Mitä teillä luetaan? 4-vuotiaan kirjasuosikit 

Olen aina rakastanut tarinoita ja ennen kaikkea draaman kaarta loppukliimaksilla. Ehkä tuosta juontaa juurensa myös minun rakkaus kirjoittamiseen. Tiesittekö muuten, että mulla oli lukiossa maailman paras historian opettaja. Opettaja aloitti ensimmäinen tuntimme kirjoittamalla liitutaululle His story = hänen tarina. Kun oma mielenmaisemani alkoi ajatella historiaa liutana tarinoita, alkoi aihekin enemmän kiinnostaa.  

Silmiini osui Helsingin Sanomien arvostelu Ryhmä Hau 2 -elokuvasta. Arvio oli otsikolla Uuden Ryhmä Hau -elokuvan sanoma herättää kysymyksiä. Toimittaja Maija Alander toteaa mahtielokuvan varmasti viihdyttävän yleisöään, mutta kysymyksiä herättää fiktion viesti siitä, että yksilön epävarmuus voitetaan uusien supervoima-asusteiden avulla. Toki arviot ovat aina toimittajien omia henkilökohtaisia mielipiteitä, enkä ole kyseistä lasten elokuvaa nähnyt, mutta tämä sai minut silti miettimään lapsille tarkoitettuja elokuvia ja kirjoja – ja ennen kaikkea tarinaa niissä. 

Kun minimimmi oli 1v 8kk, kirjoittelin hänen sen hetkisistä suosikki kirjoistaan. Jo silloin totesin, että on olemassa tosi taitavasti tehtyjä kirjoja ja todella huonoja. Vaikka osa kirjoista oli tarkoitettu selkeästi isommille, ne sai toimimaan myös pienemmille. Niissä oli ihailtavan paljon värikkäitä kuvia ja yksityiskohtia, joista riitti taaperonkin kanssa tarinoitavaa. Pitkäikäiset kirjat kulkivat myös kasvun rinnalla, sillä ensin kirjan jutut lisäsivät ymmärrystä ja sen jälkeen se oli sanojen oppimisen apuna. 

Nyt kun olemme päässeet minimimmin. (4v 4kk) kanssa jo pidemmälle tarinoiden maailmaan, huomaan arvostavani entisestään hyvää ehjää tarinaa, selkeää juonta, jossa on loppu ja mahdollinen opetus, oikeudenmukaisuutta ja hauskoja sanoja/sanontoja, joita ei aina niin kuule. 

Kerään alle kirjoja, joita hän useimmiten valitsee iltasaduksi (Saa aina itse valita joka ilta mieleisensä kirjan omasta kirjakoristaan) 

Viiru ja Pesonen -kirjat & Paddington-kirjat

Meiltä löytyvät Ystävämme karhuherra PaddingtonPaddington puutarhurinaViiru ja Pesonen telttaretkellä ja Viiru kateissa. Ne ovat kaikki itseasiassa siskoni lapsen (nykyään jo yli parikymppinen) vanhoja kirjoja. Näitä toki myydään edelleen. Kaiken kaikkiaan nämä ovat kivoja hyväntuulen tarinoita.

Pesosessa on hassuja kuvia ja sydäntä lämmittää, miten onnellinen Pesonen on siitä, että hänen päiviään piristää Viiru-kissa. Näin aikuisen näkökulmasta siellä on myös hauskoja sanontoja ja rikasta kielenkäyttöä. 

Minimimmin oman nallen nimi on Paddington eli pitää Paddington-tarinoista kovasti ja haluaisi kovasti matkustaa Lontooseen. Paddington-karhu on hurmaava ja hyväkäytöksinen – ihana ajatus on myös se, miten hyvää hän ajattelee aina kaikista. Hänelle myös aina sattuu ja tapahtuu – kuten meidän minimimmillekin. Hoemmekin aina yhdessä: ”Ohhoh, aina sattuu ja tapahtuu. Sellainen karhu minä olen.”

Tatu ja Patu Helsingissä

Tatu ja Patu Helsingissä -kirjasta riittää juteltavaa ja siinä on yksityiskohtaisia ja hauskoja kuvia. Tarina vie mukavasti läpi kirjan aina loppuun asti ympäri Helsinkiä ja suurimmassa osassa paikoista mekin olemme käyneet piipahtamassa minimimmin kanssa. Tuo varmaan onkin meillä se kantava tekijä – kirja muistuttaa minimimmiä mm. päärautatieasemasta, Olympiastadionista, Linnanmäestä, Senaatintorista ja Eduskuntatalosta. Kirjan kohteita onkin aina kiva bongailla, kun ollaan keskustan suunnalla. 

Karhuperheen tarinoita

Karhuperheen tarinoita -kirjassa on 6 lyhyempää tarinaa, ja se on ollut meillä jo kauan aikaa kierrossa. Alussa katselimme taaperona kuvia, sitten lyhensin tarinoita ja lopulta luin kokonaan. Sen vahvuus on ehkä se, että se on kirja täynnä arkisia hetkiä ja hääräilyjä. Kirjan tarinoissa Nalle Petteri menee kouluun, hän käy luistelemassa, uimassa, pelaamassa jalkapalloa, sirkuksessa, maatilalla, ruokakaupassa ja ostoksilla.

Saariston prinsessa

Saariston prinsessa -kirja on syntynyt epätavalliseen tapaan. Camilla Mickwitz piirsi kirjan kuvat jo 80-luvulla, mutta kirjaa ei koskaan julkaistu. Tuutikki Tolonen kirjoitti tarinan kuvien pohjalta ja kirja julkaistiin vuonna 2022. Tarina kertoo saariston prinsessan elämästä nuoresta vanhaksi. Vaikka tarina sinänsä ei ole mikään kovin mullistava, kirjassa on kauniita kuvailuja ja kivaa sanastoa. Siellä tuodaan esiin myös vuodenaikoja ja luontoa. Yksi kaunis ilmaisu talventulosta on esimerkiksi: ”Tuli niin kylmä, ettei saari jaksanut enää olla saari”

Pörröinen pikku pupu haluaa kiivetä puuhun

Kirjaa kuvataan, että se on sydämellinen tarina päättäväisyydestä, vaikeuksista ja niiden voittamisesta sekä jokainen meistä tarvitsee erilaisia keinoja yltääkseen unelmiinsa – ja olen tässä samaa mieltä. Äidin lohduttaminen kirjan lopussa on myös hurmaavaa.  

”Sinä olet äidin ihana pikku pupunen, äidin ihanin ja sinä voi pystyy mihin vain ja oppia mitä vain. Asioita voi kuitenkin tehdä eri tavoin. Voit oppia kiipeämään puuhun, mutta sinun täytyy löytää pupusille sopiva tapa kiivetä. Me emme voi kiivetä kuin oravat, koska emme ole oravia. Meidän ei myöskään tarvitse olla samanlaisia, kuin muut. Saamme keksiä oman tapamme voidaksemme tehdä asioita. Muistatko ne suuret koneet, joita taivaalla korkealla lentelee? Ne ovat ihmisten koneita. Ihminen halusi lentää, mutta ei ihmisillä ole siipiä, niin kuin linnuilla. Siksi ihmisen piti keksiä toinen tapa lentää. Ihminen lentää niillä suurilla koneilla.”

Sulon ja Elsin mummo karkuteillä

Sulolla ja Elsillä on vauhdikas mummo, mutta kirjan rikkaus on monipuolinen tapahtumaympäristö. Naapurustossa asuu paljon erilaisia ihmisiä ja lapset toteavatkin, että: ”Miten tylsää olisikaan, jos kaikki olisivat samanlaisia.”

Kuuntele ja opi englantia

Lisäsin tämän listan loppuun, sillä se on mukavaa ajanvietettä. Oppi ja Ilo -sarjassa on muitakin kivoja tuotteita ikäryhmien mukaan. Minimimmi on tosi kiinnostunut vieraista kielistä ja kysyykin usein, mikä jokin asia on englanniksi. Kirjassa nappia painamalla kuulee yli 70 sanaa. Näitä kielikirjoja voisi olla jopa enemmän!

Mitä meillä luetaan? Tässä taaperomme suosikit!

Blogikirjoitus myös kuunneltavissa

Rakastin pienenä kaikenlaisia satuja ja tarinoita, ja kiva myös huomata, että Sohvikin pitää kovasti tarinoinnista. Silmiini osui viime viikonloppuna kansainvälinen World Storytelling Day, ja tämä sai minut miettimään omia lapsuuden satukokemuksia sekä lukemista yleensä.

Oikeudenmukaisuus jäi saduista mieleen

Omassa lapsuudessani satujen opetukset ja viisaukset olivat mieleen. Jollain tapaa nämä klassiset vaikeuksien kautta voittoon -tarinat purivat jo silloin. Minulla oli monia suosikkeja, joista tunnetuimmat ovat ehkä Ruma ankanpoikanen ja Tuhkimo.

Tuhkimo on suosittu kansansatu epäoikeudenmukaisuudesta. Varhaisin versio on kuulemma peräisin Kiinasta noin 860-luvulta. Ruma ankanpoikanen on H. C. Andersenin kirjoittama satu vuodelta 1844. Sadun opetus on ajaton ja sopii kaikille: ulkokuoren ei saa antaa hämätä.

Opin rakastamaan jopa historiaa lukiossa, sillä opettaja aloitti ensimmäinen tuntimme kirjoittamalla liitutaululle His story = hänen tarina. Kun oma mielenmaisemani alkoi ajatella historiaa liutana tarinoita, kymppejä alkoi tippua kokeista.  

Juttelin myös ystävieni sekä siskojeni kanssa heidän suosikki saduistaan, ja sain vinopinon lemppareita. Näitä olivat mm. Pupu Tupuna, Ronja Ryövärintytär, Pekka Töpöhäntä, Fedja-setä, kissa ja koira.

Sadut ovat hyväksi!

Nykyään saduilla nähdään olevan paljon hyötyjä etenkin lasten kehitykselle. Satujen avulla lapsi voi oppia käsittelemään konflikteja, vaaratilanteita tai negatiivisia tunteita. Sadut myös edistävät lapsen kielellistä kehitystä. Olen ehdottomasti tämän kannalla myös, mutta mukavinta on kuitenkin huomata Sohvin hakeutuvan itse kirjojen pariin (aina kun hömpötyksiltään ehtii).

Katselin ihan mielenkiinnosta lastenkirjallisuuden tutkija ja kriitikko Päivi Heikkilä-Halttusen suosituslista kirjoista, jotka vanhempien olisi hyvä lukea lapsilleen. Palaan varmaan tähän listaan, kun siirrymme Sohvin kanssa enemmän pidempien satukirjojen maailmaan. Lue lapselle -sivusto on myös kerännyt omia vinkkejään.

Napakkaa tarinaa taaperolle  

”Luemmekin” Sohville paljon kirjoja päivän mittaan. Vielä toki kirjat vain jutellaan läpi ja lauseita lyhennellään. Enemmän minusta tuntuu, että kirjojen kuvien avulla käymme kulunutta päivää tai viikkoa läpi. Jos vastaan on tullut jokin eläin, esimerkiksi pupu puutarhassa, tämä kyllä otetaan lukiessa puheeksi.

Osa kirjoista on olohuoneessa, ja niitä katsellaan silloin tällöin, kun juoksultaan ehtii, osa taas kirjoista on yläkerrassa. Huomaan myös, että iltasella ennen nukkumaan menoa katsellaan ja luetaan tiettyjä kirjoja. 

Tässä ajassa on myös aika selkeästi huomannut sen, että myös todella huonoja kirjoja on olemassa lapsille. Usein ostaessani selaankin kirjaa pikaisesti, ja mietin ensinnäkin, kuinka pitkäikäinen se on. Monessa kirjassa on myös ihailtavan paljon yksityiskohtia, joista riittää juteltavaa. Vaikka varsinaista tarinaa ei lukisikaan, noista yksityiskohdista voi kehittää oman tarinansa. Kolikon kääntöpuoli on kirjat, joissa edes kuvat eivät pelasta löyhää tarinaa.

Tokihan osa kirjoista on tarkoitettukin selkeästi isommille ja osa taas ihan vauvoille, mutta olen onnistunut löytämään paljon kirjoja, jotka kulkevat mukana useammankin vuoden. Näissä esimerkiksi ensin ihan vauvana kirjan värimaailma vetosi, sen jälkeen harjoittelimme kirjan avulla ymmärtämistä, ja nyt kirja on mukana sanojen opettelussa. Kuvaa osoittamalla Sohvi käy läpi sanavarastoaan sekä oppii uusia sanoja. 

Sohvin tämänhetkiset suosikit

Olen kerännyt muutamia Sohvin tämänhetkisiä (1v 8kk) suosikkeja. En väitä, että nämä ovat taaperon elämään välttämättömiä, eikä makuasioista myöskään voi kiistellä. Tuon ne siksi esille, sillä huomaan Sohvin saavan niistä suurta iloa – monia kirjoja nimittäin jää myös hyllyyn, sillä ne eivät vain jaksa kiinnostaa. 

Ensimmäinen leikkikirjani on ollut vakiokirjana jo kohta vuoden. Sohvi sai sen 1-vuotislahjaksi tädiltään. Vaikka kirjassa on merkintä 2+, se on klassinen esimerkki kirjasta, joka muuntuu lapsen kasvaessa. Ensiksi Sohvi harjoitteli ymmärtämään sen avulla, nyt hän yrittää sanoa katselemiaan asioita. Kirja on värikäs ja siinä riittää juteltavaa, vaikka jokaisella aukeamalla olevaa riimilorua ei lukisikaan. 

Maatilakirja on edelleen suosiossa. Meillä on itseasiassa montakin eläinkirjaa. Osassa eläimet on piirrettyjä, osassa oikeita kuvia – kaikki uppoaa.

Valokuvakirjat ovat olleet korona-ajan pelastus. Niiden avulla sukulaiset ovat pysyneet Sohvin muistissa. Valokuvakirjoja katsellaan usein ja samalla keskustellaan. Sohvi tarkkailee usein esimerkiksi, minkä värisiä pipoja hänen serkuillaan tai tädeillään on.

Muumilaakson väki on hauska aktivoiva kirja. Sohvi pitää muumeista, joten hahmojen puuhista riittää juteltavaa. Kirjassa on paksut värikkäät sivut ja mukana muumi-hahmoja, joita voi asettaa omille paikoilleen jokaisella aukeamalla. 

Pipsa Possu – paras päivä ikinä on toinen aktivoiva kirja päiväpuuhiin. Kirjassa ei ole varsinaista tarinaa, mutta sen avulla voi rakentaa tarinan Pipsalle ja hänen ystävilleen. Kirjan mukana on magneetteja, jotka tarttuvat kirjaan. Samalla kun Sohvi asettelee niitä puistoon, ruokalaan tai Pipsan huoneeseen, juttelemme heidän tekemisistään. 

Sohvin uusin suosikki on vasta pari päivää vanha, mutta lisään sen tänne listaan, sillä näen siinä potentiaalia. Mummu lähetti Emppu ja kiva päiväkotipäivä -kirjan Sohville postissa, ja Sohvi tykkää siitä tosi paljon! Siinä on myös kivoja ääniä ja hyvä laulu, jota Sohvi tanssii.

Sam Taplinilla on mielestäni ihania äänikirjoja. Sohvin suosikkeja on Laulava Puutarha ja Neljä vuodenaikaa. Niissä on kivoja värikkäitä kuvia ja paksut sivut, joita taaperon on helppo selailla. Nappeja painamalla kuuluu erilaisia ääniä. 

Jomppa Vompatti on tällä hetkellä ehkä tarinanomaisin kirja Sohvilla. Luen sitä usein hänelle iltasaduksi. Tekstit ovat lyhyitä ja Jompan puuhailut samaistuttavia.

Soiva laulukirja on Sohvin vanhin kirja. Hän sai sen jo 6 kuukautisena, ja on ollut siitä asti käytössä, sillä laulamme paljon Sohville – ja nykyään laulamme myös hänen kanssaan. Tässä kirjassa on laulujen nuotit ja sanat sekä nappia painamalla tulee musiikkia.