Vaikka 6-vuotias tyttömme on ainokaisemme, olen onnellinen, että hänellä siskopuolia ja velipuoli. Meillä toki heistä on aina puhuttu sisaruksina eikä puolikkaina. Hänellä on myös muodostunut läheinen suhde heihin, ja on mukava kuulla välillä ruokapöydässä, kun he hihittelevät ja muistelevat heille sattuneita asioita.
Kuuntelen aamuisin lenkillä usein Emman ja Matildan Sisko-laulua. Se tuo usein lapsuudenmuistoja mieleen – myös sellaisia, jotka luulin unohtaneeni. Siinä lauletaan: ”Sä näät aina senkin, minkä laitan iteltäni piiloo. Ku sä jotai sotket, mä autan siivoo. Ja alakoulun pihalla mä kirjotan mun vihkoon. Etten luota kehenkään, niinku luotan mun siskoon. Toiset lähtee pois ja toiset tahallansa rikkoo. Me mennään yhessä tanssii liikkasalin diskoon.”
Sisaruus on yksi pisimmistä ihmissuhteistamme. Niillä kenellä ei sisaruksia ole, kavereista jotkut saattavat ottaa saman roolin. Samaan hengenvetoon olen aina miettinyt perheitä, joissa sisaruussuhteet eivät ole niin läheisiä, kuin meidän perheessämme. Joissain perheissä ne saattavat olla jopa kokonaan katkenneet. Toki tuo riippuu niin monista tekijöistä, kuten vanhemmista, lasten luonteista ja ikäeroista.
Olen itse aina miettinyt, kuinka onnekas olen, kun sain kolme isosiskoa. Minusta on ihana ajatella, että he tuntevat minut läpikotaisin – ja silti hyväksyvät minut itsenäni täysin. Ikäeroni heihin on 9, 7 ja 4 vuotta. Luonnollisesti nuorempana ikäero tuntui enemmän. Samaan aikaan, kun vuosia tuli lisää myös sisaruussuhteemme muuttuivat ja tietyllä tapaa lähentyivät. Mennään eri polkuja, mutta yhdessä koko elämä.
Sosiaalisten taitojen korkeakoulu
Jossain sisarussuhdetta kutsuttiin sosiaalisten taitojen korkeakouluksi. Se on kyllä totta. Sisarusten kanssa tulee harjoiteltua elämistä ja siihen liittyviä taitoja, kuten jakamista, neuvottelua ja puolensa pitämistä. Sisaruussuhde on myös tunteiden sekamelska: tuen ja rakkauden rinnalla saattaa olla kateutta ja kilpailua. Toisaalta kaikki tuo opettaa ryhmässä toimimista ja pettymyksen sietämistä. Jotta sopu pysyy, on toisen näkökulmaa osattava ymmärtää ja asetuttava välillä hänen asemaansa. Sanotaan, että aikuisuudessa ja kuormittavissa elämäntilanteissa kokemukset sisarussuhteissa voivat auttaa kasvattamaan joustavuutta ja psyykkistä palautumis- ja selviytymiskykyä.
Sisaruuteen liittyy niin paljon muistoja. Niitä muistellessa tuntuu, että pääsee jopa takaisin siihen tunteeseen. Muistan ikuisesti, kun yksi sisaruksistani kaatui pyörällä ojaan. Hätääntyneenä lähdin tuhatta ja sataa pyörällä hakemaan apua kotoamme. Kävin ala-asteikäisenä yhtä siskoani moikkaamassa aina Jyväskylässä, jossa hän opiskeli. Hänen tekemä suklaapuuro aamiaiseksi maistui aina niin hyvälle. Yläasteella sain lainata toisen isosiskoni vaatteita, ja muistan miten ylpeä olin pitäessäni niitä päällä. Hän myös lohdutti minua yläasteella, kun minua kiusattiin: ”Vaasassa lukiossa sinulla alkaa kokonaan uusi elämä.” Myöhemmin huomasin, että hän oli täysin oikeassa. Silloin se tuntui vaan niin utopistiselta haavemaailmalta.
Isämme korosti aina tasapuolista kohtelua – ja tämä jatkui aina aikuisikään saakka. Lapsena lauantaipussinkarkit jaettiin tasan, ja viimeisistä karkeista, joita ei ollut yhtä paljon käytiin tiukkaa keskustelua. Sisaruksilla on usein vanha me-henki. Sen pystyn itsekin allekirjoittamaan, mutta samalla olemme nauraneet, että meillä on myös näistä tasan jakamisista jäänyt vahva ”mun oma” ja ”sun oma” -mentaliteetti. Ehkä tuo oli myös tärkeä sovun säilymisen kannalta, että jokaisella oli ”oma tonttinsa”.
Luulen, että nyt varsinkin sisaruus on korostunut entisestään, kun isämme menehtyi kesän alussa. Saimme olla toistemme tukena, ja oli arvokasta, kun vierellä on koko ajan joku joka käy samoja asioita läpi.
