Onnellisuus on välillä monimutkainen aihe, sillä sitä ei aina tunnista. Mikä on oikeaa onnellisuutta? Ja kuka sitä edes määrittelee?
AI-määritelmä onnellisuudesta on:
”Onnellisuus on subjektiivinen hyvinvoinnin kokemus, joka koostuu elämän merkityksellisyydestä, tyytyväisyydestä, ilosta sekä vastoinkäymisten sietokyvystä. Se ei ole pysyvä tila, vaan arjen valinnoilla, ihmissuhteilla ja omalla asenteella on suuri vaikutus onnellisuuden ylläpitämiseen.”
Omalla kohdallani huomaan olevani onnellinen, jos olen levollinen. Levollinen olotila syntyy arjen pikku paloista: hyvistä ihmissuhteista, naurusta ja ns. hyvästä olosta, jota vaikkapa esimerkiksi liikunta antaa. Sujuva arki tuo levollista olo, joka taas tuo onnellisen olotilan. Näin yli 40-vuotiaana myös tuota toimivaa reseptia enemmän miettii – myös sitä, mikä vie onnellisuutta pois.
Mennyt elämä
Jälkiviisaana on myös helppo katsoa taaksepäin elämää ja nähdä kohtia, joissa ei ollut onnellinen – sitä ei vaan sillä hetkellä huomannut. Omalla kohdalla vaan puksutti eteenpäin miettimättä sen kummempaa kaavaa. Minulle tuli TikTokissa vastaan muutamia lauseita onnellisuuteen liittyen ja siihen kuinka helppo epäaitoon fiilikseen on upoa. Usein myös omalla käytöksellään onnettomuutta on helppo peitellä.
- You are always ”the funny one” around the people
- You feel like you are performing instead of living
- Being alone feels completely different
- You keep yourself busy so you don’t have to feel anything
- You help everyone else but never talk about yourself
Tunnistan näistä itseni 10 vuoden takaa. Aikaa ennen äitiyttä tein töitä 24/7. Tein myös kaikkeni, ettei tarvitsisi miettiä, mikä olisi parempaa elämää.
Mitkä kohdat osuvat minuun?
Olin jollain tapaa tuo ”the funny one”. Olen aina ollut puhelias ja nauravainen. Tilannekomiikka on aina ollut ja on edelleen parasta tarinankerrontaa, mutta silloin yritin usein väkisin pitää aiheet kepeinä ja naurattaa tarinoilla muita – näin ei tarvinnut puhua mistään oikeasta asiasta.
“Performing” ehkä tuo mieleen suorittamisen. Päivät menivät samalla kaavalla ja päiviä suorittaa. Usein työnteko jatkui pitkälle yöhön. Vaikka teimmekin paljon hauskoja arjen piristysreissuja, niistä saatu onnellisuus ei ollut pitkäkestoista. Olin välillä reissuilla myös tosi väsynyt, eikä alle viikon reissussa ehtinyt palautua normi energioihin.
Vaikka olen sosiaalinen, olen aina viihtynyt myös yksin. Muistan kuitenkin, että porukkareissujen jälkeen yksin kotiin palaaminen oli aina jollain tapaa surullista. Arjessa tuo ei korostunut niinkään, sillä olin tottunut täyttämään kalenterini täyteen töitä, kavereita ja sporttia. ”Keeping myself busy”
Muiden auttaminen ”Help everyone else” oli jossain vaiheessa jopa yleinen vitsi. Sinkkuna onnistuin aina esimerkiksi tapaamaan miehen, jolla oli isoja ongelmia/traumoja lapsuudesta ja jonka arkipsykiatriksi päädyin. Totta kai olen edelleenkin valmis olemaan ystävieni apuna, mutta tuossa vaiheessa valitettavasti käsittelemättömät asiat estivät täysin suhteen rakentumisen. Samaan aikaan kulutin myös omia voimavaroja.
Näin jälkikäteen näen tuosta elämänvaiheesta montakin red flagia, joita en silloin tunnistanut. Ehkä viimeistään näin tasapainoisen suhteen ja äitiyden myötä olen päässyt sille omalle polulle, jossa voin olla oma itseni ja minusta tykätään omana itsenäni. Se jos mikä tuo onnellisuutta.
