Välillä me aikuiset kritisoimme elokuvamaailman kaupallisuutta, mutta unohdamme, mitä nämä kuvitteelliset tarinat tarjosivat meille lapsena.
Muistan ikuisesti, kun katsoin Tyttöni mun -elokuvan (ilmestyi 1991), ja pojan kuollessa itkin silmät päästäni. Muistan katsoneeni elokuvan useampaan kertaan, sillä meillä oli tapana äänittää televisiosta tulleista elokuvia VHS-kaseteille. Olin hämmentynyt siitä, kuinka surulliseksi elokuva minut teki ja kuinka paha olo minulla oli ystävänsä menettäneen tytön puolesta. Elokuvan loppupuolella tunsin helpotusta, kun tyttö rohkeni tutustua lähellä asuvaan tyttöön ja sai hänestä uuden ystävän. Elämä sittenkin voitti. Ehkä elokuva opetti minulle omalta osaltaan empatiaa ja surusta selviytymistä.
Synnyin vuonna 1985, ja koen olevani Disneyn 90-luvun kulta-ajan kasvatti. Muistelen, että Disney-elokuvien VHS-kasetit olivat siihen aikaan kaupasta ostettuina melko kalliita, mutta katsoin Disney-elokuvia aina ystäväni kotona. 90-luvun suosikkeja olivat mm. Pieni merenneito, Kaunotar ja hirviö ja Leijonakuningas. Vaikka turvallisuutta toi aina se, että hyvä voitti pahan, ei varmaan tarvitse kiistää, etteikö nuo elokuvat olisi vaikuttaneet omaan käsitykseen itsestä ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Itselleni tuon ajan Disney-elokuvien perintö oli ehkä ajatus siitä, että kaikki on mahdollista ja unelmat on tehty toteutettaviksi.
Huvittuneena lueskelin Helsingin Sanomien vanhan artikkelin, jossa brittitutkijat Martyn Griffin, Nancy Harding ja Mark Learmonth ovat tarkastelleet, miten Disney-elokuvat ovat muokanneet käsitystämme työnteosta. Me näiden elokuvien suurkuluttajat kaipaamme aikuisena työltä joustavuutta ja pompottelevien pomojen sijaan sparraavia valmentajia. Voihan tämä jollain tapaa pitää paikkansa, vaikka luulen tuon olevan monen tekijän summa.
Entä sitten se toisto?
Psykologi Javier de Haron mukaan on normaalia, että lapsi kääntyy samojen elokuvien ja sarjojen puoleen. Tähän hänen mukaansa on moniakin syitä. Toistaminen ei rajoitu elokuvien katseluun, vaan se koskee myös iltasatuja ja muita päivittäisiä rutiineja. Rutiinien ennustettavuus edistää tunteiden säätelyä ja tarjoaa turvaa. Nuorten aivot on suunniteltu havaitsemaan malleja, ja tuttuja tarinoita toistamalla lapset omaksuvat kieltä, ymmärtävät sosiaalisia vihjeitä ja kehittävät ongelmanratkaisutaitoja. Sanasto laajenee luonnollisesti, kun he toistavat lauseita ja sisäistävät vuoropuhelua. Lapset myös usein samaistuvat rakastamiinsa hahmoihin. Ja kyllähän aina vanhojen suosikkien tilalle tai rinnalle tulee uusia.
Kyllähän me aikuisetkin koemme samanlaisia tunteita. Olen katsonut miljoona kertaa Friends-tuotantokaudet ja edelleen nautin niistä yhtä paljon. Toinen suosikkini on How I met your mother. Ehkä itselläni työ ja muu elämä saattavat välillä viedä energiaa pois niin, ettei kaipaa edes millään tapaa jännittäviä juonenkäänteitä. Oma fiilis hakee vaan enemmän levollisuutta. Onko teillä jotain ikisuosikkia, joihin olette jumiutuneet?
Tarinat kaiken takana
Elokuvat antavat mahdollisuuden käsitellä asioista, jotka ovat juuri sillä hetkellä lapsen kehityksessä keskeistä. Sanotaan esimerkiksi, että ennen kouluikää lasta viehättää elokuvat, joissa lapsihahmo tarttuu toimeen ja pärjää ilman aikuista. On myös tärkeää, että aikuiset keskustelevat elokuvista lasten kanssa. Jos on tarkoitus mennä elokuviin tai katsoa muuten vaan kotona jokin elokuva, huomaan, että yritän aina miettiä, millainen opetus niissä on. Huomaan, että 6-vuotiaalle tytöllemmekin on tärkeää, että hyvä voittaa pahan.
Asiantuntijat jaottelivatkin lasten elokuvat neljään ryhmään. Toki elokuvien tarinoiden uppoaminen on aina ikäperusteista ja lapsikohtaista. Ensimmäisen ryhmän elokuvien tulisi opettaa ystävyyttä ja lojaalisuutta. Elokuvat kuten Inside Out, Nemoa etsimässä tai Leijonakuningas auttavat lapsia oppimaan, kuinka tukea muita, kuinka pyytää anteeksi ja kuinka käsitellä kateutta. Toinen kategoria on seikkailuelokuvat, koska ne vahvistavat ongelmanratkaisukykyä ja sinnikkyyttä. Elokuvat kuten Moana ja Yksin kotona opettavat lapsille, kuinka ajatella etukäteen, pysyä rauhallisena pelottaessa ja yrittää uudelleen epäonnistumisen jälkeen. Kolmas ryhmä opettaa perhettä, empatiaa ja vastuullisuutta. Elokuvat kuten Coco, Up, Wonder tai auttavat lapsia ymmärtämään surua, tiimityötä, ponnisteluja ja ystävällisyyttä. Viimeisen ryhmän elokuvat selittävät maailmaa — kuten Wall-E, Pikku prinssi tai Inside Out 2. Nämä elokuvat auttavat lapsia näkemään seuraukset, valinnat ja tunteet.
Tuleeko teillä mieleen elokuvia, joissa olisi hyvä opetus tai muuten vaan tarina?
