Tiedättekö sen ainaisen tilanteen, kun ihmiset yrittävät saada maailmaa valmiiksi ennen joulua? Tein syksyllä jo päätöksen, etten itse tällä kertaa ole yksi noista, jotka huhkivat viimeisellä viikolla, vaan aloitan jo aikaisin syksyllä tyhjäämään niin asiakas-caseihin liittyviä viestinnän töitä kuin Kalla Activeenkin liittyviä asioita. Osaksi onnistuin ja osaksi en. Jollain tapaa kuvittelin, että olisin pystynyt jo tänään liihotella ainakin henkisesti jouluun, mutta silti muutamia asioita on vielä roikkumassa (lähinnä hallinnollisia eli pakollisia yrittäjyyteen liittyviä asioita).
Tietyllä tapaa otin muutamia asioita turhaan agendalle ennen joulua, kun ne olisi ehtinyt tehdä vasta tammikuussakin, mutta jotenkin olen niin malttamaton aina kaikkien asioiden suhteen. Yksi tällainen asia oli AAVA-malliston eli isompien lasten (116/122, 128/134, 140/146 ja 152/158) malliston myynnin lanseeraus. Tuotanto venyi tehtaalta eli tuotteet saapuivat suunniteltua myöhemmin. Kuvaaja Jonna Monola oli ihana ottaessaan tuotekuvat vielä joulun alla, ja niistä tuli ihania.
Joulun puuhia
Arvatkaa mitä? Me teimme viime viikonloppuna minun elämäni ensimmäisen piparitalon. Tai no kerran tämä kokemus oli jo lähellä, kun noin 17-vuotiaana meidän lentopallojoukkue leipoi urakalla piparitaloja ja keräsi varoja joukkueen kassaan. Talkoissa löysin nimeni kirjoitettuna valkoselle lapulle, mutta lappu oli asetettu uuniin viereen tuolille eli vastuuni oli olla ”uuninvartija.”
Hyppäsin siis pelotta pääarkkitehdin rooliin ilman virallisia referenssejä tai suosituksia. Jätin ainoastaan katon ja seinien ”liimauksen” minun puolisolle. Koristeluissa minun mielestä ainoa oikea tapa on more is more. Ehkä tämä aikaansaannos ei sosiaalisen median megatalojen rinnalla kovin pitkälle yllä, mutta minun mielestä rakentamamme talo on kuitenkin kaunein piparitalo ikinä.
Tällä viikolla tuntuu, että on tyhjätty myös virallista joulupuuhailulistaa, sillä kauan odotettu Helsingin luistelijoiden jouluesitys oli Nordiksella. Tyttömme oli odottanut kuin kuuta nousevaa jälleen esiintymistä, ja oli ihanaa seurata sitä intoa harjoituksissa ja esityksessä. Nyt hän onkin hokenut päivittäin: “Äiti, oli niin kivaa esiintyä. Tykkään niin esiintyä.” Tässäkin tapauksessa suoritin elämäni ensimmäisiä juttuja – tein nimittäin elämäni ihka ensimmäisen nutturan, kun tyttöni halusi esiintymiskampauksen. Hassua, miten tätäkään asiaa ei aiemmin tullut tehtyä. (Suoraan sanoen en ollut edes varma osaanko)
Nyt lauantaina pääsen itsekin heidän treeneissään jäälle, sillä heillä on jälleen perheluistelut joulun merkeissä. Lisäksi saamme siskoni tyttären viikonloppuna yökylään. Jouluviikolle emme olekaan tehneet sen kummempia suunnitelmia. Vietämme tällä kertaa puolisoni ja tyttäremme kanssa kolmestaan joulua kotona, kun puolisoni lapset ovat äidillään ja lähdemme vasta loppuviikosta Vaasaan moikkaamaan äitiäni ja isääni. Eniten ehkä nautinkin nyt siitä, että ensi viikolle ei ole mitään suunnitelmia – voi käydä hiihtämässä tai pulkkamäessä, jos siltä tuntuu. Ainut kysymykseni puolisolleni noista päivistä joulun kunniaksi oli: ”Voidaanko syödä hyvin?”
Ja todettakoon nyt vielä kerran, että loma tulee tekemään niin hyvää.
