Tiistaina tuli virallisesti maaginen 40 vuoden etappi täyteen, vaikka viikonloppuna jo kilisteltiinkin ystävieni kanssa. Kiitos vielä myös juhlakansalle – pitäisi kerätä useammin jengiä yhteen. Tuntuu, että minulla on edelleen poskilihakset aivan krampissa kaikesta siitä nauramisesta, hymyilemisestä ja liikuttumisesta.
Vuokrasin juhlatilaksi Alexis-kattoterassin, joka toimi hyvin juhlatilana, vaikka helleaalto jäikin tulematta. Terassi ja sisätila olivat yksityiskäytössä eli meidän käytössämme tilan sulkemiseen klo 23 asti. Alexis sijaitsee Vallilan Konepajan alueella, The Folks Hotel Konepajan katolla. Sisäänkäynti terassille on ”Should have kissed you”- kyltin alta. Vallilan makasiinit ja konepaja-alue on vanha Valtion rautateiden konepaja ja ratapiha, jossa valmistettiin vetureita ja junavaunuja. Konepajan aluetta on mielestäni nyt ihanasti remppailtu, ja sinne on rakennettu asuintaloja, hotelleita ja toimistorakennuksia.
Tilasin catering-ruuat alakerran Albina -ravintolasta. Menuuna toimi fetasalaatti, perunarieska & skagen ja tiramisu. Lisäksi annoin vieraille juomalippuja. Juhlatila on itsessään ihana terasseineen, joten kovinkaan paljon varsinaista koristetta sinne ei tarvinnut ostaa. Toki hankin kultaisia ja valkoisia ilmapalloja, jotka täytimme itse heliumilla.
Muistan, kun nuorempana täytin ainakin kolme vuotta putkeen 27. Tuohon saakka olin ollut täysin kärryillä omasta iästäni, kunnes 27-vuotiaana ajantaju hämärtyi. Pidin isommat syntymäpäiväjuhlat, kun täytin 30 vuotta, ja silloin taas palasin hetkeksi kärryille iästäni, kunnes taas sekosin laskuissa. Jos joku kysyi ikääni, jouduin aina laskea syntymävuoteni perusteella ikäni, ennen kun vastasin. Joskus olen taas laskenut siskojeni ikävuosien perusteella oman ikäni.
Rehellisesti sanottuna pienenä aina ajattelin, että 40-vuotias on ihan ikäloppu, mutta en mä kyllä itseäni kauhean vanhaksi tunne. Hyvä ystäväni piti puheen syntymäpäiväjuhlissani, ja hän sanoi, että minussa on säilynyt tietynlainen ilkikurisuus ja itselle nauraminen, jota ei vuodet vie pois.
Olenkin jo aiemmin todennut, kuinka ihmiset ovat olleet minulle aina iättömiä. En olisi tiennyt heidän ikäänsä, elleivät he olisi siitä jotenkin itse muistuttaneet. Ikä ei mielestäni kerro mitään. Joku on saattanut jo nuorena esimerkiksi kouluttautua, mennä naimisiin ja saada lapsia – joku taas tekee nämä asiat vasta vanhana. Usein elämä myös toistaa asioita – jotkut asiat, kuten lapsuuden tv-sarjat tai bändit jäävät vuosikymmeniksi notkumaan. Rakennumme pala palalta ja kukin kulkee omaa polkuaan, ja ikä ei ole tuon polun mittari. En malta odottaa, mitä kaikkea elämällä on minulle vielä tarjottavana.
