Kutsumaton vieraani ihosairaus alopecia areata ja kun hiukset lähtevät sen myötä

Mietin kauan kirjoitanko hiustenlähtöä aiheuttavasta alopeciastani. Lopulta päädyin kirjoittamaan. Vaikka olen itse tottunut elämään asian kanssa, tietoa asiasta on hyvä jakaa.

Oscar-gaalasta on jo kuukausia, mutta osa varmaan törmäsi silloin uutiseen, jossa näyttelijä Will Smith kävi mottaisemassa koomikko Chris Rockia. Rock oli vitsaillut Smithin vaimon hiuksettomuudesta. Jada Pinkett-Smith sairastaa hiustenlähtöä aiheuttavaa alopeciaa.

Vaikka väkivalta ei ole ikinä hyväksyttävää, jollain tapaa tuo välikohtaus toi tietoisuutta sairaudesta enemmän esiin. Sairaus aiheuttaa kantajilleen yhä häpeää, vaikka näin ei tarvitsisi olla.  

Mikä Alopecia on?

Alopecia on yleisnimitys sairauksille, jotka aiheuttavat ihokarvojen irtoamista. Näistä yleisin, alopecia areata, tunnetaan suomeksi nimellä pälvikalju. Siinä henkilön päästä irtoaa hiuksia läiskittäin, tarkkarajaisilta alueilta.

Alopecia areata on luokiteltu tulehdukselliseksi autoimmuunisairaudeksi, jossa elimistö erehtyy luulemaan, että karvatupessa on jokin torjuttava mikrobi. Silloin hiusnystyn ympärille kerääntyy tulehdussoluja, ja vasta-aineita muodostuu hiusnystyä vastaan.

Moni huomaa sairautensa ensi kerran suihkussa

Itselleni sairaus puhkesi ensimmäisen kerran yliopistossa. Silloisella poikaystävälläni oli pahoja peli- ja rahaongelmia, joita maksellessani stressasin huomaamatta. Kai jonkinlainen ”selviytymismoodi” sai piilevän sairauden puhkeamaan. Sairauden syy on edelleen tuntematon, mutta stressi saattaa vaikuttaa sen alkamiseen tai pahenemiseen. 

Silloisessa opiskelija-asunnossani oli valkoiset kaakelit ja mikä järkytys oli huomata koko kylpyhuoneen täyttyneen tummista hiuksista. Ensimmäinen kaljukohta oli noin kolikon kokoinen ja hiustenlähtö jatkui tasaiseen tahtiin kohdan ympäriltä. Suurimmillaan kohta oli noin 8cm x 8cm.

Kuulin usein kehuja, joiden mukaan on niin mukavaa, miten jaksan laittaa aina hiukseni kouluun. Todellisuudessahan peitin kampauksilla vain hiusteni lähtöä. Vaikka totuin tilanteeseen melko nopeasti ja nostin hiuksia niin, että sain ne pinnillä kaljun päälle, pelkäsin silti, että hiustenlähtö ei lopukaan. Kohta kasvoi kuukausien kuluessa aina vain suuremmaksi ja mietin, viekö se lopulta kaikki hiukseni. 

Sairauteen ei ole varsinaista hoitoa olemassa. Jotkut ovat kuulemma kokeilleet kortisonia ja minoksidiililiuosta. Kortisonia itsellenikin laitettiin eräällä lääkärikäynnillä. Lisäksi usein hiustenlähdön yhteydessä henkilölle tehdään kilpirauhaskokeet. Itse muistan yliopistoaikoina levittäneeni aamuin illoin kohtaan hoitavaa öljyä. (Josta en tosin tiedä auttoiko se varsinaisesti, mutta ajattelin silloin, että ei siitä varmaan ainakaan haittaa ole). Ilon päivä oli kerran, kun levittäessäni öljyä tunsin kaljussa kohdassa pienen sängen.  Hiukseni alkoivat siis kasvamaan jälleen ja kohta peittyi. 

Toisen kerran hiukseni alkoivat lähteä, kun lapseni oli noin 5 kk ikäinen. Uusperhearki ei ollut vielä sulautunut kunnolla ja puolisoni lapset reagoivat vahvasti muutokseen. Jälkeen päin ajateltuna onneksi tuo aika on takana päin. Tämän lisäksi olin hyppäämässä ”tyhjän päälle” eli myymässä omistajuuttani yrityksestä, josta jäin äitiyslomalle.

Hiukseni lähtivät taas samalla kaavalla – aluksi kohta oli kolikon kokoinen ja pikkuhiljaa alue alkoi suurentua. Kuvassa näkyvä kohta on ollut yleensä se ensimmäinen havainto, että hiukset alkavat lähteä. Tuon puolisoni otti sinä päivänä, kun kertoi, että minulta lähtee hiuksia.

Vaikka kohta suureni koko ajan, prosessin kerran läpikäyneenä, olin optimistinen, että hiustenlähtö loppuu vielä jokin päivä ja niin tapahtui. Eräs päivä kuukausien ja kuukausien jälkeen tunsin jälleen sileän kohdan tilalla uutta hiusten alkua. Nyt tuosta kohdasta ovat hiukset kasvaneet jo korvieni kohtaan eli näkyvät takaa enää lyhyempinä hiuksina.

En osaa verrata omaa sairauttani muiden alopecia areataan, sillä en tiedä mikä on lievää ja mikä ei. Koen kuitenkin, että olen päässyt hiukan vähemmällä, sillä sairaus ei ole edennyt totaalikaljuuteen kertaakaan. Jotenkin en myöskään jaksa surkutella, että kannan tuota sairautta lopun elämäni ja jo ehkä huomenna hiukseni voivat taas alkaa lähteä. 

Kaikkeen siis tottuu ja isäni sanat kaikuvat päässäni: ”Kyllä sä siitä selviät. Onneksi ei käynyt pahemmin.”