Minulta kysyttiin alkuviikosta: ”Kuinka teillä on arki jälleen alkanut?” Vastattuani lähes automaatiolla ”Hyvin”, jäin miettimään, mitä arki meille edes on. Koska olen yrittäjä, työni eivät koskaan kokonaan ”sulkeudu” kesän kuukausiksi. Toki yritän kesää tehdä mahdollisimman pitkälle etukäteen ja hoitaa isommat hommat valmiiksi loppukeväästä. Tavoite on aina se, että kesähengailujen ja -reissujen yhteydessä riittäisi pelkkä koordinointi ja narujen kiinni pitäminen. Puolisoni yleensä pitää hänen kesälomansa kesäkuussa ja on heinäkuun töissä. Heille heinäkuu on melkein kiireisin kuukausi.
Meille parhaiten arjen alkamista kuvastaa päiväkodin ja harrastusten alkaminen, sillä ne ehkä rytmittävät sitä eniten. Tavallaanhan työni kulkee aina niiden mukana, ja usein jäähalleilta saatankin vielä hoitaa viimeiset työjutut. Olenkin aiemmin todennut olevani arkinörtti ja nautin päivien rytmityksestä – samoin olen huomannut tyttärestämme. Hän on odottanut kuin kuuta nousevaa, että luistelut jälleen alkaisivat ja näkisi taas luistelukavereita.
”Bucket list” kesään
Törmäsin heinäkuun alussa somessa monen ihmisen kesän bucket listiin. Listoilta löytyy to do -hengessä asioita, kuten pelaa mölkkyä, kävele paljainjaloin, vietä rantapäivä, syö jäätelö, pelaa jalkapalloa jne. Suurin osa listojen asioista kuulostivat ihanilta kesätekemisiltä, mutta itse mietin, että onko noita tosiaan tarpeen listata? Näitähän kesähengaillessa tulee vähän niin kuin vahingossakin tehtyä ja onko se edes kivaa, jos tuollaiset ”normaalit kivatkin tekemiset” menee suorittamiseksi? (tai ainakin itse pidän näitä normaaleina kesäasioina)
Varmasti meidän perheen kesäajan ja sen ns. arjen suurin ero onkin se, että sitä ei aikatauluteta, ei tehdä to do -listoja ja jätetään extempore-tekemisille tilaa. Reissuja Pohjanmaalle ja Kreikkaan sinne oli toki buukattu, mutta niiden väliin jätettiin humputteluaikaa.
Millaisin fiiliksin viikko alkoi?
Olympiakisoista inspiroituneina kävimme tyttäremme ja puolisoni kanssa viime viikonloppuna yleisurheilukentällä juoksemassa ja hyppimässä. Tyttöni oli innoissaan, ja pakko myöntää, että niin olin minäkin. Harrastin nuorempana yleisurheilua ja innostuksesta sokeana unohdin kolmiloikatessa sen, ettei alaselkäni tykkää enää tärähtävistä lajeista kovinkaan paljon.
Alhaalta selkärankani nikama on murtunut vuosia sitten ja jotta tulen toimeen sen kanssa, olen huomannut, että kohdallani parasta on pitää sen ympärillä olevat tukevat lihakset kunnossa. Koska selkä ei muutamaan vuoteen oireillut pahemmin, saatan välillä unohtaa, mikä liike kipeyttää sen. Selkäni on aiemmin kaksi kertaa kipeytynyt niin, että kumartuminen ei ole ollut mahdollista ja kävely sattui. Kipua kuvaillaankin kuin puukon iskuna. Kolmiloikkailu sai sen nyt vähän ärtymään ja kotijumpassa tiistai-illalla sitä vihlasi kovemmin. Onneksi päivän matelun jälkeen liike eteenpäin ja kumartaminen alkoi taas onnistua.
Niin itseni kuin tyttönikin viikon kohokohta on ehdottomasti ollut se, että hain käyttööni leasing auton. Olen vienyt hänet nyt muutamana aamuna päikkyyn autolla ennen omia töitäni, ja hän on kertonut siellä uudesta autosta ja että äiti tykkää ajaa. Minua nauratti tämä, sillä tosiasiassahan en ole autoilua ikinä varsinaisesti fiilistellyt. Työt ja arjen paletin yhdistäminen siihen vaan vaativat vihdoin viimein auton käyttöön. Ajatella, että täytän ensi keväänä 40-vuotta ja tämä on ensimmäinen ”oma autoni” (vaikka leasing onkin). Tokihan olen vanhempieni autolla välillä ajanut, varsinkin opiskeluaikoina, mutta itselläni ei ole ollut virallisesti autoa ikinä arjessa käytössä. Pakko myöntää, että olen aika fiiliksissä. Samoin myönsin myös siskoilleni, että auton haku jännitti tosi paljon. Näin sieluni silmin tilanteesta sketsin, jossa ajan auton liikkeestä pois ja törmään samalla kymmeniin autoihin. Automyyjä kysyikin: ”Haluatko ajaa täältä sisältä auton jo ulos? Niin vastasin: ”Eiiii, aja sinä vaan se ulos, niin otan siitä haltuun”
Suurimman osan elämäni ajoista olen ajanut manuaalisella autolla, joten voitte kuvitella, miten hölmöksi itseni välillä tunnen nykyisellä automaatilla. (Tiedän automaattiautot eivät ole edes mikään uusi juttu, mutta minkä sille voi, jos on ollut henkeen ja vereen julkisilla liikkuja) Selvästi aivoilla kestää hetken ymmärtää, että asiat todellakin ovat automaatioita autossani, mutta helpottavaa on ollut huomata, miten nopeasti ajamiseen on jälleen tottunut.
Tänään aamulla söin onnellisena kaurapuuroa puutarhan punaherukoilla ja käveleskelin etu- ja takapihan kukkien luona. (Kyllä, käyn päivittäin haahuilemassa puutarhassa ja katsomassa, mikä kukkii) Lisäksi söin ensimmäiset kaksi kypsää pensasmustikkaa etupihan ruipelo pensaasta. Se on jo puoli voittoa, sillä viime vuonna ohut oksa, jolla ainokainen marja kasvoi, oli katkennut ja pensasmustikka mennyt parempiin suihin. Miten teillä on arki alkanut?
