Avainsana: Lappi

28/04/2023 Kalla Active, yrittäjyys

”Mitä järkeä on lähteä Lappiin saakka kuvaamaan?”

Teimme nyt toistamiseen Kalla Activen kuvausreissun Lappiin. Jo viime syksynä huomasin, että moni ihmetteli ääneen, onko todella kannattavaa lähteä Lappiin saakka kuvaamaan. Syksyinen Lappi lunasti kuitenkin viime syyskuussa odotukset ja kirjoittelinkin silloin reissusta myös blogiin.

Toki jo silloin mainitsin, että pahin painajainen olisi, että lentäisimme Lappiin, ja sen luonnon tuoma lisäarvo ei näkyisi missään kuvassa – näin ei kuitenkaan käynyt onneksi nytkään. Ja vaikka nyt en ole kuin pikaisesti nähnyt muutaman tällä viikolla otetun kuvan, tiedän, että sieltä on tulossa jälleen Kallan näköistä materiaalia. Behind the scenes -materiaalista onneksi saa hiukan osviittaa myös. Moni onkin kysellyt, miten tällä kertaa kuvaukset rakentuivat ja oliko reissu samanlainen kuin viimeksi.

Sisäkuvissa lokaationa toimi Äkäslompolossa ihana mökki nimeltään Villa Velho ja ulkokuvia menimme ottamaan jälleen Ylläksen huipulle. Nuo paikat toimivat tosi hyvin ja saimme hyvin myös talven 2024 markkinointimateriaalia kasaan. Malleina olivat lumilautailija Sanni Oksanen, valokuvaaja Nelli Päiväläinen ja hänen tyttönsä, minä ja meidän minimimmi.

Käytännön asioita helpotti Villa Velho hyvänä sisätukikohtana ja se, että Ylläksen huipulla saimme vaihtaa taas kuvausvaatteet Ylläs Kammin pukuhuonetiloissa. Kiitokset taas heille, että saimme tilan käyttöön. Matkaaminen gondoli-hissillä ylhäälle oli minimalleille varmaan myös kivaa.

Aikataulutus ja muu suunnittelu

Tein päätöksen kuvausreissun toteuttamisesti vasta tammikuun puolessa välissä – tämä on monelle yritykselle aika pikainen aikataulu, mutta sain hyvän tarjouksen kuvauslokaatiosta ja tiesin, että siihen kannattaa tarttua. 

Samoin kuin viimeksi, aloimme tehdä alustavaa aikataulua myös kuvauspäiviin. Koska vaatteita oli tullut myyntiin syksyn jälkeen 9 vaatetta enemmän, vaatekokonaisuuksissa oli luonnollisesti enemmän sumplimista. Lapin päässä Ylläs Eventsin Piia auttoi jälleen mallien buukkaamisessa ja mietimme kuvauslokaatioita ulos. Kävimme läpi myös muita juoksevia asioita liittyen kuvauspäiviin. 

Talven aikana huomasin, että aikataulu muuttui moneen kertaan ja muutaman mallin perumisen vuoksi teimme myös plan b:ta muutaman vaatteen suhteen. Jossain vaiheessa onneksi tajusin lopettaa aikataulun vekslaamisen ja totesin, että näillä mennään. Joka tapauksessa säiden muuttumiset muuttavat aina aikataulua, joten oikeastaan mitään ei kannata kirjoittaa tähtiin etukäteen. 

Lento Lappiin ja kuvaukset käyntiin

Koska minimimmi oli taas yksi malleista, lensimme Lappiin hänen kanssaan sunnuntaina. Kaksi mallia tuli autolla perässä sunnuntaina myös, ja video- ja valokuvaaja Oleg Oksanen lennolla maanantai-iltana. Koska toinen malleista Nelli Päiväläinen on myös valokuvaaja, päätimme maanantaina ottaa muutamat asukokonaisuudet ”pois alta”. Jollain tasolla se toi helpotusta varsinaisiin kuvauspäiviin eli tiistaihin ja keskiviikkoon, kun tiesin, että lasten ja naisten vaatteista oli muutamat kokonaisuudet jo kuvattu. 

Hauska faktahan on se, että sekä Oleg että Nelli ovat ottaneet Kallalle aikaisemmin mainoskuvia, ja olen hyödyntänyt heitä jo ”edellisessä elämässä” markkinointiviestintätoimistossa. Olimme aikoinaan raskaana Nellin kanssa samaan aikaan ja tytöillämme on noin viikko ikäeroa. He ovat myös samassa päiväkotiryhmässä. Kuten arvata siis saattoi tytöillä leikkiä riitti ja minimimmi kysyikin, että voidaanko olla ensi kerralla viisi yötä. 

Vaikka tämä kuulostaa simppeliltä, vaatekuvauksissa yksi tärkeimpiä asioita on katsoa, että vaate on suorana mallin päällä ja käydä sitä tarpeen tullen kiskomassa ja asettelemassa paremmin. Oikeastaan melkein helpompaa on antautua hyvään fiilikseen ja käytännössä unohtaa, mitä ollaan tekemässä. Tällöin vasta jälkikäteen huomaa, ettei vaate edes näy kunnolla jossain tietyissä asennoissa tai se on muuten vain rytyssä jostain kohtaa. Kuvaa ei voi tietenkään tällöin käyttää. 

Olen myös huomannut, että behind the scenes -materiaali kiinnostaa aina myös, mutta helpompaa minulle kuvauksissa on, kun tiedän, että se on jollain hallussa. Ylläs Eventsin Piia olikin loisto apu näissä. 

Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut: kuvaukset menivät nappiin ja saimme samalla myös kivoja reissumuistoja. Minimimmikin sanoi aamulla, että äidin kanssa on kivaa reissata. Nyt on kyllä jollain tasolla taas “takki hetken tyhjänä” – kuvausreissuilla aina muutaman päivän aikana tapahtuu niin paljon, että usein vasta myöhemmin, kun saan viralliset käsitellyt kuvat ja videot, ymmärtää miten huippu reissu taas oli. Kiitos vielä koko tiimille! <3

ps. Hyödynnä koodi KALLA20 ja tutustu mallistoihin. Uutuutena mm. kesävaatteet, kuten t-paita ja hihaton mekko. Koodi oikeuttaa -20% aleen verkkokaupassa osoitteessa www.kallaactive.com

21/01/2021 Äitiys, Koti, Lapsuusmuistot, Perhearki

Kahden vuoden Lapin loma

Blogikirjoitus myös kuunneltavissa

Monelle koronavuosi toi muutoksia asumiseen. Osa alkoi kaivata lisää tilaa ja luontoa ympärilleen, ja pienempi asunto keskustassa ei enää kiinnostanut. Toiset taas pakkasivat kimpsut ja kampsut ja muuttivat Lappiin joko osa-aikaisesti tai kokonaan. Monipaikkaisuudesta puhutaan nykyään aktiivisesti, ja ihmisillä saattaakin olla useampi koti. Korona-ajan etätyöt ovat saaneet suomalaiset myös kiinnostumaan mahdollisuudesta muuttaa vapaa-ajan asuntonsa ympärivuotiseen asuinkäyttöön.

Itselläni tuo ”pako” keskustasta tapahtui jo kaksi vuotta sitten. Vaikka asumme paritalossa Pohjois-Helsingissä, tuntuu, että olemme olleet nyt kaksi vuotta Lapin lomalla. Nyt varsinkin, kun saimme pitkästä aikaa kunnon talven myös Etelä-Suomeen. Tähän kahden vuoden ”Lapin lomaan” on kuulunut normaalin arjen lisäksi ulkoilua vuoden ajasta riippumatta ja oli sää mikä tahansa. Luojalle kiitos lämpimistä kalsarikerrastoista. Miten paljon sitä nykyään arvostaakaan laadukkaan toimivia ulkoiluvaatteita. Talvi toi hiihdon, lumilinnat, pitkät villasukat ja järkyttävän suuret lumikasat. Ja sauna tuntuu olevan päällä koko ajan. Myönnettäköön eihän tuo ihan Lappia ole, mutta mentaliteetti on minulla ollut sama.

Lumilinnake

Lapsuuden kesämökkihaave 

Asuin melkein 10 vuotta Kalliossa, ja tuona aikana minulla oli aina ikävä Pohjanmaan kotikontujen ulkoilureittejä. Jollain tapaa kaipasin myös, että ulko-oven avatessaan pääsee ulos eikä pimeään käytävään. Muistan lapsena ihmetelleeni, miksi meillä ei ole kesämökkiä. Isäni katsoi minua hämmästyneenä ja vastasi: ”Kato ympärilles, mehän asutaan siellä.” Emmehän me varsinaisesti mökillä asuneet, mutta maaseudun omakotitalo, piha, ulkosauna ja laiturit joenrannassa toivat kieltämättä mielikuvan kesämökistä. 

Kesä Pohjanmaalla

Nyt kun olen ollut käymässä Pohjanmaalla huomaan, että nykyiset ulkoilureitit voittavat nuo lapsuuden polut. Minulla on aina ollut haaveena, että pääsisi pihasta hiihtämään. Pari viikkoa sitten hämmästelin jälleen kerran sitä, että nyt se on mahdollista. 

Kattilakaupat Vaasassa

Kun muutin urheilujen vuoksi lapsuudenkodistani Vaasan keskustaan omaan pikku soluasuntoon 15-16 -vuotiaana, ajattelin olevani henkeen ja vereen “kaupunki-ihminen” ja niin varmaan olinkin. Liian hiljainen ja rauhallinen ilmapiiri vain ahdistivat. Ihailtavasti vanhempani kyllä luottivat minuun. Kuinka moni muu on muuttanut kotoaan teininä? Näin jälkeen päin ajatellen, hyvin sitä nähtävästi tuli pärjättyä, sillä koulu, lentopallo ja muu urheilu sekä osa-aikainen työ pyörivät kaikki omalla painollaan. Tämä saattaa kuulostaa todella kalkkikselta, mutta helpotusta saattoi ehkä tuoda se, että nuorempana väsymystä myös tunsi vähemmän. 

Koomisiakin juttuja toki muistuu mieleen. Kerran ruokakaupassa ollessani päätin tehdä nakkikeiton. En ollut silloin mikään varsinainen keittiön kaasuhella, vaan lähinnä söin lämpimän ruuan lukiossa ja kotona puputin aamulla ja treenin jälkeen leipää. Ylpeänä kävelin kauppaa ympäri ja keräsin tarvittavat ostoskoriin. Matkalla kotiin muistin: ”Ei helvatan helvatta, ei mulla ole kattilaa.” Niinpä käännyin nöyränä takaisin ja kävin ostamassa senkin. Siitä tulikin elämäni kallein nakkikeitto.

Omakoti Kalliosta ja palkankorotusta odotellessa

Laskin juuri, että olen asunut elämäni aikana 17 eri asunnossa. Tarkkaa summaa oli toki vaikea laskea, sillä elämään mahtuu myös monta väliaikaisasuntoa, joita en laskenut tuohon lukuun ollenkaan. Nuorempana esimerkiksi, kun erosin silloisesta poikaystävästä, en onneksi joutunut taivasalle, vaan siskoni ja ystävieni ansiosta sain muutaman väliaikaiskodin. Ennen kuin sain oman asunnon järjestettyä, asuin pari viikkoa Töölöntorin vieressä ja kolme viikkoa Kalliossa. 

Kun valmistuin yliopistosta ja sain ensimmäisen ”virallisen” omaa alaani koskevan viestinnän työpaikan vuonna 2011, kimppakämppäasuminen ja vuokrakodit alkoivat tulla korvista ulos. Olihan siihen mennessä tullutkin jo muutettua. 

Pyöräilin Kallion ja Töölön välillä katsoen myytäviä asuntoja sekä sovin tapaamisen kotikontujen pankin kanssa. Pienemmillä paikkakunnilla lainaneuvottelut käydään usein pankinjohtajan kanssa, ja hänelläkin piti kiirettä, sillä kylvöloma oli alkamassa. (Ei varmaan kovinkaan moni pankinjohtaja ole pääkaupunkiseudulla maanviljelijä samaan aikaan?) 

Kun pankinjohtaja kyseli lainanlyhennystä, ehdotin tiettyä summaa, mutta jatkoin silmää vinkaten: ”Saan kyllä varmaan pian palkankorotuksen.” Kun myin tuon asunnon pari vuotta sitten ja haimme lainaa nykyiseen asuntoomme, kiitin pankinjohtajaa luottamuksesta. En tiedä olisinko itse tuolle vilkkusilmätytölle lainannut noin isoa summaa, sillä jälkeen päin ajateltuna tuo ensimmäisen oman alan työpaikan palkka ei luonnollisesti päätä huimannut. 

Kun myin tuon asunnon, sain monelta asunnon arvonnousun vuoksi kommentteja: ”Voi kun olisit ostanut kaksi!” Rehellisesti sanottuna ei tullut pieneen mieleenkään. Tuo juuri valmistunut muutaman sadan euron palkankorostusta kärkkyvä vilkkusilmätyttö oli pähkinöissä, että sai edes sen yhden. Loppuen lopuksi iloitsin varmaan enemmän sitä, että uskalsin ottaa noinkin suuren lainan yksin vastavalmistuneena jalka vasta ensimmäisen työpaikan oven välissä.

Nykyään tuo teininä omaan kotiin muuttanut ”kaupunki-ihminen” ei fiilistele enää niin paljon keskustan hälinää vaan iloitsee “Pohjois-Helsingin Lapista”. Jopa lämpökerraston kalsarit on vaikea välillä vaihtaa farkkuihin  – ja hyvä niin.