Blogikirjoitus myös kuunneltavissa
On luonnollista, että olemme erilaisia nukkujia. Sanotaan, että virkistävän unen määrä asettuu yleensä noin 7–9 tunnin välille. Unen tarve on yksilöllistä, joten kaikille samaa ihanteellista tuntimäärää ei ole.
En ole koskaan ollut mikään mallioppilas nukkumisen suhteen. Oikeastaan en ole varmaan ikinä nukkunut putkeen koko yötä, mutta jollain tapaa olen vuosien aikana tähän tottunut. Olen ehkä ajatellut, että olen ihminen, joka ei tarvitse kovinkaan paljon unta. Lapsesta asti olen ollut levoton nukkuja. Kävelin ja puhuin unissani, ja jo teininä muistan heränneeni ja valvoneeni pitkiäkin pätkiä öisin. Välillä jopa kiersin ympäri taloa ja kokeilin, tulisiko uni paremmin olohuoneen sohvalla. Jos puolisoltani kysytään, sekoilen vieläkin unissani. Hänen suosikkinsa on ehdottomasti se, kun unissani luulen kadottaneeni Sohvin meidän sängyn peittojen ja tyynyjen sekaan.
Nyt kun olen jutellut asiasta tuttavieni ja ystävieni kanssa, olen huomannut, miten yleisiä univaikeudet ovat. Tuskin he ympäri taloa kiertävät, mutta moni myönsi, ettei heilläkään ihan oppikirjanukkumista ole. Unettomuudellahan tarkoitetaan riittämätöntä yöunta, joka vaikuttaa hyvinvointiin ja päivittäiseen toimintakykyyn. Sitä voi ilmetä esimerkiksi iltaisin nukahtamisongelmana, yöllisinä heräämisinä tai aikaisilla aamuheräämisillä. Meitä on moneen lähtöön! Olenkin aina miettinyt, kuinka esimerkiksi vuorotyöläiset pystyvätkään muutella omia uniaan vuorojensa mukaan. Hatunnosto siis heille!
“Ehkä minäkin isona“
Muistan jo lapsena, kun vanhemmat siskoni saattoivat nukkua pitkälle päivään. He menivät nukkumaan illalla ehkä tunnin minun jälkeeni, mutta silti unta riitti. Pienenä ajattelin monesta asiasta, että ehkä minäkin sitten isona, mutta tuota päivää ei koskaan tullut, että olisin nukkunut puolelle päivää. Kuinka moni muu muuten, jolla vanhempia sisaruksia, on harrastanut tätä ”Ehkä minäkin sitten isona?” ajattelutapaa? Koomista kyllä, ajattelin ennen ala-astetta monestakin asiasta näin – näitä asioita ei siltikään tapahtunut. Vieläkään minulla ei ole isoa meikkipussia, kuten siskollani oli, en aloittanut keräämään Pentikin astiastoa enkä äänittämään radiosta C-kasetille kiireessä lauluja. Kaikkea sitä pieni lapsi miettiikään!
Olen lähestulkoon koko elämäni herännyt kuuden seitsemän aikaan ilman kelloa – riippumatta siitä moneltako olen mennyt nukkumaan. Kun nuorempana kävimme vielä juhlimassa, oma heräämiseni oli yleinen vitsin aihe. Saatoin tulla baarista neljän aikaan kotiin nukkumaan, ja herätä seitsemältä. En vain osannut jatkaa unia.
Tervetuloa ikuisten nukkujien kerhoon!
Yksi parhaista ystävistäni rakastaa nukkua – niin kuin kaksi siskoanikin. Olenkin nimennyt heidät ikuisten nukkujien kerhoon. Ollessamme vuosia sitten Porin Jazzeilla, annoin heille makuuhuonepaikat, ja nukuin itse olohuoneen lattialla. Näin ikuiset nukkujat saivat rauhassa nukkua, ja siinä vaiheessa, kun he heräsivät, olin jo syönyt aamupalan kahdesti, käynyt kaupungilla ja valmiina sen päivän keikkoja varten.
Kun tulin raskaaksi, ensimmäiset 10 viikkoa meni oksentaessa. Vaikka suurin pahoinvointi poistui, olin koko ajan rättiväsynyt, ja joka kerta nukahdin bussiin, kun olin matkalla töihin ja töistä kotiin. Puolisoni olikin antamassa minulle Ikuisten nukkujien kunniajäsenyyttä, mutta tiesin tuon olevan vain väliaikainen vaihe – niin kuin se olikin.
Oma unettomuuteni on oikeastaan eniten heräilyä yöllä ja ongelmia nukahtaa uudelleen. Illalla sammun sekunnissa kuin saunalyhty ja kuulemma saatan kesken lauseen vaipua unten maille ja mennä treffeille Nukkumatin kanssa.
Olen aina ollut kateellinen esimerkiksi puolisolleni yönukahtamisen suhteen. Kun hänen vanhemmat tyttönsä (nyt 4- ja 5-vuotta) olivat nuorempia, puolisoni saattoi yöllä käydä hyssyttelemässä heitä. Palatessaan takaisin hän käytännössä jatkoi unia siitä, mihin jäi. Uskomaton taito!
Lapsi nukkuu hyvin – vanhempi valvoo
Monet varoittelivat, että lapsi tulee viemään unet. Ajattelin ironisesti, että minun kohdallani se ei voi pitää paikkaansa. Vuosien lyhyillä unilla, ajattelin handlaavani homman.
Kaiken kaikkiaan ikäänsä nähden Sohvi on nukkunut koko ajan hyvin. Kun yösyötöistä päästiin, muutaman yön unikoululla, hänen unipätkänsä myös pitenivät, ja vähitellen noin klo 20.00-07.00 alkoi olla normaali yö hänelle.
Kuulin aluksi kauhutarinoita lapsen uniongelmista. Ajattelin, että säännöllinen rytmi ja rutiinit ovat hyvän unen perusta, ja niillä Sohvi pääsee varmasti hyvään alkuun – niin kuin pääsikin. Meidän unikoulummekaan ei ollut varsinainen unikoulu, vaan pikemminkin tapaheräämisen poistaminen. Aiemmin hänen heräämisensä olivat olleet aika tarkkoja noin klo 10.00, 01.00 ja 04.00. Monethan lapset alkavat itse jättää syöntikertoja väliin, mutta Sohvi ei jättänyt. Kuuden kuukauden ikäisenä päätin kokeilla, mitä tapahtuu, jos jätän ensimmäisen yöimetyksen väliin ja hyssyttelen hänet uneen. Tunnin ajan taistelin häntä uneen, ja se auttoi. Seuraavana yönä hän jätti itse heräämisiä väliin ja heräsi enää yhden kerran syömään. Vähitellen tuokin herääminen poistui itsestään kuvioista.
Sitä suuremmalla syyllä jonkun hömppälehden lukeminen yöllä tuntuu hassulta, kun viereisessä huoneessa on hyvin nukkuva taapero.
Ihan Duracellina
On totta kai öitä, jolloin valvon lyhyempiä pätkiä. Noina aamuina tunnen oleva aivan eri ihminen. Jos normaali minä on aikaansaava ollut vuosia väsyneenäkin, noina aamuina käyn jopa ylikierroksilla. Kun olen nukkunut yöllä pidempiä pätkiä, pelkkä aamulenkki ei riitä, vaan otan extra vetoja naapurimäen portaissa, kirjoitan yhden artikkelin sijaan kolme ja pesen ainakin kolme koneellista pyykkiä. Kaikki nämä muutamassa tunnissa. Puolisoni onkin todennut välillä, kun katselee noina aamuina hääräämistäni: ”Minkä hullun kanssa mä oikein asun?” Tästä jos mistä huomaa, miten radikaali muutos yöunilla on jaksamiseen ja energiamäärään.
Monilla huono nukkuminen aiheuttaa oravanpyörän. Huonot unet tuovat mukanaan huonon vastustuskyvyn, ja flunssakierre on valmis. Tuttuni luki Leeni Peltosen kirjan Valvomo – Kuinka uneton oppi nukkumaan? Hän sanoi, että vertaistuki tuli tarpeeseen sekä ymmärrys siitä, ettei ole ainoa, joka valvoo. “Toiset menevät työväenopistoon ompelukurssille tai aloittavat uuden kielen opiskelun. Minä päätän opetella nukkumaan.” Toinen kirja, josta olen kuullut suosituksia, on Taina Laanen Unen lahjoja -kirjan.
Jos heräät yöllä, ajatteletko: ”Mitä kello on? En kai vaan herännyt taas keskellä yötä?” vai “Jes kello on vasta kolme. Voin nukkua vielä pitkään!” Yleensä suositellaan, ettei kannata jäädä sänkyyn makoilemaan, jos uni ei tule. Itselläni ainakin helpotti se, että pyrin silti jäämään sänkyyn, ja otan kaiken mahdollisen rela-ajan irti tuostakin ajasta. Faktahan on se, että päivät ovat täynnä ohjelmaa, ja Sohvi myös pitää huolen, että hänen perässään saa juosta. Vaikka ensimmäisenä yöherääminen saattaisikin harmittaa, yritän miettiä: “Onpa kiva olla vaan tekemättä mitään.” (tiedän, että tämä saattaa tuntua mahdottomalta, jos tietää, että rankka aamu edessä)
Voiko ihminen, joka on aina nukkunut normien vastaisesti, rikkoa vielä kerran kaavoja ja aloittaa nukkua kokonaisia öitä? Varsinaisen nukkumisen yrittämisen olen lopettanut kauan aikaa sitten. Mitä enemmän asiaa miettii, sitä enemmän se kummittelee mielessä. Urheilu on ollut minulle aina tapa purkaa päivän asiat tai mieltä painavat asiat. Usein suositellaankin, että ihmisen olisi hyvä löytää päiviinsä mieleinen asia, jossa pääsisi rentoutumaan sekä heittämään huolet. Se voi olla urheilua, venyttelyä, maalaamista tai ihan mitä vain.
Oikeastaan pyrin menemään Sohvin kanssa samassa rytmissä. Jos pyrin laskemaan iltasella tämän taaperon duracell-pupu kierroksia, miksi en itsekin pyrkisi jo rauhoittumaan?
Ei se ole niin vakavaa, jos välillä ei nukuta, mutta yritän, etten omilla teoillani sitä ainakaan pahenna. Ehkä tulevaisuudessa Nukkumatti ei enää tee ohareita niin usein.
