Uusperheen haasteet

Uusperheen haasteet on aiheena vaikea. Kun ydinperheen ulkopuolella on myös henkilöitä, joita meidän arki koskee, täytyy koko ajan miettiä, mitä saan sanoa tai kirjoittaa ja mitä en. Luonnollisesti en halua ketään loukata enkä myöskään halua kirjoituksillani loukata ketään myöhemmässäkään vaiheessa, kun aika menee eteenpäin. Kuten me kaikki tiedämme asiathan jäävät verkkoon. 

Kuitenkin uusperheen arki on suuri osa elämääni. Todellisuudessahan kaikissa perheissä on omanlaisia haasteita, oli perhemalli sitten mikä tahansa, millä tahansa kokoonpanolla. 

Aikoinaan, kun aloimme seurustella puolisoni kanssa, sain välillä ihmetystä ihmisiltä. Usein heidän ensimmäinen reaktio oli: ”Ai hänellä on neljä lasta? Kaksi teiniä ja kaksi alle kouluikäistä?” Laitoin aina kuitenkin nämä hämmästykset suoraan toisesta korvasta ulos. En antanut asian häiritä, ja nythän olemme jo kulkeneet pitkän tien. Sekoitimme hieman vielä pakkaa, kun kaksi vuotta sitten taaperomme Sohvi syntyi. 

Perheen sulautuminen

Jokainen ihmissuhde vaatii aikansa rakentua ja elämien sulautua edes jollain tasolla samalle viivalle. Lisäksi toivottavaa olisi vielä, että yhteinen suunta lähtisi ylämäkijohteisena eteenpäin eikä ottaisi samantien syvää kuoppaa suunnaksi. Jostain täytyy aina aloittaa, eikä prosessi ole käytännössä koskaan valmis. 

Muistatteko itse ajan, kun muutitte esimerkiksi nykyisen puolison kanssa yhteen? Vaikka tunsitte puolisonne, hänestä saattoi paljastua silti yllättäviä asioita. Osa saattoi olla koomisia, osa yllättäviä puolia. Talon tapoja saatettiin liikutella suuntaan ja toiseen sekä yritettiin tehdä kompromisseja. Toisilla pareilla töitä oli enemmän, toisilla prosessin alkutaipale oli mutkaton. Joka tapauksessa ihmissuhteet vaativat aina työtä. Lisätkää tähän mukaan lisähenkilöitä, joiden ajatusmaailma on teille vieras tai vielä keskeneräinen. 

Uusperheen säännöt saattavat olla häilyviä. Totta kai kaikkien odotetaan ja toivotaan noudattavan samoja sääntöjä kuin muidenkin. Muutenhan se on aika epäreilua talossa koko ajan asuville. Jos perheessä käy harvemmin, konflikteja voi tulla siitä, kun ei tiedä perheen rutiineja – tavat eivät välttämättä istu osaksi perheen tapoja. 

Lähtöpisteestä kaukana

Huomaan aiheen olevan arka itsellenikin, sillä en ole itsekään varma olemmeko jo voiton puolella. Välillä on ainakin päiviä, kun huomaan, että olemme ottaneet raskaasti takapakkia. Se on ehkä kuluttavinta, kun huomaa, että emme olekaan edistyneet ja seuraavalla viikolla käymme läpi samoja asioita, kun olemme koko edellisen vuoden käyneet – juuri kun luulin, että vihdoin asia olisi loppuun käsitelty. Aivan kuin maailmanpyörä olisi jäänyt kiertämään ympäri ja reaktiot ovat täsmälleen samat, mutta niistä ei kuitenkaan opita mitään. 

Luin juuri, että uusperheen kehitysvaiheet kestävät tutkimusten mukaan neljästä jopa viiteentoista vuoteen. Samaisella sivulla oli myös muitakin kiinnostavia piirteitä ja ajatuksia perheen kehitysvaiheista. Esimerkiksi kehitysvaiheiden välillä voidaan myös taantua, mutta mitä pidemmällä kehitys on, sitä nopeammin taantumuksesta noustaan ja näiden ”taantumusten” kautta käsitellään asioita jälleen astetta syvemmälle ja ne hiovat perhettä yhä enemmän heidän näköiseksi.  

Moni bonusvanhempi on sanonut kokevansa ulkopuolisuuden tunnetta. Jälkeen päin ajateltuna olin vauvamme synnyttyä todella yksin, sillä puolisoni aika kului hänen isompia lapsia tukiessa. Keskitin varmasti eniten energiani vauvaan, sillä huomasin niin itse jaksavani vähillä unilla parhaiten. Melko nopeasti myös huomasin olevani vauvamme kanssa hyvä tiimi. Ehkä tuo auttoi siihen ulkopuolisuuden tunteeseen. Minulla oli ja on edelleen tiimiläinen, joka kikattelee kanssani. Halit ovat parasta lääkettä. 

Täyttynyt työkalupakki

Yleisesti hyvä asia on huomata, ettemme ole enää uusperheenä lähtöpisteessä. Olemme kulkeneet pitkän matkan ja toivon, että mitä kauemmaksi kuljemme, sitä enemmän meillä on työkaluja aiemmista läpikäydyistä asioista uusiin tuleviin asioihin. 

Edelleen vaalin meidän kaikkien yhteisiä ruokailuhetkiämme. Se on paras paikka aina kerrata päivän seikkailuja.

Kun uusperheeseen syntyi vauva

Blogikirjoitus myös kuunneltavissa

Kuinka monella on sisaruksia? Itse koen ison perheen ympärillä vain rikkaudeksi, mutta millaisia muutoksia perhe kokee, kun siihen syntyy uusi perheenjäsen? 

Olen itse isosta perheestä sekä lapsikatraan neljäs ja nuorin. Vanhempien parisuhteen muodostumisen jälkeen perinteisessä perhemallissa vanhemmat askel kerrallaan muodostavat suhteen heille syntyneisiin lapsiin. Jokainen ihmissuhde saa oman aikansa ja tilansa rakentua pala palalta. Uusperheessä tuo aika niputetaan ja saattaa tuntua, että suhteet täytyy rakentaa kerralla. Mitä jos tähän päälle syntyy vielä uusi jäsen perheeseen? 

Nykyään löytyy niin monenlaisia perhekokoonpanoja. On kyseessä ydinperhe tai uusperhe, perheet muodostavat omanlaisensa tien kulkea.

Miten valmistaa lasta vauvan syntymään?

Sanotaan, että ikä vaikuttaa siihen, miten aikaisessa vaiheessa vauvasta kannattaa kertoa. Yleensä viimeistään muutama kuukausi ennen laskettua aikaa. Kun aloin odottaa Sohvia, odotimme useamman kuukauden ennen kuin kerroimme siskopuolille uudesta tulokkaasta. Hänen teini-ikäisille lapsillensa olimme jo kertoneet paljon aikaisemmin. Vaikka lapsen on vaikea hahmottaa ajankulua, oli helppo raskausaikana jo sanoa, että vauva syntyy kesällä.  Kun Sohvi syntyi, puolisoni pienimmät tytöt olivat 3- ja 4-vuotiaita. 

Yritimme parhaamme mukaan ottaa tyttöjä mukaan odotukseen. Kun olin raskaana, tuntuu, että perheemme hiukan läheni. Juttelimme usein tyttöjen kanssa tulevasta vauvasta, ja he kokeilivat vauvan liikkeitä.

Yritimme myös valmistaa tyttöjä siihen, että vauvasta ei heti saisikaan leikkikaveria – aluksi hän tulee vain syömään ja nukkumaan. Muistelimme myös yhdessä tyttöjen vauva-aikaa, katselimme vanhoja valokuvia ja videoita, joista oli helppo selittää, että hekin ovat olleet pieniä tuhisevia pötköjä, jotka tarvitsivat enemmän hoitoa ja huolenpitoa.

Sisaruksen tärkeä rooli

Luonnollistahan on, että vanhemman sisaruksen tunteet vauvaa kohtaan voivat olla vaihtelevia. Me muistuttelimme Sohvin sisarpuolille usein, kuinka tärkeitä he ovat meille ja Sohville. Isompi siskopuolista kiintyi vauvaan nopeammin ja sai meiltä usein kehuryppään, kun osoitti kiinnostusta Sohvia kohtaan: ”Osaatpa sinä paijata hienosti.” 

Meidän kohdallamme onneksi Sohvi oli ns. sopeutuva vauva, eikä edelleenkään turhista möksähdä. Olen yrittänyt olla käyttämättä ilmaisua “helppo vauva”, sillä se ymmärretään usein väärin. Sohvilla ei ollut ylimääräisiä vatsakipuja ja hän nukkuikin hyvin. Hän on perusluonteeltaan nauravainen ja onnellinen lapsi. Vauhti on kova, ja välillä kaatuukin lujaa, mutta nousee nopeasti ylös ja jatkaa matkaa. 

Sohvi alkoi noin 8 kuukauden ikäisenä jo ottaa askeleita, joten tämä varmasti helpotti matkan varrella hiukan. Hän usein varauksettomasti meni ja halasi siskojaan ja tekee sitä vieläkin.

Vanhempi tukena

Omassa lapsuudessani saimme aina apua vanhemmiltamme. Tosi asiahan on, että lapsen on vaikea kertoa tunteistaan ja harmituksistaan, mutta en täysin myöskään allekirjoita lausetta: ”Aina saa itkeä, jos itkettää.” Kaikki tunteet ovat luonnollisesti hyväksyttäviä, mutta miten niitä näyttää on eri asia.

Välillähän lapsi ei edes tiedä, mistä paha olo tulee, mutta kertomista voi alkaa pikku hiljaa harjoitella, ennen kun pistää talon sileäksi. Aina on tervetullut syliin, vaikka jokin asia harmittaakin.

Hömpötyskolmikko

Nykyään Sohvilla ja siskoilla on täysin omat juttunsa, ja he hömpöttävät keskenään paljon. Sohvihan on jo iso taapero (melkein 1,5v). Alusta saakka olemme pyrkineet parhaamme mukaan luomaan sisaruksille yhteisiä rutiineja, kuten hyvänyöntoivotukset, aamuhalit, kylpyhetket ja nyt viimeisimpänä joulukalenterin avaus.

Tytöt myös lähestulkoon kisailevat siitä, miten he saavat Sohvin helpoiten nauramaan. Kaikkein pienimmät ja yksinkertaisimmat asiat merkitsevät lapselle usein eniten.