Kun rakas henkilö nukkuu pois, jännin juttu on se, kuinka selkeästi hänen eri ilmeet ja eleet ovat edelleenkin mielessä. Se virnistys ja nauru. Se katse, kun hän alkaa kertomaan hauskaa juttua. Hetket pyörivät mielessä filmin omaisesti, ja koko ajan toivoisi, että filmin voisi pysäyttää – ettei tarvitsikaan nähdä sitä ei toivottua loppua.
Muistot saattavat viedä kauaksikin, mutta silti muistat ne kuin eilisen.
Muistan, kuinka hyppäsin traktorisi kyytiin ja laitoit radion päälle.
Muistan, miten herättelit aamuisin huutelemalla alakerrasta. Säikähdin joka kerta, enkä kehdannut sanoa, että vasta heräsin. Välillä heräsin musiikkiin. Kuuntelit aina radiota.
Muistan, kuinka päivällä saatoin kuulla yläkertaan, kun nauroitte äidin kanssa. Teillä oli teidän omanlainen yhteinen huumorintaju.
Muistan, kun koulut alkoivat, huolsit pyörämme ja pumppasit pyöränkumit täyteen. Pyörä odotti rappusten edessä ulkona, kun lähdin kouluun. Ihailin, miten taitava ja osaava olit.
Muistan, miten paljon jaksoit puuhailla kanssamme. Sinulla oli aina energiaa ja aikaa meille. Opetit perkaamaan kalaa, onkimaan ja maailman kaikkien urheilulajien tekniikan. Välillä nauroit, kun et edes ehtinyt opettaa minulle uutta lajia, vaan lähdin vain tekemään katsomalla muilta mallia. Rakensit myös pihaamme urheilumaailman, jossa pystyimme pelata beach volleyta, treenata pesislyöntejä, heitellä koreja, hypätä pituutta ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Vaikka urheilusta tuli iso osa meidän elämäämme, ja menestystäkin tuli, silti pidit urheilun parhaimpana antina, että opimme myös häviämään. Se oli mielestäsi paras elämänoppi.
Muistan, kuinka istuin auton etupenkille istumaan ja lähdit viemään minua treeneihin. Olit urheilukilpailuissa aina niin kuin kotonasi. Tunsit kaikki ja ihmiset hakeutuivat seuraasi. Kanssasi riitti aina juttua. Olin aina niin ylpeä, että olit isäni – ja olen edelleen.
Muistan, kuinka onnittelit ja sanoit kuulleesi, että minusta tulee äiti. Olen niin onnellinen, että ehdit tutustua tyttööni. Sanoit hänen olevan kuin minä pienenä. Hänen syntymä kuulemma toi myös minulle lisävuosia. Minun on helppo olla hänen vanhempi, sillä näytit niin hyvää esimerkkiä. Kasvatit meidät hyvin. Jotenkin vain tiesit, että läsnäolo ja yhdessä tekeminen ovat ne tärkeimmät.
Kun nähtiin viimeisen kerran, sanoit meille tyttärillesi viimeisenä lauseena: ”Vetäkää täysillä.” Niinhän me tehdään.
Hyvää taivasmatkaa isä. Mun tulee ikävä sua – tai on jo nyt kova.
