Voiko kesäkukkien esikasvatus enää helpompaa olla?

Niin miten se kukkien esikasvatus menikään? Vaikka talvi näyttää vielä ainakin hetken jatkuvan, otin ensimmäisen ratkaisevan askeleen kohti kesää ja annoin ajatuksen puutarhalle, vaikka se onkin vielä pienen lumikerroksen alla. 

En ole ikinä aikaisemmin esikasvattanut kesäkukkia puutarhaan, vaan olen nöyränä (ja laiskana) marssinut kukkakauppaan ja ostanut tarvittavat kukat ruukkuihin sekä samalla täydentänyt niin perennoja kuin kesäkukkiakin penkkeihin. Tätä luonnollisesti tulen jollain tasolla tekemään edelleen keväällä ja kesällä, mutta nyt laitoin myös siemenistä muutamia kasveja itämään.

Onko kukkien esikasvatus vaivalloista puuhaa?

Totta puhuen olen aina ajatellut kukkien esikasvatuksen olevan vaivalloista puuhaa. Silmissäni näin vain sisätiloissa ne kaikki kipot ja kupit sekä kaatuneet multakasat. Lisähikeä aiheutti jo pelkkä ajatus, mihin tungen kaikkien niiden purnukkojen kasvit itämään ilman, että pikku hortonomi Sohvi ehtii apajille. Taaperohan on mielellään aina auttamassa kaikessa, kuten pyykinpesussa, tiskaamisessa, ruuanlaitossa ja huonekasvien kastelussa. 

Naapurin Kukkatalon myyjä kuitenkin kaupassa rohkaisi minua ottamaan esikasvatushaasteen vastaan – tai oikeastaan minua ei tarvinnut edes rohkaista. Kun kuulin, mitä toimenpiteitä Jiffy Easy -esikasvatustuotteet vaativat, jouduin hetkellisesti häpeäkuoppaan. Se on siis niin yksinkertaista? Myyjä kävi sekunnissa prosessin läpi, ja samaan aikaan läpsin itseäni, etten ollut ottanut asiasta aikaisemmin selvää. Eri asiahan on edelleen, saanko kukkia menestymään, mutta jos prosessi on näin helpoksi minulle tehty, miksi en kokeilisi? 

Mistä lähteä liikkeelle? 

Koska olin täysin untuvikko turvepellettien käytössä, päädyin ostamaan muovisen Jiffy Easy -pienoiskasvihuoneen. Tätähän voin käyttää myös myöhempinä vuosina, ja ostaa vain sinne erikseen lisää turvepellettejä eli pieniä turvekiekkoja. Plussaa on myös, että sinne mahtuu paljon pieneen tilaan ja siinä tulee mukana kirkas kansi, joka tekee siitä kätevän pienen kasvihuoneen – tasainen kosteus on tärkeää esikasvatusvaiheessa.

Kukkien istutus on niinkin simppeliä kuin kaataa vettä turvekiekkojen päälle ja odottaa, että ne turpoavat monikertaisiksi. Pellettien sisälle asetellaan vain siemenet ja peitellään ne turpeella. Kantta pidetään päällä kunnes ensimmäiset siemenet ovat itäneet, ja sen jälkeen kantta pidetään päällä mutta raollaan. Kansi poistetaan, kun kaikki siemenet ovat itäneet. Helppoa kuin heinänteko! 

Kun taimet ovat 5-10cm korkeita, ne voidaan istuttaa pelletti taimineen joko ruukkuihin tai suoraan maahan. Toki näissä idätys kannattaa tehdä kasvien mukaan, jotta maa on jo sulaa tai yöhallaa ei enää ole. 

Lähdin itse melko kevyesti liikkeelle ja laitoin nyt aluksi itämään laventelia sekä Krassia eli pensasköynnöstä. Ostin siis kaksi pienoiskasvihuonetta, joissa oli yhteensä 24 turvepellettiä. Olen aina haaveillut, että saisin laventelin osaksi perennapenkkiäni. Katsotaan siis, miten tässä kokeilussa käy. Laventelin sanotaan kukkivan vasta vuoden kuluttua kylvöstä.

Lohenvärinen pensasköynnös eli Krassi on yksivuotinen, ja sen ajattelinkin laittaa isoon ruukkuun takapihalla, kun sen aika on. Ostin myös ruiskaunokkeja, mutta päädyin niiden kanssa suorakylvöön, sillä se aika (1.4.-30.5) kolkuttelee jo ovella, jos vain lumi alkaa vähitellen sulaa. Ostin lisäksi kurjenkelloa ja malvikkia, joiden suorakylvöaika alkaa samoihin aikoihin jatkuen kesäkuuhun.