Perheiden arki ja yksityisyys ovat asioita, joihin liittyy monia eri näkökulmia. Luonnollisesti jokaisella perheellä on oma heille parhaaksi katsoma tapa kertoa esimerkiksi somessa elämästään. Olen lähiaikoina miettinyt, tuovatko sosiaalisen median ”tämä on meidän rehellistä arkea” -postaukset välillä perheen muita henkilöitä esiin hiukan huonossa valossa? Toki ymmärrän tuon rehellisen aidon arjen lähtökohdan, ja monella onkin jakaessaan pilke silmäkulmassa. Ne ovat vastaisku kiilloteltua epäaitoa somemaailmaa vastaan. Jokainenhan meistä tietää, että kaikkihan ei ole aina täydellistä. Mutta on myös tapauksia, jotka ovat hyvän ja huonon maun rajoilla.
Viimeksi mietin tätä, kun näin erään vaikuttajan Instagramin storyn, jossa hän kävelee kaupassa ja riitelee puolisonsa kanssa. Puuttumatta heidän riidanaiheeseen ja siihen kuka milloinkin oli oikeassa, kiinnitin huomiota miehen ilmeeseen, kun hän huomasi, että nainen oli alkanut kuvata. Hän lopetti puhumisen samantien, vaikka nainen vielä yritti haastaa. Mies varmaan toivoi, ettei naisen yli 100 000 seuraajaa olisi osana tätä riitaa.
Toinen kerta, kun mietin ”pitääkö kaiken olla julkista” -asiaa, kun eräs vaikuttaja kuvasi noin 7-vuotiaan tytön raivokohtausta kauppareissulla. Ymmärrän, että näitäkin tilanteita perheissä tulee vastaan ja välillä niinkin pieni asia, ettei saanut kaupasta haluamaansa lelua, saa aikaan raivokohtauksen. Minua vaan kävi lähinnä sääliksi tyttöä, sillä reels ei ollut millään tavalla häntä kohtaan imarteleva. Tyttö alkaa olla myös jo aika vanha, ja tuollaiset materiaalit saattavat pian alkaa putkahtelemaan hänen eteensä esimerkiksi koulumaailman kautta.
Ymmärrän, että nämä ovat normaaleja asioita perheissä. Välillä tulee kinaa puolison kanssa ja välillä taas lapsilla iskee harmitus pienestäkin asiasta. Se, etten itse tuo näitä asioita esiin blogissa, ei tarkoita, että arkemme poikkeaisi jotenkin muista perheistä – koen vaan, että nämä ovat ehkä sellaisia asioita, jotka olisi hyvä selvittää omalla porukalla. Kerron toki elämästämme, mutta minun mielestäni se ei olisi kauhean kunniotettavaa puolisoniani kohtaan, jos ottaisin kinatilanteissa blogini ns. aseeksi. Tyttäreemme liittyviä asioita mietin muutenkin aina monelta kulmalta. En halua, että mikään kääntyisi häntä vastaan myöhemmin. En tuo hänen kasvojaan esiin, ja hän saa myöhemmin itse päättää, kuinka paljon haluaa olla osana blogiani.
Uusperhe = meidän perhe
Uusperhe on asia, jota olen vuosien aikana joutunut miettiä paljon. Eikä syystä – minä elän siinä arkeani. Koska se on niin iso osa elämääni, viivojen ja rajojen vetäminen on tarkkaa. Uusperhe ja äitipuolena oleminen ovat aiheina kompleksisia, sillä niihin liittyy niin moni ihminen. Vaikka puolisoni lapset ovat osa perhettä, pidän itsestään selvänä, etten käy heidän asioitaan blogissa läpi tai puhu heistä henkilöinä.
Olemme olleet puolisoni kanssa yhdessä yli 8 vuotta. Sanotaan, että uusperheen asettuminen ja yhtenäisen perheen muodostaminen vaatii tutkimusten mukaan aikaa peräti 4–7 vuotta. Koen, että olemme vuosien aikana tehneet hänen kanssaan tosi paljon töitä toimivan uusperheen eteen sekä ratkoneet odotuksiin ja ennakkokäsityksiin liittyviä haasteita. Useinhan väärinymmärryksiä tulee enemmän, jos olettaa liikaa. Luulen, että monelle bonusvanhemmalle se on oman paikan ja roolin löytäminen tuossa paketissa on myös yksi pulma ratkottavaksi – tai ainakin itselleni se oli se vaikeiten hahmottuvin pala. Uusperhe luo oman perhekulttuurin, säännöt ja tavat toimia, ja mielestäni olemme tässä onnistuneet ja kulkeneet pitkän tien.
