Kävimme viime viikonloppuna Tampereella siskoni perheen uudessa kodissa, ja olen etäyhteydessä seurannut äitini muuttoa Vaasaan kerrostaloon. Isän kuoleman jälkeen omakotitalo alkoi tuntua liian suurelta, ja äitini sai sen ihan äskettäin myytyä. On ollut jollain tapaa ihanaa seurata molempien niin äitini kuin siskoni uuden elämän rakentumista, vaikka toki näihin asioihin liittyy aina haikeuttakin.
Jotenkin tämä kaikki on tuonut itsellenikin jonkinlaisen tarpeen uudistaa meidän kotia. Meillä on ollut kotona nyt meneillään pieniä tuunausprojekteja, ja olen muutamia huonekaluja myynyt kierrätysryhmissä. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, olisi ihana tehdä kotona isompikin remontti. Meidän keittiömme kaipaisi uudistamista, sillä se alkaa olla jo aika vanha ja kulunut. Samassa yhteydessä repisin lähellä olevan kaapiston pois ja tekisin keittiön saarekkeelle tilaa. Ainahan on kiva suunnitella, mutta katsotaan koska otamme tämän työn alle. Remontin budjetti painaa kuitenkin aika paljon näissä.
Pieni projekti & tuntien työ
Keittiönpöytämme oli ensimmäinen, joka sai pientä pintaväriä. Sen pinta oli jo kauan ollut naarmuilla ja kulunut. Kaiken kaikkiaan se tuntui myös liian tummalta huonekalulta pieneen tilaan. Satuin vahingossa törmäämään entisen työkaverini Instagram storyyn, jossa heidän perheellä oli sama pöytä, kuin meillä. Viestittelin hänen kanssaan ja päädyimme ostamaan K-Raudasta Osmo puuvahan. Siihen sävyksi valikoitui sumu. He käyttivät lumi-sävyä. Pöydän käsittelystä isoimmat krediitit saa antaa puolisolleni, sillä hän hioi pöytää hiomakoneella lähes kolme päivää. Musta maali oli todella tiukassa. Kun entinen maalipinta oli saatu pois, puuvahan sutaisu oli helppo homma. Laitoimme kaksi kerrosta, vaikka luulen, että yksikin olisi riittänyt. Mielestäni on kaunista, että puun syyt tulevat edes vähän esiin puuvahan alta.
DIY-projektit iloa ja pettymyksiä
Itselläni on kaikenlaisiin tuunaus- eli DIY-projekteihin hieman ristiriitainen fiilis. Lapsena isämme rohkaisi aina korjaamaan ja tuunailemaan eli saimme rohkeasti itse maalailla esimerkiksi huoneidemme seinien hyllyjä, jos vaan maalia löytyi. Isälläni oli iso ulkohalli, josta usein löytyi tarpeelliset välineet ja jopa maalitkin. Aina omista tuotoksistani ei kuitenkaan tullut ihan priimaa, vaan tuijottelin aikaansaannostani hieman harmistuneena. Nykyäänkin näissä tuunauksissani saattaa käydä näin, ja se minua välillä ihan naurattaa. Nyt puuvahaa jäi, ja hioin sekä maalasin vielä vanhan 50-luvun nojatuolin kellertävät puujalat sekä erään jakkaran, joka on alun perin ostettu Kalla Activen viime talven luisteluaiheisiin mainoskuvauksiin. Näistä mielestäni tuli ihan kivat, vaikka kuvassa huonekalut ovatkin vielä kuivamisvaiheessa.
Tuon beigevalkoisen nojatuolin tarina on muuten hauska. Se on alkujaan ollut varmaankin paappani vanhemmilla Pohjanmaalla. Kun olin lapsi, se oli leikkimökissämme. Muistaakseni sen alkuperäinen sävy oli kellertävän ruskehtava, ja siihen on joskus kuulunut kaarevat puukäsinojat. Leikkimökkiajan jälkeen se päätyi siskolleni ja noin yli 15 vuotta sitten monen mutkan kautta minulle. Vaikka tuoliin oli jo kertaalleen vaihdettu verhoilu, ostin omaan silmään sopivaa huonekalukangasta, ja vein sen Vallilassa sijaitsevaan kouluun, jossa opiskelijat verhoilijat pienestä maksusta tuolin. Ainut vaan, että minulla ei ollut tuolloin autoa ja asuimme silloin Kaivopuistossa kimppakämpässä ystävieni kanssa. Vein tuolin raitiovaunulla paikan päälle ja minusta onkin monia kuvia raitiovaunupysäkiltä, kun istuskelen omalla tuolilla. Koulun opettaja muuten kysyi silloin olisiko tuoli viety verhoilun jälkeen myös puulinjalle, jotta he olisivat voineet tehdä tuoliin kuuluvat puukäsinojat. Silloin en niitä halunnut, mutta nyt mietin, miten ihanat ne olisivat olleet ja tuoneet aikakautta enemmän esiin.
Millaisia tuunausprojekteja teillä on ja menevätkö ne aina putkeen?
