Minulla tuli tänään täyteen 41 vuotta. Sain päivällä viestin ystävältäni, joka kyseli, miten olen viettänyt syntymäpäivääni. Vastasin hänelle, että autossa. Toki keskellä viikkoa ei ole tarkoituskaan juhlistaa – eikä muutenkaan oikeastaan. (Ellei yhden ystäväporukan kanssa sovittuja pieniä skoolauksia lasketa mukaan)
Aikuisena syntymäpäivä menee aikalailla samalla kaavalla, kuin arkipäivätkin, ja tänään ei ollut poikkeus. Kun olin saatellut tyttäremme eskariin, kävelin kotimme lähellä olevalle ulkopuntille. Tuuli niin, että melkein lähti takki päältä. Sen jälkeen ajelin keskustaan hakemaan Kalla Activen kuvauslainoja, tuon jälkeen tein Kallan somea ja myöhemmin hain tyttäremme eskarista. Iltapäivällä haimme tyttäremme luistelukaverin kyytiin ja ajelimme jäähallille. Ja noin vaan oli yksi päivä taas pulkassa.
Milloin vanhuus iskee?
Totesinkin juuri, että en tunne olevani vanha. Mitähän se vanhuus on? Iskeekö se sitten yhtäkkiä? Voin paremmin kuin koskaan ja tykkään aidosti tästä nykyisestä elämästä. Asuin 15-16 -vuotiaaksi saakka lapsuudenkodissani, mutta sen jälkeen muutin suht usein. Ehkä näitä elämiä on jollain tapaa aina määritellyt asuinpaikka tai muuttaminen asuinpaikan sisällä. Muutin teininä ensimmäiseen omaan asuntooni Vaasaan. Omasta kämpästä käsin oli helpompi mennä treeneihin ja lukioon. Sen jälkeen asuin Turussa, Kanarialla, Kyproksella, Helsingissä ja palasin takaisin Vaasaan yliopistoon. Yliopistoaikoina olin vaihdossa Meksikossa. Kun valmistuin vuonna 2010 yliopistosta, muutin virallisesti Helsinkiin. Helsingissä olen asunut pidemmän pätkän neljässä eri asunnossa. Nykyisessä asunnossamme olemme asuneet seitsemän vuotta, ja koenkin sen olevan täysin kotini. Vaikka olen onnellinen eletystä elämästä, en ikimaailmassa haluaisi palata ajassa taaksepäin.
Monen eri elämänvaiheen jälkeen, tuntuu, että tämä elämä on ehkä kohdellut minua parhaiten ja osaksi sen vuoksi pidän itsestänikin enemmän. Tuohon liittyy ehkä myös se, että pidän myös itsestäni parempaa huolta: huollan kehoa ja herkostoa. Ennen kaikkea rakastan olla äiti tytöllemme. Jos tätä aikaa vertaa esimerkiksi aikaan ennen äitiyttä, elän todellista glow upia. Tein töitä työnarkomaanina enkä osannut määritellä rajojani.
Rehellisesti sanottuna pienenä aina ajattelin, että 40-vuotias on ihan ikäloppu. Hyvä ystäväni piti puheen 40-vuotissyntymäpäiväjuhlissani, ja hän sanoi, että minussa on säilynyt tietynlainen ilkikurisuus ja itselle nauraminen, jota ei vuodet vie pois. Ehkä tuo onkin se asia, joka pitää mielen nuorena. Ei pidä ottaa itseään liian vakavasti.
