Gluteeniton banana bread kakkuvuuassa

Olen oikeastaan vasta aikuisena löytänyt banaanileivän. Nuorempana ehkä hämmensi se, että sitä pidettiin myös kakkuna. Itse taas laitan sen päälle aina suolaista eli syön sen leipänä. 

Kuten olen aikaisemmin jo todennut täällä blogissa, intoa kyllä leipomiseen löytyy, mutta usein luomuksistani tulee vain surullisen kuuluisia rumuudestaan. Hetken siis joudun aina sen jälkeen kerätä uutta leipomisintoa.

Eilen illalla kun näin kaksi mustaa banaania, aloin googlailla hyvältä kuulostavaa banana breadin ohjetta. Ongelma on yleensä se, jos haluaa extempore alkaa leipomaan, meidän keittiökaapeistamme ei todellakaan löydy kaikkia ainesosia. Mitä harvinaisempi ainesosa, sitä epätodennäköisemmin se kaapissa vilahtaa. Tämä tuo aina mukanaan sen, että reseptejä pitää soveltaa rankallakin kädellä ja tämä taas lisää todennäköisyyttä, että leivos ei kelpaa edes naapurin koirille. 

Banaanileivän kohdalla törmäsin myös siihen tosiasiaan, ettei meillä ole kaapissa leipävuokaa, ainoastaan kakkuvuoka. Päätin siis käyttää 9,5 cm x 9,5 cm kakkuvuokaa ja arvatkaa mitä? Banaanileipä onnistui täydellisesti! Sen kunniaksi jaan ohjeen myös täällä, että joku muukin voi kokeilla näillä ainesosien mittasuhteilla (ja jos joltain muultakin löytyy kaapista vain kakkuvuoka).

Banaanileivän ohje

Taikina:

  • 2 banaania
  • 1,5 dl kauramaitoa
  • 3 kananmunaa
  • 4 rkl voita 
  • 4 dl gluteenitonta jauhoseosta
  • 1 rkl sokeria
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 2 tl kardemummaa
  • 2 tl kanelia
  • 1/2 tl suolaa

Valmistusvaiheet

  1. Murskaa banaanit soseeksi.
  2. Sekoita joukkoon munat, maito ja sulatettu rasva.
  3. Yhdistä kuivat ainekset keskenään ja lisää seokseen. 
  4. Vuoraa vuoka leivinpaperilla ja kaada taikina sinne. 
  5. Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

Gluteeniton ja maidoton raparperipiirakka

Raparperipiirakka kuuluu kesäisten leipomisten klassikoiden listalle. Monellahan kasvaa puutarhassa melko vahingossa suuriakin määriä raparperia. 

Sain naapuriltamme läjän raparperia, joten otimme taaperomme kanssa heti aamulla suunnaksi kaupan. Toki heti ensimmäisellä kerralla ei mennyt ostosreissu maaliin, vaan ostin kaikkea muuta kuin jauhot. Onneksi huomasin kuitenkin asian, emmekä olleet edes kaukana, kun teimme U-käännöksen ja kävelimme takaisin. 

Hajamielisyydestä puheenollen – kuulin myös tänään, että minun lähettämien kadonneiden valokuvien mysteeri ratkesi. Olin kaksi viikkoa sitten lähettänyt äidilleni kirjekuoressa valokuvia Pohjanmaalle. Niitä ei kuitenkaan kuulunut ja ehkä saatoin jopa parjata äidilleni hennosti: ”Kuinka epäluotettavaa on nykyään lähettää postia.” 

Syy oli kuitenkin vain ja ainoastaan minun ylikuumentuneiden ja ylikierroksilla käyvien hömelöaivojen. Olin kirjoittanut kuoreen kaiken muun oikein, paitsi postipaikkana oli äidin kotipaikan sijaan Helsinki. Ihme, ettei kuvia kuulunut eikä näkynyt. Pari viikkoa Suomea kierrelleenä kuvat kuitenkin jostain syystä löysivät tiensä Pohjanmaalle. Pahoittelut Postin työntekijöille, jotka joutuneet osaksi tätä kuvaseikkailua. 

Pikku kotiapulainen valmiina palvelukseen

Kuten ennalta saattoi arvata, pikku kotiapulainen oli enemmän kuin valmiina, kun kerroin raparperipiirakasta ja leipomisaikeista. ”Määä”, sanoi taaperomme ja haki vispilän laatikosta. 

Koska Sohvi oli vastuussa desimitasta, jauhoja saattoi tulla hieman enemmän kuin reseptissä oli. Ainakin piirakan massa tuntui aika tiiviiltä, eikä odottamaani ilmavuutta kyllä näkynyt mailla halmeilla. Maku oli kuitenkin hyvä, joten en jäänyt murehtimaan puuttuvaa keveyttä.

Sokeria muutin reseptiin vielä tuotakin vähemmän. Lisäksi usein päälle laitetaan vielä ruokosokeria, jotta raparperit eivät olisi niin kirpeitä. Minun mielestäni parasta raparperissa on sen kirpeys, ja näköjään meidän muutkin syöjät olivat samaa mieltä. Toki makuasioista ei voi kiistellä. 

Raparperipiirakka on helppo myös pakastaa, jos tuntuu, että iso pellinen ei uppoa kansalle. Tarjottavaksi kylkeen käy enemmän kuin hyvin joko vaniljajäätelö tai -kastike. Avot.

Raparperipiirakka

3 dl sokeria
7 dl gluteeniton jauhoseos
1 tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
3 tl vanilliinisokeria
4 dl nestettä
2 dl öljyä

Päälle:
6 dl raparperinpaloja
Lisää halutessa sokeria

  1. Kuori raparperit ja pilko
  2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää neste sekä öljy.
  3. Levitä taikina leivinpaperoidulle pellille ja lisää raparperin palat.
  4. Paista 200 asteessa n. 25-30 min.

 

Kuohkeat simppelit Pätkis-muffinssit

Rakastan helppoja ja simppeleitä leivontaohjeita. Ehkä pohjimmiltani ajattelen, että jos kakku meneekin pieleen, en ole siihen kovinkaan suurta tuntimäärää uhrannut. Vielä parempi, jos erillisiä kohotusvaiheita ei ole – näin siihenkään ei tuhraannu enempää aikaa. Olen tuunaillut alla olevaa reseptiä ja todennut sen toimivan ilman sen kummempia kohotuksia tai vatkauksia. 

Muistan aina tarinan, kuinka ystäväni oli pienenä leiponut äitinsä kanssa täytekakkua. Ihan viime metreillä, ennen uuniin laittoa, kakku oli tippunut maahan väärinpäin. Ystäväni äiti oli vain todennut: ”Ei haittaa – leivotaan uusi.” Ihailen edelleen tuota asennetta, ja jollain tapaa olen henkisesti aina valmiina myös aloittamaan täysin alusta koko leipomisprosessin, jos Sohvi sattuu laittamaan kulhoon jotain ylimääräistä tai käy kuten ystävälleni eli kakku tippuu maahan. 

Ehkä ohjeetkin elävät ja muokkautuvat elämänvarrella. Voihan olla, että viiden vuoden päästä julistan kovaan ääneen kaikille, miten rakastan haastavia ja aikaa vieviä reseptejä (Okei, ei kyllä kuulosta yhtään minulta). 

Pätkis-muffinssit ovat olleet omalla suosikkilistallani jo kauan, sillä ne ovat helpot leipoa, ja ne maistuvat kaikille. Gluteenittomat jauhot voi vaihtaa helposti vehnäjauhoihin sekä maidottomat tuotteet maidollisiin versioihin. 

Pätkis-suklaassa on maitoa, joten tein meidän taaperollemme muutaman version ilman suklaata. Hassua on, että hän ei oikein kyllä ole edes makean perään ja ottaa yleensä yhden haukun ja antaa keksin/pullan takaisin. Näiden kohdalla ajattelin lähinnä, että hänkin saa tilaisuuden maistaa – olisihan se outoa, jos muut vain hänen ympärillään söisivät ja hän istuisi tyhjin käsin pöydässä. Hänelle suurinta herkkua ovat edelleen kurkku ja appelsiini. Makunsa kullakin! 

Ei meilläkään tosin usein herkkuja ole, joten kivaa vaihtelua kaikille – ja ennen kaikkea ihanaa istua yhdessä alas, vaikka olemmekin nyt kolmestaan seuraavan viikon. Puolisoni lapset lähtevät aina äitiviikolle perjantaisin.

Pätkis-muffinssit 12 kpl

1 pussi minipätkiksiä
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
100 g maidotonta margariinia
2 dl maustamatonta kaurajugurttia (Yosa Greek style)
2,5 dl gluteeniton jauho
1 dl kaakaojauhe
2 tl leivinjauhe
1 tl vaniljasokeri

  1. Sulata margariini
  2. Lisää jäähtyneeseen margariiniin jugurtti sekä munat
  3. Sekoita jauhot ja rouhittu Pätkis-suklaa keskenään ja lisää seokseen.
  4. Lusikoi taikina kololliseen muffinssivuokaan. Esimerkiksi Fredmanin Amerikan muffinssivuoka toimii tässä mainiosti.
  5. Paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia.

 

Kuten olen jo aikaisemmin kertonut, minulla on tapana pakastaa aina kaikkea. Vanhan tutun kaavan mukaan laitan näistäkin osan pakkaseen ilahduttamaan muitakin päiviä.

Vuohenjuustopiirakka – helppo tarjottava

Olen elämäni aikana tehnyt piirakan aina samalla reseptillä. Resepti on helppo, ja piirakka vielä helpompi tarjottava. Olen muutamaan kertaan sen tehnyt myös joissain juhlissa, kun ykskaks olemme huomanneet, että tarjottavat alkavat loppua. 

Vaikka välillä keittiössä on kiva näprätä, suurimmaksi osaksi omalla kohdalla kuitenkin toimivat vakio reseptit. Olen yleisesti ottaen nopea liikkeissäni, ja tätä kaipaan myös keittiön puolella. Vakio resepteissä työvaiheet ovat lyhyet ja selkeät sekä lopputulos taattu! Pikku apulainenkin “auttoi” leipomisessa sekoittamalla vispilällä tyhjää kippoa.

Reseptejä voi ja kannattaa soveltaa

Reseptin jauhot ovat vaihtuneet viimeisten vuosien aikana gluteenittomiksi puolisoni sekä hänen poikansa vuoksi. Täytteen voi myös vaihtaa ihan miksi vain. Välillä päällä on ollut kinkkuinen versio, välillä taas kylmäsavulohta – nyt vaan mieli teki vuohenjuustoa.

Vaikka nykyään yleensä Sohvin vuoksi teen kokonaan maidottomia leipomuksia, tämä piirakka ei ole kokonaan maidoton, sillä taaperomme sai muuta välipalaa. Vuohenmaidossa on samoja proteiineja kuin lehmänmaidossa, jolloin monet lehmänmaitoallergiset eivät voi käyttää niitä – toki olen kuullut, että joitain poikkeustapauksia myös on ollut. Koska vuohenjuustoa meni piirakkaan, lisäsin tämän vuoksi myös normaalia mozzarellajuustoakin. Maidoton versio on toki helppo tehdä vaihtamalla täytteen ja käyttämällä maidotonta juustoa. 

Vaikka en itse ole maitoallerginen, Sohvin allergian myötä olen huomannut, että maidon vähentäminen omallakin kohdallakin on tehnyt hyvää. Kirjoittelinkin tästä ja Sohvin maitoallergiasta aikoinaan blogiini artikkelin nimeltään: ”Lapsella maitoallergia – helppo nakki?” 

En siis ole totaalisesti omalta kohdaltani lopettanut maitotuotteiden syöntiä, enkä tutki pakkausselosteita, mutta kauraversiot (kauramaito, -jugurtti, -kerma sekä -jäätelö) ovat ainakin omalla kohdalla korvanneet useammat maitoa ja kermaa sisältävät tuotteet. Juustoja tosin on vaikea jättää, ja oikeastaan omalla kohdalla ei tarvitsekaan. 

Vuohenjuustopiirakka

Piirakkapohja

3 dl gluteeniton jauho
125 g maidoton margariini
½ tl suolaa
2 rkl vettä

Täyte

paprika tai kirsikkatomaatteja
sipuli
200 g vuohenjuusto
150 g juustoraaste
2 dl kauramaito
2 kpl munaa
suola
pippuri

  1. Yhdistä sulatettuun margariiniin jauhot, suola ja vesi. Sekoita keskenään.
  2. Voitele vuoka margariinilla ja painele taikina vuokaan.
  3. Käytä pannulla sipuli ja paprika. Leikkaa vuohenjuusto paloiksi.
  4. Sekoita kauramaidon joukkoon munat, mausteet ja suurin osa juustoraasteesta. Kaada vuokaan ja ripottele loppuosa juustoraasteesta päälle.
  5. Paista 225 asteesta noin 25 minuuttia.

Piirakan voi koristella tuoreella timjamilla tai rukolalla. Helppoa kuin mikä!

 

 

Helpot kaurakeksit makeanhimoon

Kaurakeksit

Kuinka usein sinulla on makeanhimo? Olen itse enemmän suolaisen perään, ja en voisi kuvitella parempaa kuin juustolautanen. Välillä tosin makeakin uppoaa. Kaurakeksit ovat simppeleitä makeanhimon sammuttajia, jos kaapista ei löydy muuta – tai ainakin meillä ne tekevät kauppansa. Toki makuasioista ei voi kiistellä.

Hyvä ystäväni on kerran myöhästynyt Vaasa-Helsinki -junasta Kismetin vuoksi. Kun hän palasi suklaaostoksilta, hän näki junan liikkuvan. Eikä tässä vielä kaikki. Junassa odotti yhteinen ystävämme laukkujen kanssa, ja kun hän näki, että juna alkoi hiljalleen liikkua ja suklaaristiretkeilijä ei ehtinyt junaan, hän tiputtautui laukkujen kanssa junasta. (Ei varmaan olisi enää mahdollista, mutta aikoinaan vanhasta taajamajunasta tämä onnistui)

Myönnän olevani levoton, ja usein pakenenkin tätä kaikenlaiseen puuhasteluun. Puuhastelun ei kuitenkaan tarvitse olla suurta – päinvastoin. Tämä ohje tuskin auttaa juna-asemalla makeanhimoon, mutta jos haluaa täyttää keittiössä päivästään 10 minuuttia, suosittelen ottamaan kohteeksi helpot kaurakeksit. Nimen pitäisi oikeastaan olla maailman helpoimmat kaurakeksit, sillä niiden tekemisessä ei kauaa nokka tuhise. Muutamalla käden heilautuksella pellillinen on valmis, sillä lusikalla tehnyt kasat leviävät uunissa. Kypsymistäkään ei tarvitse tylsistymiseen saakka odottaa, vaan noin 5 minuutin kuluttua vatsa kiittää. Gluteeniton ja maidoton resepti löytyy blogin alta. 

Kaurakeksiresepti

Levottomuus supervoimana

Olen huomannut, että olen elämäni aikana kääntänyt oman levottomuuteni voimavaraksi – sen avulla olen itseasiassa aikaansaavin. Ehkä tuon vuoksi aikoinaan sovinkin hyvin yrittäjäksi – aina riitti tekemistä. Joskus jos luuli saaneensa hommat pakettiin, jostain puskista löytyi kokonainen projekti aloitettavaksi.

Tein nuorempana töitä tarjoilijana. Kun asuin parikymppisenä pari talvea Kanarialla, silloinen kämppikseni nauroi aina, miten paljon hääräsin työvuoroissani. Aina löytyi astioita kannettavaksi tai muuta siivottavaa. Jos nämä hommat olivat paketissa, viihdytin ravintolan asiakkaita. Olin usein opetellut kaikista kielistä vähintään muutamia lauseita (Nämä tuskin olivat niitä tärkeimpiä). Jos esimerkiksi puolalaisia turisteja tuli syömään, nauratin heitä kertomalla kaiken, mitä osaan puolaksi. Tämä usein olikin hyvä jäänmurtaja, ja pöytään jäikin hyvä määrä tippiä. 

”Äiti tekee äkkiä vaan tämän yhden jutun”

Lapsen saannin myötä olen oppinut menemään levottomuuden suhteen tietynlaiseen on/off -tilaan. Aina kun olen Sohvin kanssa, en pyrikään tekemään mitään minulle tyypillisiä extrahommia ja normaaleissa kotiaskareissa otan Sohvin mukaan hääräämään. Hän onkin nykyään oiva pikku apulainen niin keittiössä, pyykinpesuhommissa kuin ulkotöissäkin. Toki esimerkiksi tiskikoneen tyhjääminen kestää kauemmin, kun pikku apulainen on apuna, mutta saapahan oma kärsivällisyyskin treeniä. (En muuten ole ollut ikinä kovinkaan kärsivällinen, ja puolisoni nauraakin aina, kun leffoja katsellessa kärkyn leffaan liittyviä vastauksia ja juonenkäänteitä. Usein hän sanookin vain: ”Eiköhän se vielä selviä.”) Saattaa kuulostaa kliseiseltä, mutta Sohvin myötä olen oppinut hidastamaan tahtia. Tästä konkreettisin esimerkki on jo pelkkä kävelytahti.

Jokainen äiti toki tekee ja kasvattaa niin kuin parhaimmaksi näkee eikä tässäkään asiassa ole yhtä ja oikeaa tapaa. Tiesin vain, että Sohvi jää ainoaksi lapsekseni, joten en halunnut olla äiti, joka ei ole läsnä ja joka toitottaa vain aamusta iltaan lapselleen läppärin tai puhelimen ääressä: ”Äiti tekee äkkiä vaan tämän yhden jutun.” Tämä oli myös yksi syy, miksi myin osakkuuteni markkinointiviestintätoimistosta ennen koronaa. Tiesin, että tuossa firmassa oleminen ja 24/7-työnkuva olisi vienyt myös aikaa liikaa Sohvilta, ja olisin katunut sinne jäämistä myöhemmin. Olin varma, että arkeen löytyy parempikin resepti. 

Tuosta lapsen kanssa yhteisestä hääräilystä puheenollen, minua tuli vastaan 80-vuotinen Harvard Grant Study -tutkimus, jossa tuotiin esiin kotitöiden tekemisen merkitys lapsen kehittymiseen ja menestykseen. Kotitöiden avulla lapselle voi opettaa selviämään askareista, tiimityötä ja sitä, että jokaisen on tehtävä osansa. Oikeastaan vanhemmat tekevät vain karhunpalveluksen, jos kävelevät lastensa perässä ja tekevät kaikki asiat heidän puolestaan. Faktahan on, että pieni lapsi vasta opettelee asioita ja luonnollisesti lähdetään alkutekijöistä liikkeelle, mutta välillä tulee vastaan tapauksia, joille ei ole annettu edes mahdollisuutta oppia. 

Taapero tarmonpesä

Sohvi on nyt 1,5-vuotias. Tuo tarmonpesä on painanut oikeastaan koko elämänsä huoneesta toiseen, ja varsinaisia hengähdystaukoja ei ole ollut. Kun olemme puolisoni ja Sohvin kanssa kolmestaan, viikot menevät usein melkein samalla kaavalla. Huomaan lapsiviikoilla, kun puolisoni lapset tulevat, olevani aina hetken kateissa. Vaikka pyrimme pitämään kiinni arjen rutiineista silloinkin, aina löytyy muuttuvia tekijöitä. 

Sohvi on nyt viimeisen puolen vuoden aikana myös alkanut puuhastelemaan enemmän siskopuolten kanssa, ja usein itselle tuleekin sellainen fiilis, että haluan antaa tuon yhteisen ajan ja tirskumiset heille. Tuo välitilaolo on minulle haastavin, sillä yritän vaivihkaa siirtyä hiukan takavasemmalle, mutta olla kuitenkin lähellä. Tosiasiassahan Sohvi vielä tarvitsee moneen asiaan esimerkiksi kerrossängyn tikkaita pitkin kiipeämiseen aikuisen back upia, vaikka itsevarmasti lähteekin kipuamaan. Lapset kasvavat ja kehittyvät, joten ykskaks huomaan pian, että tuokin välitilavaihe on historiaa.

Helpot kaurakeksit

100 g            maidoton margariini
4 dl               kaurahiutaleita
1,5 dl            sokeria
2 rkl             gluteenitonjauho
2 tl                leivinjauhetta
2 kpl             kananmuna

 

  1. Yhdistä kuivat aineet. Lisää sulatettu margariini ja kananmuna. Sekoita keskenään.
  2. Tee taikinasta lusikalla kasoja pellille. Kasat leviävät uunissa.
  3. Paista 200 asteessa noin 5 minuuttia.
Helpot kaurakeksit

Kotileipurin kaurapuurosämpylät

Kaurapuurosämpylät

Sämpylöiden reseptejä löytyy verkosta pilvin pimein, mutta laitan tämän oman kotileipurireseptini silti niiden kaveriksi. Leipähän on ollut perinteisesti keskeinen osa suomalaista ruokakulttuuria, ja pitkin päivää sitä löytyy lautaselta tai eväsrasiasta. Jostainhan sekin kertoo, että osa pakkaa mukaansa ruisleipäpaketin lähtiessään ulkomaanmatkalle. 

Leipää meilläkin menee, ja tällä hetkellä Sohvin suosikki leipä näyttää olevan simppeli näkkileipä. Sämpylät ovat kuitenkin aina asia erikseen, ja niitä taaperokin osaa arvostaa. Usein Sohvilta kuuluukin vain kommentti: ”Nammmm”. Sehän se parasta palautetta on. 

Ronskilla kädellä

Jos rehellisiä ollaan, menen aina kaurapuurosämpylöissä enemmän ns. mututuntumalla kuin reseptin mukaan. Joskus kaurapuuro on hiukan tiiviimpää, ja joskus taas lisäilen jauhoja reippaammalla kädellä. Jos jokin asia on pysyvä, se on kaurapuuro. Se taitaa olla sanomattakin selvää, etten saanut näiden sämpylöiden leipomiseen inspiraatiota television kokkiohjelmasta. Minulle kaurapuurosämpylöiden leipominen ei koskaan ole ennalta suunniteltua, vaan yleensä hihat alkavat heilua, jos ylimääräistä kaurapuuroa jää – ja sen mukaan yleensä reseptiä sovellan. Ja myönnettäköön usein motivaationa on ihan vain se, että on nälkä. 

Kannattaa tarkistaa, että taikina on sopivan kosteaa ja ilmavaa – näin ei tarvitse heitellä kivenmurikoita lautaselle. Muutaman kerran olen sortunut laittamaan liian kuumaa tai kylmää nestettä taikinaan tai sitten taikina on ollut vaan liian kiinteää koostumukseltaan. Usein unohtuu, että kuivahiivan toiminnan käynnistyminen vaatii korkeamman lämpötilan kuin tuorehiiva. Jos tuorehiiva alkaa kohota 37-asteessa, kuivahiiva vaatii 41-42 -asteisen lämpötilan. 

Kiva on kuitenkin huomata, että vaikka uunista saattaa joskus tulla ulos maanantaikappaleita, ne katoavat silti meidän perheemme nälkäisiin suihin alta aika yksikön. Olenkin alkanut välillä pakastamaan saman tien sämpylöitä niiden jäähdyttyä, jotta voin seuraavana päivänä herkutella rauhassa. 

Hyvä paha puuro

Tuntuu, että ihmisillä on kaurapuuroon viharakkaus-suhde, ja täytyy myöntää, että noin parikymppisenä otin siihen itsekin pesäeron – olin urheiluleireillä syönyt kaurapuuroa niin paljon, että se rehellisesti sanottuna tuli ulos korvista. Noin viiden vuoden eron jälkeen löysimme toisemme uudelleen. Nykyään kaurapuuro porisee meillä tiheään tahtiin. Sohvi syö aamu- ja iltapalaksi, ja itse syön sitä lähestulkoon joka aamu. Sen helppoutta ei voi kiistää. Usein vielä menen sieltä, mistä aita on rikki, ja keitän illalla isomman satsin, jotta aamulla ei tarvitsisi keittää. Toki vastakeitetty aina eilisen voittaa, mutta helposti illan puurosta saa kaurajuomalla taas vetreää. Vetristän vanhasta tottumuksesta tässäkin reseptissä puuroa kaurajuomalla – toki vesi toimii yhtä lailla. 

Kaurapuurosämpylät

  • noin 5 dl kaurapuuroa
  • 3 dl kaurajuoma tai vettä
  • 9-10 dl gluteeniton jauhoseos
  • 2 tl psylliumia
  • 10 g (1 pussi) kuivahiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl öljyä
  1. Lämmitä neste noin 41-42 -asteiseksi ja lisää psyllium. Anna sen turvota muutaman minuutin. Vetreytä puuro nesteellä. 
  2. Sekoita kuivahiiva, jauhot ja suola keskenään, ja yhdistä puuroseoksen kanssa sekoittaen. Hyvä vatkaaminen ja vaivaaminen tuovat ilmavuutta.  Lisää öljy viimeiseksi taikinaan.
  3. Jos haluat kuohkeita sämpylöitä, anna taikinan kohota jo tässä vaiheessa 30 minuuttia. 
  4. Leivo sämpylät ja anna kohota pellillä 30 minuuttia. 
  5. Paista noin 200 asteessa 15 minuuttia.