Joulukuun hulinat ja minimimmin luisteluhuuma

Mulla on ollut jo kauan mielessä kirjoittaa edellisistä viikoista, mutta koska marras- ja joulukuu on ollut yhtä hulinaa, en ole ehtinyt pysähtymään ja kirjoittamaan. Usein olen kyllä suonut sille ajatuksia, mutta siihen se on jäänytkin.

Vauhdin määrästä kertoo yleensä se, että kun yritän miettiä edellistä viikkoa, joudun katsoa kalenterista, mitä on tapahtunut. Joku saattaisi todeta, että: “Noh ruuhkavuodet”, mutta oma kiireeni ei liity äitiyteen, vaan enemmänkin monen eri työjutun tekemiseen. Äitiys on oikeastaan tämän kaiken tasapainottava tekijä. Minimimmi on se syy, että laitan läppärin kiinni ja käännän aivot iltaisin eri asentoon.

Nyt myös pystyn jo pikkuhiljaa todeta, että selvisin syksystä eli nyt näyttäisi siltä, että sain kuin sainkin kaikki Kalla Activeen liittyvät hommat tehtyä ennen joulua. Kahden kuukauden sisällä on tullut yhteensä yhdeksän uutta tuotetta. Erityisen innoissani olen ollut naisten mustasta merinomekosta sekä lasten mintun värisestä. Mitä mieltä olette? Kurkatkaa verkkokaupasta myös muut uudet tuotteet!

Nyt totisesti pidän pienen tauon uusien tuotteiden lanseerauksesta. Niin kuin aikaisemminkin jo totesin: unohdan tyystin aina, kuinka suuritöinen prosessi se on. Mutta ihana on ollut jälleen kerran huomata, miten hyvän vastaanoton uudet tuotteet saivat. Siitä on pakko kiittää!

Naisten uudet vaatteet ovat nyt myös Zalandollakin myynnissä. Marras- ja joulukuussa tulleiden merinovaatteiden kohdalla tein poikkeuksen ja otin ja käsittelin kaikki kuvat itse. Ystäväni Leo teki niihin harmaat syväykset sekä packshot-kuvat Zalandoa varten. Tunnen Leon muuten alkujaan Vaasasta. Hän oli kanssani samaan aikaan lukiossa. Hauska yhteensattuma, että aikuisiällä törmäsimme uudelleen ja nyt hän on ollut rautainen ammattilainen kuvien kanssa ja korvaamaton apu. 

Talven juttuja ja luisteluhuumaa

Kalla Activen merinojuttujen ja minimimmin luistelun lisäksi joulukuu on ollut pulkkailua ja muuta ulkoilua. Pian saa nauttia joulun ajan lomailusta! Tein muuten joulutorttuja Fazerin “vihreäkuula-hillosta”. Suosittelen kokeilemaan, jos haluaa vaihtelua perinteisiin joulutorttuihin.

Minimimmi on ollut nyt syksyn luisteluhuumassa ja nyt näyttää myös siltä, että hän jatkaa tammikuussa ensimmäisessä taitoryhmässä. Helsingin Luistelijoissa on mielestäni ollut hyviä valmentajia ja he ottavat ihanasti lapset huomioon – aivan pienikin ele, kuten lapsen silmiin katsominen ja kumartuminen alas puhuessaan hänelle tekevät ainakin minuun vaikutuksen.

Alkuviikosta oli ihana, kun Nordiksella vietettiin Helsingin Luistelijoiden joulujuhlaa ja luistelukoululaisetkin pääsivät esiintymään. Olin niin ylpeä kaikista pienistä luistelijoista! Miten rohkeita he olivatkaan. 

Luistelun kohdalla olen ajatellut, että niin kauan kuin minimimmin innostus jatkuu, hän saa puolestani harrastaa. Luistelu taitona on kuitenkin niin tarpeellinen ja siihen liittyvät harjoitteet tuovat tasapainoa ja kehonhallintaa. Kannattaa muuten kurkata Helsingin Luistelijoiden luistelukoulut, joista minimimmikin aloitti. Ne ovat loistavia.