”Äiti, haluan isona esiintyä” – kevään jääshow taas lähestyy

Meidän kotona on käynyt kuhina, kun saatiin äskettäin tietää meidän luistelijamimmin ryhmän eli Minitimanttien rooli tulevassa kevään jääshow:ssa. He ovat sammakoita. Koko jääshow:n teema on niinkin ihana kuin Pieni Merenneito, ja jääshow esitetään Helsingin jäähallissa sunnuntaina 24.3.2024. Shown tarina perustuu H.C. Andersenin rakastettuun klassikkosatuun. Viimeksi jääshown teema oli Velhokoulu.

Mun mielestä on ihanaa, että Pienenä merenneitona luistelee Enna ja prinssinä Oskari. Kun neiti aloitti 3-vuotiaana luistelukoulun, ennen kuin siirtyi Minitähtiin, Enna oli hänen valmentajansa. Huippu tyyppi siis! 

Erityisesti olen luistelijoiden puolesta tosi iloinen. Voin kuvitella, että kevään jääshow on monelle muullekin luistelijalle se ”vuoden kohokohta” ja he ovat yhtä innoissaan esiintymisestä, kuin täällä meillä miniluistelijamme on: ”Äiti, haluan isona esiintyä.” Näytöksissä tytöillä on ollut myös ihanaa aikaa bondailla ja höpöttää. 

Upeita pukuja ja taitavia luistelijoita

Koko show on varmasti katsomisen arvoinen, sillä jäällä esiintyy yhteensä noin 1200 Helsingin Luistelijoiden luistelijaa niin muodostelmaluistelusta, jäätanssista kuin yksinluistelustakin. Tuon lisäksi varmasti pääsee näkemään taas upeita pukuja ja lavasteita.  

(Kuva: Helsingin Luistelijat / Pieni Merenneito Jääshow)

Esitystä kuvattiin Jääshown verkkosivuilla näin: 

”Merenalainen maailma on täynnä erilaisia, toinen toistaan upeampia mereneläviä ja kiehtovia esineitä. Pinnalla taas kohtaamme muun muassa iloisia merimiehiä. Pieni Merenneito kertoo kaikenikäisiä kiehtovan ja koskettavan tarinan. Se keskittyy nuoren merenneidon unelmaan päästä ihmisten maailmaan. Haaveiden ja seikkailuidensa keskellä hän myös rakastuu prinssiin. Merenneidon rohkeus ja syvä rakkaudennälkä ovat universaaleja teemoja, jotka herättävät meissä jokaisessa tunteita ja haaveita. Pieni Merenneito kohtaa matkallaan vaikeuksia ja uhrauksia, mutta hän ei koskaan menetä uskoaan unelmiinsa ja rakkauden voimaan.”

ps. Jos olette tulossa katsomaan, hyödyntäkää Ticketmasterissa Minitimanttien koodia MINIT, niin saatte lipun alennettuun hintaan. Tytöt palkittiin viimeksi kakkukahveilla, kun olivat saaneet koodilla myytyä x määrän lippuja omalla koodillaan – se oli tytöille kiva yllätys. 24.3.2024 esityksestä on tulossa kaksi näytöstä klo 12.30 ja 16.30. 

Aikuisluistelijan arkea ja muistikapasiteetin ylikuormittuminen

Tiedättekö Antti Holman sketsin, jossa hän sanoo: ”Nyt sattu aivan tosi iso omien kykyjen virhearviointi, että kiitos ja anteeks tästä. Mä lähdenkin täst nyt helvettiin.” Tuo tulee välillä jäähallilla omissa treeneissäni minulle mieleen ja se alkaa naurattamaan. 

”Niin siistiä, että sä aloitit taitoluistelun”, sanoi hyvä ystäväni minulle viime keväänä. Kuitenkin oman luonteeni tietäen välillä mietin, että mistä näitä ideoita tulee ja ennen kaikkea, miten hullu sitä voi olla. Vaikka olen kilpaurheillut pienestä pitäen, ne, jotka minut tuntee, tietävät etten ole ikinä harrastanut mitään ”esittävää lajia”. 

Myönnettäköön, että ennen kuin lapseni alkoi harrastamaan taitoluistelua ja minä käymään aikuisryhmässä, minulla oli todella vähän tietoa lajista. Olen huomannut, että yhtä vähän tietoa on sellaisilla ihmisillä, jotka ovat kommentoineet minun taitoluistelun aloittamista: ”Ai, mä opin luistelemaan jo joskus ennen ala-astetta.” 

Ehdin juuri maanantaina todeta valmentajalleni, että: ”Olenhan mä nyt pienestä saakka osannut luistella , mutta ei sillä ole ollut mitään tekemistä taitoluistelun kanssa.”

Muistikapasiteetin ylikuormittuminen

Muistin toiminnasta huomaa, että askelsarjojen konkreettinen muistaminen on usein se vaikein asia. Yllä oleva simppeli askelsarja on hyvä esimerkki siitä, että itselläni muisti pätkii. Onneksi luistelukaverini kirjoittaa sarjoja ylös rautalangasta vääntäen ja lähettää niitä minulle. Kai tässäkin täytyy ottaa käyttöön se visumuisti, jonka avulla yliopistoaikoina pääsin tenteistä läpi. (Kuinka moni muistaa paremmin asioita, jos piirtää niistä itselleen kaavion tai tiivistelmän?)

Se, että asiat eivät tule selkärangasta on samaan aikaan hermoja raastavaa, mutta samaan aikaan ihanaa. Oma oppimisputkeni menee niin, että minun pitää ensin prosessoida liikesarja päässäni, ja sen jälkeen aivot pystyvät vasta antaa lihaksille käskyjä – ja tuosta kohtaa alkaa vasta se varsinainen liikesarjan harjoittelu. Viimeisillä kerroilla voi alkaa miettiä jopa sitä kuuluisaa estetiikkaakin.

Kun saan radan aivojen ja lihasten välillä auki ja onnistun jopa toteuttamaan halutun liikesarjan, se palkitsee niin paljon. Toki tästäkin on vielä usein tullut takapakkia eli aivoissa on syttynyt isosti valo ja olen onnistunut treeneissä esimerkiksi tekemään jonkun hypyn ja oivaltanut, millaisilla liikkeillä se on mahdollista suorittaa, mutta seuraavalla kerralla huomaan unohtaneeni tuon oivalluksen. Käyn kaksi kertaa viikossa hallilla, ja yleensä torstaisin pyrin toistamaan maanantain liikesarjoja. Karua huomata, että liikeratojen rakentaminen sinne selkärankaan on haastavaa.

Todettakoon, että tämähän on itselläni aivan lapsen kengissä, enkä edelleenkään muista kaikkien liikesarjojen ja hyppyjen nimiä, mutta henkilökohtaisesti iso askel on se, etten anna sen häiritä. On ollut myös hyvä tottua siihen olotilaan, että välillä tuntuu, että mikään ei onnistu. Onneksi kuitenkin tuon olotilan rinnalla on vahvasti myös se onnistumisen fiilis ja tulen aina hallilta kotiin aivan fiiliksissä. Nyt uskaltauduin jo Tulpin ja Salchowin rinnalla, kun sain ne jollain tasolla onnistumaan, alkaa prosessoida Rittiä. Paljon on vielä opittavaa, mutta jos kroppa pysyy ehjänä, tässä on koko loppuelämä aikaa.