Lapsella maitoallergia – helppo nakki?

Blogikirjoitus myös kuunneltavissa

Moni on kysynyt, kuinka Sohvin maitoallergia tuli ilmi, ja miten vaikeaa lapsen allergian kanssa on elää. Taaperommehan on nyt melkein 1v 5kk, joten monen vuoden kokemusta meillä ei ole. Rehellisesti sanoen, kun allergia tuli ilmi, hain eniten taustatietoa googlettamalla, sillä tuntui, etten sitä oikein muualta sillä hetkellä saanut. Ehkä tästä artikkelista on siis jollekin maitoallergisen lapsen vanhemmalle apua tai tuo vain ihan samaistumispintaa. 

Niin kuin aikaisemmassa blogissa kerroin, Sohvin ollessa neljän kuukauden ikäinen imetys alkoi takuta, eikä maitoa tullut riittävästi. By the way maidon nousuun tuli vietävästi ohjeita silloin! Osa oli valideja ja osa todella koomisia! Top5 ohjeet, joita kuulin: mene lenkille, syö paljon pullaa, syö mättöhiilareita, juo shampanjaa & ota suklaapala, ota kuuma suihku. Luin myöhemmin, että maidon herumisen käynnistää elimistön mielihyvähormoni oksitosiini. Neuvot kertoivat paljon neuvon antajasta – osa saa kiksejä ulkoilusta, osa herkuttelusta. Omalla kohdallani eivät pullat paljon auttaneet, vaan maitoa alkoi jälleen tulla normaalisti, kun tein muutamia isoja päätöksiä liittyen työasioihin. Stressi siis vie muutakin kuin yöunet. 

Kun ensimmäisen kerran yritimme tarjota Sohville normaalia maidonvastiketta pullosta, hän ei sitä huolinut, vaan korvike valui hänen suustaan. Samalla hetkellä hänen kasvonsa ja kaulansa muuttuivat tulipunaiseksi. Suun ympäristö oli myös turvonnut ja siinä oli kohoihottumaa. Tein vielä ”kotikutoisen allergiatestin” hänelle, ja laitoin pienen tipan korviketta hänen mahansa kohdalle. Kun siihen muodostui selkeä punainen ympyräinen jälki, ajattelin, että hän on allerginen lehmänmaidolle. Otin neuvolassa asian puheeksi, ja saimme lähetteen lääkärin tekemään maitoaltistukseen. Jouduimme kuitenkin odotella muutamia kuukausia pääsyä maitoaltistukseen Lastenyksikköön. Koska epäilimme niin vahvasti lehmänmaitoallergiaa, aloitimme tässä välissä jo tarjoamaan maidotonta vastiketta Nutrilon Peptiä, joka jäi hänen ruokavalioonsa vielä testienkin jälkeen. Jos lapsella todetaan altistuksessa lehmänmaitoallergia, tuotteesta saa myös Kela-korvauksen. 

Oireet ovat yksilöllisiä

Sanotaan, että maitoallergian oireet ovat usein erilaisia ja epämääräisiä. Lapsi voi reagoida monella tavalla, mutta tavallisinta on ihottuma tai vatsakivut. Oireet saattavat vaihdella myös koliikista ja refluksista ummetukseen, ripuliin ja itkuun. Oireet liittyvät eri elimiin – pääasiassa ihoon, ruoansulatukseen ja hengityselimistöön. 

Meidän kohdallamme oireiden kanssa ei onneksi tarvinnut kauaa elää, sillä ymmärsimme allergian niin varhaisessa vaiheessa. Jos epäilet, että lapsellasi on allergia, kannattaa ottaa asia puheeksi pikimmiten neuvolassa, jotta pääsette asianmukaisiin tutkimuksiin. 

Kuulimme lääkärissä, että useammilla lapsilla lehmänmaitoallergia menee ohi ennen kolmen vuoden ikää, ja Sohvilla on vuosittain maitoaltistus Lastenyksikössä. 

”Eikö Sohvi voi juoda piimääkään?” 

Kun Sohvi täytti vuoden, aloitimme antamaan hänelle Nutrilon Pepti -vastikkeen sijaan kauramaitoa. Kuulimme, että kannattaa välttää soijamaitoa, koska maitoallergiset lapset voivat myöhemmin tulla allergisiksi soijaproteiinille. 

Jälleen kerran tämäkään vaihto ei sujunut ihan läpsystä. Tarjosimme kauramaitoa pieniä määriä, ja lopulta Sohvi tottui makuun. Hyvä vinkki on tehdä aluksi sekoituksia kauramaidosta ja vastikkeesta, ja hiljalleen nostaa kauramaidon määrää. Jotkuthan lapset hyväksyvät uudet maut mukisematta, mutta Sohvin kanssa kyllä tätä maitoasiaa maisteltiin hartaasti ja pitkään. 

Juuri äskettäin juttelimme puolisoni kanssa siitä, että emme koe maidotonta ruokavaliota ongelmaksi, sillä nykyään hyviä kaura- ja muita korvaavia tuotteita on niin paljon. Yritän myös muistaa selventää ja selittää allergiaa kärsivällisesti, sillä olen huomannut saavani kysymyksiä maan ja taivaan väliltä. 

Monet myös sekoittavat laktoosi-intoleranssin ja lehmänmaitoallergian. Laktoosi-intoleranssi johtuu yliherkkyydestä laktoosille eli maitosokerille – maitoallergikko taas on allerginen maitoproteiinille.  

”Ai Sohvi on maitoallerginen? Voiko hän silti juoda laktoositonta piimää? Entä voinko laittaa ihan pienen nokareen voita?”

Monesti joudun erikseen käydä läpi, että esimerkiksi juusto, voi, piimä, kerma ja margariini sisältävät maitoa, mutta näistä on usein olemassa maidottomia versioita ja yleensäkin korvaavia tuotteita. Hyvä on myös ottaa huomioon lasten D-vitamiinitipat – usein niihin on lisätty maitohappobakteereja. 

Tiesitkö muuten, että nämä tuotteet sisältävät maitoa, jos tuoteselosteessa mainitaan:

  • kaseiini
  • kaseinaatti
  • hera
  • heraproteiini
  • maitohappo E270
  • laktalbumiini

Rehellisesti sanoen minä en tiennyt. Joistain toki pystyy ihan maalaisjärjelläkin päättelemään, mutta esimerkiksi nuo listan kaksi ensimmäistä eivät ole termeinä tulleet minulle aiemmin vastaan.

Maidottomia tuotteita on rutkasti!

Itse en ole maidottomalla ruokavaliolla, mutta Sohvin allergian myötä moni tuote on jäänyt myös omaan ruokavalioon. Kun olin raskaana, join alkuaikoina litroittain maitoa. Neuvolassa sitä suositeltiin, ja kuuliaisena päätin kulautella lasin, jos toisenkin. Olen aina pitänyt maidosta, joten en kokenut tätä ongelmaksi. Sain kuitenkin tästä kasvoihini isot määrät maitorupea, ja sanoinkin tuolloin leikkisästi puolisolleni, että lapsemme taitaa olla allerginen maidolle. Jo tuona aikana aloitin testailemaan erilaisia kauratuotteita, ja nyt parin vuoden sisällä olen löytänyt suosikkini. Haluan tuoda ne myös täällä esiin, sillä voin sanoa suorittaneeni monen moiset makutestaukset. 

Olen hiukan nirso kaurajuomien suhteen, ja vaikka pidänkin kauran mausta, monesta maku on hiukan tunkkainen ja kaura maistuu liika läpi. Oatlyn kaurajuoma on kuitenkin uponnut niin minulle kuin Sohville. Juomaan on myös lisätty kalsiumia. Vaikka Oatlylla on erikseen kahvimaitoja, mielestäni tuo kaurajuoma on sekoittunut hyvin myös kahvin sekaan. 

Minulle suurin haaste oli löytää rakastamalleni maustamattomalle kreikkalaiselle jugurtille korvaava herkku – söin sitä nimittäin kilottain ennen. Yosa Greek Style Natural on kuitenkin hyvää joko sellaisenaan tai marjojen sekä granolan kanssa – myös Sohvi on pitänyt siitä. Toinen Sohville maistuva välipala jugurtti on Yosan Oat Snack, josta makuja on useampia. Näistä mansikka/banaani ja mango uppoavat parhaiten. 

Plantin Cooking on maidoton ja laktoositon. Sitä voi käyttää tavallisen ruokakerman tapaan, ja nykyään koen sen jopa sopivan tavallista ruokakermaa paremmin ruokiin. Mielestäni siinä on hyvä koostumus, ja sopii niin kastikkeisiin, patoihin kuin leivontaakin. 

Meillä käytetty maidoton margariini on Floran. Suoraan sanoen en ole varma, mitä muita maidottomia margariineja on olemassa – tuntuu, että jämähdimme saman tien tuohon, sillä en ole joko ehtinyt tai löytänyt korvaavia tuotteita muilta merkeiltä.  Makuasioistahan ei voi kiistellä, mutta näihin itse olen lähestulkoon kiintynyt. Jos teillä on maidottomia suosikkeja, haluan ehdottomasti kuulla!

 

Kylmä ilma – lämmin palapaisti!

Unohdan usein yhden äitini valmistaman klassikkoruuan – nimittäin palapaistin. Sitä tulee usein syötyä heillä kylässä, ja samalla vannotan itselleni valmistavani sitä, kun pääsen kotiin. Jostain syystä se kuitenkin unohtuu. Siivoilin alkuviikosta keittiön takakaappeja, ja uunipata hyppäsi silmille – ei muuta kuin tuumasta toimeen. Alla resepti, jota käytin. Se on muunnos omastani ja äitini reseptistä. 

Vaikka lihan pitääkin hautua useamman tunnin uunissa, parasta tässä on, ettei tarvitse vahtia palaako pohjaan vai ei. Käytän reseptissä gluteenitonta jauhoa mieheni pojan sairauden vuoksi. Lisäksi perheessämme käytetään taaperomme Sohvin maitoallergian vuoksi aina maidottomia tuotteita ruuissa. Hyviä kauratuotteita onneksi on nykyään olemassa! 

Jos ihan rehellisiä ollaan, en ole mikään kokkikolmonen keittiössä. Sanotaanko näin, että olen kova innostumaan asioista ja kokeilemaan reseptejä. Innostun elämässä muutenkin monenlaisista asioista ja höyryjunan lailla hyppään rattiin (siskoni jopa nauraa tälle). Keittiön puolella toteutus ei kuitenkaan aina ole se toivottu – ei varsinkaan leivonnassa. Suoraan sanottuna masennun aina hiukan, kun näen oman tuotokseni. Maku on kelpo, mutta kuva reseptistä ei vastaa omaani. Leivonnan suhteen pidänkin välillä hiljaiseloa ja keräilen itseäni. Kultakalana kuitenkin rumat leivokset ajan mittaan unohtuu, ja käyn seuraavan kakun kimppuun.

Hifistelyä vai kotiruokaa?

Ruuanlaitto ei onneksi niin usein mene metsään. Työnjako ruuanlaitossa jakaantuu aika lailla tasan puolisoni kesken. Olemme varmaan molemmat niitä perus arkiruokien valmistajia. Meillä kuumaa kamaa ovat klassikkoruuat kuten makaronilaatikko, jauhelihakastike ja spagetti sekä lohi ja perunamuusi – nakeista puhumattakaan. Kaikki ne, jotka uppoavat pikku lapsille. 

Välillä on toki kiva hiukan hifistellä ja nähdä enemmän vaivaa ruuan eteen. Nämä kerrat kuitenkin ovat usein niillä viikoilla, kun olemme kolmistaan puolisoni ja Sohvin kanssa. Tämä hifistelykategoriakaan ei tosin ole mikään huippu eksoottinen vaan tähän kuuluu esimerkiksi kreikkalainen ruoka, tapakset tai ihan vaan chili-kana-avocadopasta. Näistä toki pitää Sohville joskus oma versionsa tehdä, jos kyseessä on jokin todella mausteinen tai tulinen setti. Se ei onneksi vaadi isoja toimenpiteitä. 

Pidän puhelimessa listaa, johon yritän muistaa kirjoittaa, jos kokeilemme jotain uutta ja toimivaa reseptiä. Yleensä nimittäin juuri niillä hetkillä ei tule mitään mieleen, kun yrittää miettiä seuraavan viikon ruokia. Lunttilistat ovat siis tarpeen – useinkin! Kai joku muukin on yhtä hajamielinen tämän suhteen?

Palapaisti

  • 800g naudan sisä- ulko-, tai paahtopaistia
  • voita paistamiseen
  •  2 sipulia
  •  2 porkkanaa
  • ½ dl gluteeniton jauhoseos
  •  5–6 dl vettä
  •  1 tl suolaa
  •  ½ tl mustapippuria
  •  2 laakerinlehteä
  • 1 lihaliemikuutio
  • 2 dl kaurakermaa

Työvaiheet

  1. Ota lihat huoneenlämpöön vähintään 30 minuuttia ennen paistamista. Kuori ja pilko sipulit ja porkkanat.
  2. Palapaistin ehdoton ydin on hyvin ruskistettu ja haudutettu liha. Ruskista lihat muutamassa erässä, ja laita ne pataan. Huuhdo pannua paistokertojen välillä vedellä ja kaada liemi pataan. Kuullota lopuksi sipulit ja porkkanat ja lisää nekin pataan.
  3. Mausta pata suolalla, mustapippurilla, laakerinlehdillä ja lihaliemikuutiolla. Kaada mukaan porkkanat ja sipulit.
  4. Hauduta liha 200 asteisessa uunissa ensin noin 30 minuuttia. Kun neste alkaa kiehua pudota asteet 175 asteeseen. Hauduta sen jälkeen noin 1,5h-2h.
  5. Lisää lopuksi mukaan kaurakerma ja jauhot sekoitettuna aavistukseen vettä. Kuumenna hiukan.
  6. Enjoy!