Täydellisen unen metsästys

Olemme erilaisia nukkujia. Itse olen läpi elämäni ollut käsittämättömän huono nukkuja ja jollain tapaa olen vuosien myötä täysin tottunut siihen olotilaan. Sanotaan, että virkistävän unen määrä asettuu yleensä noin 7–9 tunnin välille. Unen tarve on yksilöllistä, joten kaikille samaa ihanteellista tuntimäärää ei ole. Itselläni ei ole ikinä ollut ongelmia nukahtaa, mutta heräilen usein öisin ja olen valveilla välillä pitkiäkin jaksoja.

Olen ollut lapsesta saakka levoton nukkuja. Kävelin ja puhuin unissani, ja jo teininä muistan heränneeni ja valvoneeni pitkiä pätkiä öisin. Välillä jopa kiersin ympäri taloa ja kokeilin, tulisiko uni paremmin esimerkiksi olohuoneen sohvalla. Jos puolisoltani kysytään, sekoilen vieläkin unissani. Hänen suosikkinsa on ehdottomasti se, kun tyttäremme ollessa vauva, luulin jatkuvasti öisin kadottaneeni hänet meidän sängyn peittojen ja tyynyjen sekaan.

Ikuinen aamuvirkku

Olen lähestulkoon koko elämäni herännyt kuuden seitsemän aikaan ilman kelloa – riippumatta siitä moneltako olen mennyt nukkumaan. Kun nuorempana kävimme vielä juhlimassa, oma heräämiseni oli yleinen vitsin aihe. Saatoin tulla baarista kolmen neljän aikaan kotiin nukkumaan, ja herätä seitsemältä. En vain osannut jatkaa unia. Nuorempana Porin Jazzeilla annoin siskolleni ja ystävälleni makuuhuonepaikat ja nukuin itse olohuoneen lattialla. Näin he saivat rauhassa nukkua. Siinä vaiheessa, kun he heräsivät, olin jo syönyt aamupalan kahdesti, käynyt kaupungilla ja valmiina sen päivän keikkoja varten. 

Olen ehkä ajatellut, että olen ihminen, joka ei tarvitse kovinkaan paljon unta. Vaikka tuosta on muodostunut oma vakio, en voi silti kiistää, ettenkö ennemmin ottaisi enemmän nukuttuja öitä. On toki öitä, jolloin valvon lyhyempiä pätkiä. Noina aamuina tunnen oleva aivan eri ihminen. Jos normaali minä on aikaansaava ollut vuosia väsyneenäkin, noina aamuina olen tehokas x 100. Kun olen nukkunut yöllä pidempiä pätkiä, pelkkä aamulenkki ei riitä, vaan otan extra vetoja naapurimäen portaissa, kirjoitan yhden artikkelin sijaan kolme ja pesen ainakin kolme koneellista pyykkiä. Kaikki nämä muutamassa tunnissa. Puolisoni onkin todennut välillä, kun katselee noina aamuina hääräämistäni: ”Minkä hullun kanssa mä oikein asun?” Tästä jos mistä huomaa, miten radikaali muutos yöunilla on energiamäärään.

Unella on luonnollisesti vaikutusta myös moneen muuhun asiaan. Univaje saattaa joillain vaikuttaa mielialaan. Univajeessa kortisoli eli stressihormoni on koholla. Unen aikana aivoissa tapahtuu hermoratojen uudelleen mukautumista (synapseja). Nämä mahdollistavat uuden oppimisen ja tiedon siirtymisen pidempikestoiseen muistiin. Itse olen huomannut hyvin nukuttujen öiden jälkeen olevani luovimmillani – keksin silloin usein esimerkiksi Kalla Activen parhaimmat markkinointikampanjat.

Mikä vaikuttaa uneen?

Joskus, jos nukun pidempiä pätkiä, alan luonnollisesti heti miettimään, mikä asiaan vaikutti. Teinkö tosiaan jotain eri lailla? Tuntuu, että pitäisi alkaa täyttämään excel-taulukkoa ja ratkaista arvoitus sen avulla. Toisaalta ei se niin yksinkertaista ole. Tuskinpa tähän mitään suoraviivaista kaavaa on.

Millaisilla tavoilla pyrin itse vaikuttamaan uneen? Vinkkejähän löytyy pilvin pimein, kuten viileä pimeä makuuhuone, ruutuajan minimointi, liian raskaan ruuan tai kofeiinin välttäminen illalla jne. Usein suositellaan, että ihmisen olisi hyvä löytää päiviinsä mieleinen asia, jossa pääsisi rentoutumaan sekä heittämään huolet. Se voi olla urheilua, venyttelyä, maalaamista tai ihan mitä vain. 

Saattelen tyttäremme aamuisin eskariin ja käyn itse aina sen jälkeen tekemässä kävelylenkin. Jos töiltäni ehdin, jumppailen myös lenkin jälkeen tai käyn ulkokuntosalilla. Toinen liikunnallinen asia, jolla huomaan olevan vaikutusta on iltaisin rullailu ja jalkojen nosto seinää vasten ylös. Ehkä tuo vaikuttaa myös omaan hermoston rentoutumiseen ja sen kautta uneen.

Syön normaalin ruokavalion tukena magnesium sitraattia lihasjumeihin ja palautumiseen. Magnesium vaikuttaa päivän aikana tukemalla elimistön rentoutumisreaktiota aktivoimalla parasympaattista hermostoa. Jos on elämäntyyli on aktiivinen, magnesium toimii illalla lihasten rentouttajana. Olen lukenut, että magnesiumglysinaatti tukee unta tehokkaiten, joten täytyy ehkä ottaa se jossain vaiheessa testiin.

Loppuen lopuksi ei se niin vakavaa ole, jos yöunet jäävät lyhyiksi, mutta yritän, etten omilla teoillani öitäni ainakaan pahenna. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *