Jos minulla ei ole sovittuna palaveria kodin ulkopuolelle, aloitan yleensä aamuni samalla kaavalla. Sen jälkeen, kun olen vienyt tyttömme päiväkotiin, laitan radion päälle, teen aamupalaa ja vastailen sähköposteihin. Vaikka radio on ollut päällä enemmänkin taustalla, siihen on valikoitunut lähestulkoon aina sama kanava. Nyt kuitenkin muutama viikko sitten aloin kuunnella tarkemmin ja kiinnitin huomiota heidän yhteen ”Haista paska” -ohjelmaosuuteen, jossa kuuntelijat saavat ns. avautua radiojuontajille asioistaan. Huomasin kuitenkin nopeasti, että halusin vaihtaa kanavaa.
Sehän on selvä, että esimerkiksi reality-sarjoissa viihdettä rakennetaan konflikteilla ja tuon radio-ohjelman osuuden alkuperäinen idea on varmaan ollut ironinen, mutta itselleni tuntui jollain tapaa raskaalta heti aamuun kuulla negaa, eivätkä nuo mielipiteet (haukkumiset) mielestäni ansainneet tulla kuulluksi radiossa.
Kommentteja laidasta laitaan
Ikuisuusaihe on myös sosiaalisen median eri kanavat, jotka ovat antaneet vähän liiankin otollisen paikan julkaista asioita, mitä sylki suuhun tuo. Itse henkilökohtaisesti olen tältä säästynyt ainakin tähän mennessä, mutta Kalla Activen kanaviin tulee laidasta laitaan kommentteja. Rakentava palaute ja ideat ovat aina tarpeen, mutta jos luen sinne tulleita negatiivisia kommentteja, mietin vain, että mitäköhän kirjoittaja tästä oikeastaan edes saa. Kaikesta yleensä huomaa, ettei kirjoittaja ole jäsennellyt ajatuksiaan edes omassa päässään, ennen kuin on julkaissut ne. On hämmentävää ajatella, etteikö kirjoittaja muka ymmärtäisi, että kaikki nuo kommentit loppuen lopuksi vastaanottaa ja lukee ihminen.
Viimeisimmän Kalla Activelle osoitetun kommentin oli kirjoittanut eräs miesvaikuttaja LinkedIn-postaukseen. Hän arvosteli brändilähettiläskampanjaa (joka alun perin toteutettiin asiakkaiden toiveesta ja joka on muualta kerännyt vain positiivisia kommentteja) Kallan kohdalla olen jollain tasolla hyväksynyt, ettei kaikkia voi miellyttää, mutta silti osa kommenteista menee ihon alle.
Entä sitten kasvotusten? Mieleen muistuu se ihmistyyppi, joka illanistujaisissa haastaa asiasta kuin asiasta – kohde vain vaihtuu. Älkää ymmärtäkö väärin – on ihailtavaa, että ihmisillä on mielipiteitä ja uskaltavat sanoa ne ääneen (eivätkä myötäile muita vain miellyttämisen vuoksi), mutta kaikella on rajansa. Jossain vaiheessa vaan kaikki se haastaminen menee yli. Aluksi eri näkökulmien mylläys saattaa viehättää, mutta aika nopeasti siihen jatkuvaan varpailla oloon väsyy.
Hiukan eri ihmistyyppi taas ei ehkä ala inttämään, mutta neutralisoi muiden kokemuksia. Jos muut kertovat olleensa upealla keikalla, hän toteaa valojen olleen liian kirkkaat. Tarvitseeko kaikesta siis olla aina jotain mieltä? Itse mietin, että osa aikuisuutta on nimenomaan se, että kaikkia ajatuksiaan ei tarvitse sanoa ääneen. On tervettä hyödyntää pelisilmää ja lukea sen avulla tilannetta.
