon energiaa jääkään illalla minimimmin kanssa puuhasteluun. Vaikka olen puolisoni mukaan ”puheliasta sorttia”, ehkä kuitenkin työnteossa olen tehokkaammillani, kun saan olla se tylsä hiljainen puurtaja. 

25/11/2023 Hyvinvointi, Terveys

Joka kyhmy kannattaa tutkituttaa

”Kyllä mä pärjään” -tautini on paha, sillä se saa minut usein siirtämään entisestään lääkäriin menoa. Kun seitsemän vuotta sitten polveni kierukka repesi kuntosalilla hypyissä, lenksutin räsällä polvella melkein kaksi viikkoa ennen kuin ymmärsin, ettei näin voi ja kannata elää loppuelämää. 

En asiaa kuitenkaan tarpeeksi vakavissani ilmeisesti ottanut, sillä painelin vain työterveyteen, enkä alan lääkärille. Minun onnekseni vastassa oli yleislääkäri, joka oli myös urheilulääkäri. Hän otti vaivan tosissaan, ja passitti minut kuvauksiin. Pian edessä oli tähystysleikkaus. 

”Ei toi varmaan mitään vakavaa ole”

Tiedättekö sen tunteen, kun menette pitkän vetkuttelun jälkeen lääkäriin, mutta silti vielä paikan päälläkin olette epävarma onko käynti aiheellinen? Vaikka toivoisi olevansa terve tai että mikään osa kropasta ei ole mäsänä, samaan aikaan toivoisi, että lääkäri löytäisi syyn huonolle voinnille – se ainakin todistaisi, ettei ole vain kuvitellut kaikkia oireita. Kuinka hassua ajatella näin! 

Muistan ajatelleeni näin polvenkin kohdalla. Vaikka tiesin, että sieltä on jokin asia rikki, mietin silti, missä rajoissa mikäkin kipu on normaalia. ”Ei toi varmaan mitään vakavaa ole ja hyvin mä pärjään näinkin”, totesin ja jatkoin kävellessä linkkaamista.

Patti rinnassa

Tämä skenaario toistui jälleen pari viikkoa sitten. Olin löytänyt kesän lopulla vahingossa pienen patin rinnastani, mutta vetkutellut pari kuukautta lääkäriin menosta ajatuksella: ”Ei se varmaan mitään ole.”

Kun kävin lääkärillä marraskuun alussa korvatulehduksen vuoksi, menin sivulauseessa mainitsemaan samalle lääkärille asiasta. Hän teki lähetteen Naistenklinikalle ja sainkin ajan jo melkein seuraavalle viikolle. Kun odotin vuoroani, aloin epäillä itseäni: ”Onkohan edes mulla rinnassa patti?” Odotellessani kyseenalaistin enemmän ja enemmän käyntiäni.

Sairaalassa oli osaavaa porukkaa ja henkilökunta mukavaa. Ainoastaan viimeisellä lääkärillä taisi olla kiire seuraavan potilaan luo, sillä hän ultraäänellä tutkiessa vaan tokaisi: ”Ei täällä mitään ole, pue päälles.” Jotenkin siis tuo yllä kertomani fiilis puski vahvemmin päälle ja vaikka totta kai toivoin, että kaikki on hyvin, silti olisin halunnut jonkun selityksen.

Minun ultraäänikuvani menivät vielä toiselle lääkärille tulkittavaksi ja niistä tuli myöhemmin lausunto: ”Täydentävässä ultraäänessä molemmissa rinnoissa yksittäisiä simppeli kystia alle 1 cm. Löydös normaalirajoissa.”

Kystahan on hyvänlaatuinen, ja onnea on, että patti on juuri sellainen. Mutta saatan kuulostaa nyt vähän oudolta, mutta tuo lausunto lyhykäisyydessään pelasti osan mielenterveydestäni, sillä sain lausunnosta kaipaamani selityksen. Olisin varmaan menettänyt hiukset päästäni, jos olisin joutunut miettiä kotona, että jos siis vain kuvittelin kaiken, miksi edelleen tunnen pienen patin? 

Mitä tästä opin? En varmaankaan mitään, mutta toivon, että muut menevät herkemmin lääkäriin, kuin minä, eivätkä vasta kun pää on kainalossa. Ja kaikkein tärkein jokainen patti kyllä kannattaa tutkituttaa. 

09/04/2023 Äitiys, Hyvinvointi, yrittäjyys

Varmat kevään merkit – ja oma virta lopussa

Kevät tuli nyt virallisesti. Kun vihdoin lähes kaikki lumet olivat sulaneet, huhkin heti neljä viisi tuntia puutarhassa haravan kanssa sekä laitoin kukkapenkkejä kesäojennukseen. Puolisoni naureskeli: ”On se kovaa hommaa.” Itse olin taas odottanut tätä kuin kuuta nousevaa, sillä puutarhan hoito on minulle terapiaa – sen suunnittelu ja laittaminen on niin palkitsevaa, sillä siitä näkee konkreettisesti tuloksen. Toki sen tuloksen näkeminen yleensä saattaa kestää (tätä minun on pitänytkin opetella), sillä viimekin kesänä kylvin esimerkiksi sellaista perennaa, jossa ensimmäiseen kukintaa menee vähintään vuosi. 

Kausi pakettiin

Itselle syksy on aina ollut ns. virallinen vuoden alku, eikä vuodenvaihde – samoin kevät on ollut henkinen vuodenpäätös. Tämä johtuu varmaan omista urheilujutuista. Kesä oli aina jonkinlainen välivaihe, jolloin puuhailtiin niitä näitä sekä lomailtiin. Oma kevääni päättyi aina johonkin kauden päätösjuhlaan. Nuorempana meillä oli monta vuotta perinteenä mennä samanikäisen poikajoukkueen kanssa SM-turnaukseen jälkeen juhlistamaan mitalleja sekä pelaamaan viikonlopputurnaus Sollentunaan Ruotsiin. Tuon jälkeen oli yleensä seuran virallinen päätösjuhla. Laitettiin siis kautta pakettiin.

Meidän minimimmillä ja muilla Helsingin Luistelijoilla oli viikko sitten Velhokoulu-kevätnäytös Nordiksella. Olen niin ylpeä hänestä ja koko hänen luistelujengistä ❤️ Jollain tapaa en nuorena osannut jännittää omia kilpaurheilujuttuja ja ihmettelinkin aina välillä, kun ratkaisupelien tai arvokisahiihtojen aikana mun oma äiti istui autossa – kuulemma jännitti niin. Minuakin jännitti ennen näytöstä äitinä tosi paljon, kun minimimmiä haettiin jäähallin alaovilta pukuhuoneeseen. Kun hän juoksi ”Run Forest”-tyylillä luistimien laittoon, tajusin lopettaa jännittämisen ja menin katsomoon odottelemaan näytöksen alkua.

Sanon aina minimimmille ennen kuin hän menee treeneissä jäille, että pidä hauskaa. Nykyään hän huutaa jo mulle ilman mun sanomista: ”Äiti, mä pidän hauskaa!” 😍 Kun pääsimme kotiin, eka kysymys olikin, koska on seuraava näytös. 

Jokavuotinen kevätväsymys

Kaikista varmin kevään merkki itselle on se, että itsellä alkaa ns. yleinen kisakestävyys loppua. Monellehan tulee valon myötä yleistä kevätväsymystä ja sitä sanotaan, että keho innostuu liikaa, mutta itselläni väsymys on selkeästi hetkellistä loppuunpalamista, sillä jostain syystä talvikausi on aina työntäyteinen kaikin puolin. Yleensä viimeistään toukokuun kohdalla kilometrit alkavat painaa jaloissa. 

En tiedä, miten omalla kohdalla tämä on jokavuotinen asia. Nuorempana yleinen vitsin aihe ystäväporukassani oli, että kun muut vasta innostuivat kevääseen, itse olin jo ehtinyt ottaa siitä kaiken ilon irti: liikuin, urheilin, tulin ja menin sinne sun tänne. Näin vanhemmiten on keväällä sama homma, mutta nykyään energiat menevät työ- ja kotijuttuihin, mutta niihinkin tekemisiin pitäisi osata laittaa stoppi. Varma kevään merkki siis! Ehkä ensi vuonna muistan tämän, enkä vedä itseäni yhtä piippuun.

31/05/2022 Perhearki, Terveys

Kutsumaton vieraani ihosairaus alopecia areata ja kun hiukset lähtevät sen myötä

Mietin kauan kirjoitanko hiustenlähtöä aiheuttavasta alopeciastani. Lopulta päädyin kirjoittamaan. Vaikka olen itse tottunut elämään asian kanssa, tietoa asiasta on hyvä jakaa.

Oscar-gaalasta on jo kuukausia, mutta osa varmaan törmäsi silloin uutiseen, jossa näyttelijä Will Smith kävi mottaisemassa koomikko Chris Rockia. Rock oli vitsaillut Smithin vaimon hiuksettomuudesta. Jada Pinkett-Smith sairastaa hiustenlähtöä aiheuttavaa alopeciaa.

Vaikka väkivalta ei ole ikinä hyväksyttävää, jollain tapaa tuo välikohtaus toi tietoisuutta sairaudesta enemmän esiin. Sairaus aiheuttaa kantajilleen yhä häpeää, vaikka näin ei tarvitsisi olla.  

Mikä Alopecia on?

Alopecia on yleisnimitys sairauksille, jotka aiheuttavat ihokarvojen irtoamista. Näistä yleisin, alopecia areata, tunnetaan suomeksi nimellä pälvikalju. Siinä henkilön päästä irtoaa hiuksia läiskittäin, tarkkarajaisilta alueilta.

Alopecia areata on luokiteltu tulehdukselliseksi autoimmuunisairaudeksi, jossa elimistö erehtyy luulemaan, että karvatupessa on jokin torjuttava mikrobi. Silloin hiusnystyn ympärille kerääntyy tulehdussoluja, ja vasta-aineita muodostuu hiusnystyä vastaan.

Moni huomaa sairautensa ensi kerran suihkussa

Itselleni sairaus puhkesi ensimmäisen kerran yliopistossa. Silloisella poikaystävälläni oli pahoja peli- ja rahaongelmia, joita maksellessani stressasin huomaamatta. Kai jonkinlainen ”selviytymismoodi” sai piilevän sairauden puhkeamaan. Sairauden syy on edelleen tuntematon, mutta stressi saattaa vaikuttaa sen alkamiseen tai pahenemiseen. 

Silloisessa opiskelija-asunnossani oli valkoiset kaakelit ja mikä järkytys oli huomata koko kylpyhuoneen täyttyneen tummista hiuksista. Ensimmäinen kaljukohta oli noin kolikon kokoinen ja hiustenlähtö jatkui tasaiseen tahtiin kohdan ympäriltä. Suurimmillaan kohta oli noin 8cm x 8cm.

Kuulin usein kehuja, joiden mukaan on niin mukavaa, miten jaksan laittaa aina hiukseni kouluun. Todellisuudessahan peitin kampauksilla vain hiusteni lähtöä. Vaikka totuin tilanteeseen melko nopeasti ja nostin hiuksia niin, että sain ne pinnillä kaljun päälle, pelkäsin silti, että hiustenlähtö ei lopukaan. Kohta kasvoi kuukausien kuluessa aina vain suuremmaksi ja mietin, viekö se lopulta kaikki hiukseni. 

Sairauteen ei ole varsinaista hoitoa olemassa. Jotkut ovat kuulemma kokeilleet kortisonia ja minoksidiililiuosta. Kortisonia itsellenikin laitettiin eräällä lääkärikäynnillä. Lisäksi usein hiustenlähdön yhteydessä henkilölle tehdään kilpirauhaskokeet. Itse muistan yliopistoaikoina levittäneeni aamuin illoin kohtaan hoitavaa öljyä. (Josta en tosin tiedä auttoiko se varsinaisesti, mutta ajattelin silloin, että ei siitä varmaan ainakaan haittaa ole). Ilon päivä oli kerran, kun levittäessäni öljyä tunsin kaljussa kohdassa pienen sängen.  Hiukseni alkoivat siis kasvamaan jälleen ja kohta peittyi. 

Toisen kerran hiukseni alkoivat lähteä, kun lapseni oli noin 5 kk ikäinen. Uusperhearki ei ollut vielä sulautunut kunnolla ja puolisoni lapset reagoivat vahvasti muutokseen. Jälkeen päin ajateltuna onneksi tuo aika on takana päin. Tämän lisäksi olin hyppäämässä ”tyhjän päälle” eli myymässä omistajuuttani yrityksestä, josta jäin äitiyslomalle.

Hiukseni lähtivät taas samalla kaavalla – aluksi kohta oli kolikon kokoinen ja pikkuhiljaa alue alkoi suurentua. Kuvassa näkyvä kohta on ollut yleensä se ensimmäinen havainto, että hiukset alkavat lähteä. Tuon puolisoni otti sinä päivänä, kun kertoi, että minulta lähtee hiuksia.

Vaikka kohta suureni koko ajan, prosessin kerran läpikäyneenä, olin optimistinen, että hiustenlähtö loppuu vielä jokin päivä ja niin tapahtui. Eräs päivä kuukausien ja kuukausien jälkeen tunsin jälleen sileän kohdan tilalla uutta hiusten alkua. Nyt tuosta kohdasta ovat hiukset kasvaneet jo korvieni kohtaan eli näkyvät takaa enää lyhyempinä hiuksina.

En osaa verrata omaa sairauttani muiden alopecia areataan, sillä en tiedä mikä on lievää ja mikä ei. Koen kuitenkin, että olen päässyt hiukan vähemmällä, sillä sairaus ei ole edennyt totaalikaljuuteen kertaakaan. Jotenkin en myöskään jaksa surkutella, että kannan tuota sairautta lopun elämäni ja jo ehkä huomenna hiukseni voivat taas alkaa lähteä. 

Kaikkeen siis tottuu ja isäni sanat kaikuvat päässäni: ”Kyllä sä siitä selviät. Onneksi ei käynyt pahemmin.”

17/02/2021 Hyvinvointi, Perhearki, Sportti

Voivatko kompressiovaatteet tosiaan istua kunnolla?

Tiedän kokemuksesta, että välillä hyviä ja istuvia urheilutrikoita on vaikeaa löytää. Olen suht pitkä, joten usein ne jäävät minulle liian lyhyeksi. Yksi ainakin itseä häiritsevä tekijä on myös, jos kankaasta näkyy läpi. Usein myös tunnen olevani ”väärää kokoa”, sillä jos trikoot ovat tarpeeksi pitkät ja istuvat reisistä, ne ovat vyötäröltä todella suuret. 

Kompressiotrikoot arjessa ja sportissa

Olen aina paasannut, että jos vain voisin, käyttäisin aina urheilutrikoita. Jopa työelämässä välillä tämä on onnistunutkin – menin nimittäin usein myös toimistollekin urheilutrikoissa, jos sille päivälle ei ollut asiakaspalaveria. 

Koronavuosi oli monelle poikkeuksellinen – itselleni ei pelkästään koronan vuoksi vaan perheessämme kasvoi tuona vuonna yksi kanankoipi täysillä juoksevaksi taaperoksi. Kun hän opetteli 9-10 kk ikäisenä kävelemään, minun täytyi olla jatkuvasti isäni sanoin ”jouset pohjassa” eli matalalla ja valmiustilassa syöksymään häneen perään, jos näytti siltä, että tyttö painaa tuhatta ja sataa päin seinää. Kuhmut ja naarmut kuuluvatkin asiaan ja suurimmat kolhut sain onneksi estettyä.

Mainitsin taannoin, että oma vuosi 2020 meni kutakuinkin urheilutrikoissa, sillä ulkoilimme paljon, ja Sohvi piti minut niin sisällä kuin ulkona liikkeessä. Moni kyselikin tämän jälkeen, mitkä trikoot minulla oli jalassa. Päälläni olivat Zeropointin Performance kompressiotrikoot. 

Hankin muutama vuosi sitten ensimmäiset Zeropointin kompressiotrikoot. Ennen sitä ajattelin, että aikani kompressiotuotteiden käyttöön oli mennyt – enhän minä ollut enää kilpaurheillut vuosiin. Voi kuinka väärässä olinkaan, sillä en tiennyt, että kompressiollekin on niin monta eri käyttötarkoitusta. Koronavuosi, jos mikä sen todisti, että ne menevät jalassa, vaikka koko päivän. Eniten arvostan niissä niiden istuvuutta, ja että ne nousevat tarpeeksi ylös. Ei ole kiva kyykistellä salilla eikä lapsen kanssa puistossa, jos housut jäävät puolitiehen. 

Raskauden ja imetyksen jälkeen minulla on myös ollut ongelmia polvieni kanssa. Esimerkiksi loikkatreeneissä on välillä tuntunut, että en uskalla laittaa painoa täysin polvieni varaan. Kompressiosukkien ja -trikoiden avulla polvien kestävyys on ollut tukevampi, ja sain alkulämmön lihaksiin paremmin. Puolisoni käyttää myös Zeropointin kompressiotrikoita ja -paitaa jääkiekossa varusteiden alla. Hänkin monet leikkaukset läpikäyneenä kokee, että ne tukevat hyvin kroppaa.

Sanotaan, että kompressio auttaa kehoa palautumaan nopeammin, sillä se antaa painetta kudoksille ja vilkastuttaa lihasten hapensaantia. Toimivuuden kannalta kannattaa olla tarkka koon suhteen, sillä sukissa esimerkiksi on tärkeää mitata pohje sen leveimmästä kohdasta ja katsoa mitan mukaan oma koko Zeropointin sivuilta. 

Ladulle mars ja merinovillasukkaa jalkaan! 

Lumesta nautitaan nyt koko maassa ja ladut sekä rinteet suorastaan kutsuvat hiihtämään ja laskettelemaan! Sain Zeropointilta testiin hiihtoon Zeropointin talvimalliston tuotteita. 

Cross Country Medium kompressiosukka on suunniteltu erityisesti maastohiihtäjille ja talviulkoiluun. Niissä on 50% merinovillaa, minkä ansiosta kosteus sukasta poistuu nopeammin. Itse olen ainakin vanhemmiten alkanut enemmän ja enemmän arvostaa hyviä materiaaleja. Merinovilla on yksi suosikeistani, sillä materiaali imee itseensä kosteutta, mutta pinta jää kuivan tuntuiseksi. Samaan aikaan, kun minulla on ollut hakusessa Sohville kaiken kattavat lämpimät talvivarusteet, olen myös yrittänyt muistaa päivittää omani. Ulkoilua on nimittäin aina ohjelmassa, oli mikä sää tahansa.

Vaikka näissä Cross Country -kompressiosukissa on keskitason kompressio, tuntui, että ne tukivat silti lihaksia ja jalkoja. Jollain tapaa varsinkin vapaan tyylin hiihdossa, sukka tuki jalan optimaalista asentoa, eikä puristanut liikaa. Merinovilla myös lämmitti tarvittavan verran. Niin kuin sanoin jo aiemmin näissäkin kannattaa huolellisesti tarkistaa oma kokonsa mitan avulla. 

Testasin hiihtotakin ja fleecepaidan alle Zeropointin pitkähihaista thermal trikoopaitaa. Siinä on myös keskitason kompressio, ja se oli mielestäni oivan pehmeä ja hengittävä aluspaita viileämmän sään urheiluun. Zeropointin paidoissa olen huomannut jo aiemmin, että kannattaa kallistua isompaan kokoon, jos keikkuu kahden koon vaiheilla. Niin kuin muissakin kompressiotuotteissa, paitakin kannattaa olla ihoa myötäilevä. Paidan kangas on muuten tehty 78% EconylⓇ-langasta. Tämä lanka tehdään 100% kierrätysmateriaalista. 

*Zeropointin talvimalliston tuotteet saatu

05/01/2021 Blogit, Hyvinvointi, Sportti

Talviuinti – huurteinen ja hullu harrastus

Blogikirjoitus myös kuunneltavissa

Minulta usein pyydetään vinkkejä talviuintiin, mutta mielestäni siihen ei välttämättä tarvitse kovinkaan mittavaa ohjeistusta – kunhan muistaa kuunnella itseään ja nauttia fiiliksestä (oli fiilis mikä tahansa).

Onko talviuinnilla terveysvaikutuksia?

Ystäväni, joka palelee usein, saa nykyään talviuinnista suuret kiksit, ja luulen, että kylmä vesi on jopa auttanut häntä palelemisongelmassa. Talviuinnin myötä elimistö sopeutuu kylmään, eikä enää reagoi niin vahvasti. 

Kylmässä vedessä talviuimarin verenpaine kohoaa aluksi, mutta perusverenpaineen on havaittu laskevan säännöllisen talviuinnin avulla. Yleisesti kansan keskuudessa puhutaan talviuinnin vähentävän stressiä, nostavan mielialaa, parantavan yöunia ja helpottavan kipuja. Kylmä vesi nostaa hieman elimistön antioksidanttitasoa. Antioksidantit ovat välttämättömiä elimistön terveenä pysymiselle.

Mielialaa parantava vaikutus perustuu kylmän vaikutuksista aivojen välittäjäaineisiin. Talviuinti vapauttaa aivolisäkkeen endorfiineja. Voimistunut endorfiinien eritys lisää mielihyvän tunnetta ja laskee kipukynnystä. Vaikutukset ovat kuitenkin yksilökohtaiset ja monen tekijän summa.

Miksi ihmeessä itse käyn talviuimassa?

En tiedä, mihin kaikkiin talviuinnin terveysvaikutuksiin itse uskon – joka tapauksessa uinnin jälkeen on aina hyvä olo. Olemme käyneet noin kymmenisen vuotta siskoni ja ystäväni kanssa talviuimassa epäsäännöllisen säännöllisesti noin kerran viikossa. Välillä on tullut pitkiäkin taukoja.

Puhumme usein, että jätämme avantoon huolemme ja hartiakipumme, ja säälittelemme samalla, että saakohan seuraava uimari ne mukaansa. Uinti ikään kuin nollaa päivän tai viikon rasituksen ja tyhjää pään. Ainakin itsellä se myös helpottaa kovan treenin jälkeen lihaskipuja. 

Vaikka uimassa olisikin käynyt useamman vuoden, joka kerta siitä tulee itsensä voittanut olo. Jollain tapaa meno veteen edelleen jännittää. ”Hullun hommaa”, ajattelen usein, kun kävelen laituria pitkin uikkari päällä ja pyyhe harteilla. Matka pukukopista avantoon saattaa myös olla pieni haaste, jossa tarvitaan mielenhallintaa – varsinkin jos pyryttää tai tuulee niin lujaa, että pyyhe lähtee lentoon. 

Yksi mummo sanoi minulle kerran, että sata vetoa on hyvä – olenkin yrittänyt fiiliksen mukaan tehdä avannossa pienen uimalenkin. Vaikka olen joidenkin asioiden suhteen kilpailuhenkinen, talviuinti on onneksi asia, johon en ole liittänyt millään tavalla kilpailua. Ainut kenen voin voittaa on itseni, ja palkinnoksi saa hyvän olon, joka on samaan aikaan levollinen, mutta energinen. 

Asioihin on yleensä hauska keksiä konsepti, ja uintivuosiimme on aina kuulunut myös kauden päätöstilaisuus siskoni ja ystäväni kanssa. Lisäksi olemme kokoontuneet pikkujouluihin. 

Saako raskaana talviuida?

Yleinen suositus on, että avantouintia ei tule aloittaa raskausaikana, jollei aiemmin ole lajia harrastanut. Itse kävin raskaanakin uimassa kerran viikossa. Selvitin hyvissä ajoin etukäteen, voiko raskaana ollessa käydä avannossa. Ongelmaa ei kuulemma ole, jos on harrastanut aiemmin talviuintia. Totta kai tämäkin on yksilöllistä.

Kylmän veden ja kuuman saunan vaihtelu voivat aiheuttaa supistelua, verenpaineen vaihtelua tai muuten huonoa oloa. Itselläni oli alkuraskaudesta niin huono olo, että talviuinti toi siihen mullistavan helpotuksen. Kun maha kasvoi, muutin veteen menoasentoa selkä edellä -asennoksi ja lilluttelin puoliselällään vedessä. Jollain tapaa uinti vatsa alhaalla -asennossa ei enää tuntunut hyvältä. 

Niin niitä vinkkejä?

Itse panostaisin heti alkuun talviuintikenkiin sekä -hanskoihin. Ne tekevät uintikokemuksesta paljon miellyttävämmän, ja ehdit nauttia enemmän vedessä olosta. Urheiluvälineliikkeistä löytyy talviuintiin tarkoitettuja neopreenitossuja ja -hansikkaita. Suosittelen myös pitämään pipon päässä uidessa. Talviuintipaikoilla saat hyviä vinkkejä myös kokeneemmilta lajin harrastajilta.

Pikainenkin kastautuminen on oikein hyvä aloittavalle talviuimarille – kukin tyylillään. Avannossa voi uida, pulikoida, pulahtaa tai kaikkea siltä väliltä.

Avantoon kannattaa mennä reippaasti, yhdellä kertaa. Kun rintakehä laskeutuu veden pinnan alle, keho saattaa yrittää haukkoa henkeä refleksinomaisesti – silloin täytyy vain muistaa niinkin simppeli asia kuin hengittäminen.  

Meidän avantouintipaikassamme emme sauno ollenkaan, vaan puemme vaatteet uinnin jälkeen lämpimässä pukuhuoneessa. Otan usein extra paidan mukaan, jotta saan varmasti tarpeeksi lämmintä päälle. Monessa paikassa myös saunotaan uinnin jälkeen, mutta suihku tai sauna ei saa olla liian kuuma, sillä näin lämmönvaihtelu on liian rankkaa keholle ja sydämelle. Anna ihon ja lihasten lämmetä ja verenkierron elpyä vähitellen. 

Moneen talviuintiseuraan täytyy maksaa jäsenyysmaksu sekä vuosimaksu – näillä varoilla toimintaa pidetään yllä ja paikat huollettuina. Hiihdin viitisen vuotta sitten Finlandia-hiihdon Herttoniemen Hylkeet -uintiseuramme alla. Mielestäni koomista on, että jollain tapaa kilpaurheiluaikojen jälkeen kaipasin kuuluvani jälleen johonkin seuraan – oli se sitten talviuintiseura tai urheiluseura.

Jos pystyisin, kävisin vaikka joka päivä uimassa. Päivä olisi ihana aloittaa pulahduksella tai käydä uimassa päivän päätteeksi. Ehkä joku päivä hankin sen haaveilemani mökin, jonka laiturilta voin päivittäin pulahtaa.