Ahtojää

Se on sanomattakin selvää,
ei helvetti, mä pelkään.
Ajelehdimme jäälauttojen tavoin.
Olisit edes ollut mulle avoin.
Kuin ajojäät, ongelmat kasautuvat päällekkäin.
Vaikka juuri äsken kävelimme rakastuneina käsikkäin.
Onko tämäkin taas vaan elämää?
Suhteemme murenee kuin myrskyssä hajonnut ahtojää.

Miksi sä saat asioista päättää?
Miksi sä ratkaiset kuka jää ja kuka jättää?

Jäiden puristuksissa en saa henkeä,
Oi kunpa huominen päivä olisi selkeä.
Soitat mulle ja olet luuriin ilkeä,
Kuka kuvittelet olevasi? Ihan yks paskantärkeä.

Eihän tässä ole edes järkeä,
Pitikö mun sydämeni taas turhaa särkeä?
Tuskin itsekään tajuat, mitä teet mulle,
Hajoan, kun olen niin näkymätön sulle.
Saat mulle jäätävän kylmän tunteen aikaan,
Et ollut elämäni rakkaus, et lähimainkaan.

En voi käsittää mitä kiksejä alun perinkään susta sainkaan.
Eihän tässä helvetti ollut rakkautta lainkaan.
Kuinka taas turpaani saan, ja rukoilen, että tämä olisi unta vaan.

Suljetko nyt mut tiukasti sun syliin?
Vai kommentoitko jotain taas ala-arvoiseen tyyliin?

Et enää.