Seuraan TikTokissa erityisope Oskua. Tunnetaitoihin onneksi päiväkodeissa ja kouluissa kiinnitetään nykyään enemmän ja enemmän huomiota, siinä missä elämän muihinkin taitoihin, mutta @osku-erityisope -tiliä seuratessa maailma aina tuntuu hiukan paremmalta paikalta.
Kun minua kiusattiin koko yläaste, tuntui, että olin tosi yksin. Ja Oskun julkaisujen kommentteja lukiessa niin moni muukin on ollut ja kehittänyt omia suojamekanismeja selviytyäkseen. ”Voi, olisitpa ollut mun ope”,toteaa eräs kommenteissa. Useinhan kiusatun ympäriltä myös kaikkoaa kaverit, sillä he pelkäävät joutuvansa myös kiusattaviksi – tai niin ainakin itselleni kävi. Yläastekaverit ottivat etäisyyttä, mutta onneksi urheiluelämä oli ennallaan ja piti minut pinnalla. Miten pelastava merkitys sillä onkaan, että löytää oman paikansa. Paikan, jossa voit olla oma itsesi ja tunnet olevasi tykätty.
Tukena välittävä aikuinen
Erityisope Osku kertoo eräässä julkaisussaan aloittaneensa joskus opettajana luokassa, jossa yksi tyttöporukka oli kiusannut yhtä tyttöä jo tosi pitkään. Tässä luokassa se oli jatkunut kuukausia ilman ratkaisua. Kuten hän itsekin toteaa, että kiusaaminen saattaa tapahtua piilossa ja olla tosi myrkyllistä. Nauramisen, ivalliset katseet ja somekommentit satutti tätä oppilasta jatkuvasti. Hän päätti puuttua asiaan. Kirjoittelin alas hänen kertomiaan steppejä.
- Hän ei lähtenyt heti etsimään syyllisiä, vaan ensimmäiseksi he loivat koko luokan kanssa ”turvallisen ryhmän kartta”. Siihen jokainen sai nimetä tilanteita, joissa oli kokenut turvaa ja toisaalta myös epäoikeudenmukaisuutta. He kirjasivat tapaukset näkyviin seinälle, ilman nimiä. Näin kiusaamisen mekanismit nousivat esiin oppilaiden omista havainnoista.
- Toiseksi he harjoittelivat pienryhmissä harjoituksia empatiataidoista muutaman viikon ajan. He käyttivät mm. draaman keinoja: jokainen oppilas joutui vuorollaan asettumaan sekä kiusatun että kiusaajan rooliin. Näytelmien jälkeen oppilaat sanottivat, miltä rooleissa tuntui. Monelle kiusaajalle tämä oli ensimmäinen kerta, kun he näkivät tilanteen uhrin silmin.
- Hän järjesti kiusatulle oppilaalle erillisen tukiverkoston ja sopi parin luotettavan luokkakaverin kanssa, että he huomioisivat tyttöä. Samalla hän sopi kodin kanssa säännölliset yhteydenotot. Näin kiusatulla oppilaalla oli jatkuva kokemus siitä, että häntä kuullaan ja suojellaan.
- Tytöille, jotka olivat näitä kiusaajia, hän keksi rakentaa erilaisia vastuutehtäviä luokassa. Heistä tuli mm. luokan ”hyvinvoinnin seuraajia”, joiden piti raportoida viikoittain, miten ilmapiiri voi. Annettu vastuu muutti heti heidän rooliaan negatiivisesta vallankäytöstä positiiviseksi johtajuudeksi. Se käänsi sen dynamiikan täysin.
Puolen vuoden jälkeen kiusaaminen oli loppunut kokonaan, ja luokassa oli syntynyt uusi positiivinen kulttuuri. Vaihtoehtoinen ja pitkäkestoinen toimintatapa rakensi luokkaan paljon kestävämmän ratkaisun, kun pelkkä perus yksittäinen ”puhuttelu”.
Toki näitä tarinoita on laidasta laitaan ja kaikissa tilanteissa eivät toimi kaikki toimintamallit. Eniten tässä Oskun kertomuksessa korostui kuitenkin se, miten tärkeää on, että apuna on välittävä aikuinen ja se, ettei kiusattu koe olevansa yksin. Kiusatulle on tärkeää välittää myös tunne ja tieto siitä, että ympärillä on ihmisiä, jotka myös tekevät asioille jotain.
