Kadottaako naiset osan identiteetistään äidiksi tulon myötä? Välillä tuntuu, että jotkut ovat ainakin sitä mieltä. Kuulin juuri lauseen: “Mä tunnen olevani sama ihminen, mut mä luulen, et ihmiset näkee mut eri tavalla, nyt kun olen äiti.”
Mielestäni muutos ei kuitenkaan ole huono asia. Elämä vie ja kuljettaa eteenpäin. Muuttuminen ei ole itsensä kadottamista, vaan enemmänkin uudistumista, uudelleen rakentamista ja kasvamista vanhasta versiosta pois. Ehkä elämän tarkoitus on kehittyä ja kehittää itseään matkan varrella. Toki sopeutuminen elämän kulkuun ja eri elämäntilanteisiin saattaa taas olla joillekin helpompaa ja toisille taas haastavampaa. Sitähän myös sanotaan, että meillä on elämämme aikana monta elämää.
Kuulin äskettäin ilmaisun: “Äitiyden myötä sä muutut sun tarinan päähenkilöstä sivuhenkilöksi.” Vaikka vanhemmuuden myötä toki elämän prioriteetit menevät uusiksi, itse en kuitenkaan tätä allekirjoita täysin. Mielestäni vanhemmuuden ja äitiyden myötä tarinanne muuttuu “teidän tarinaksi”.
Ne äitiyden hyvät puolet
Itselläni hyvä puoli oli se, että sain ensimmäisen ja ainokaisen lapseni yli kolmekymppisenä. Koin jostain syystä, että 34-vuotias oli aika vanha äidiksi, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna se oli juuri täydellinen aika. Minulla oli aikaa opiskella, juhlia, matkustella ja hakea omaa työuran suuntaa. Lapsemme syntyi sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa itselläni oli jo vahva tunne siitä, kuka olen. Ymmärrän, että jos olisin saanut lapsen nuorempana, olisi varmasti paljon enemmän ollut muutoksessa.
Koen, että minun ydinminä ei ole hirveästi muuttunut – olen edelleen sama ihminen samalla persoonallisuudella. Prioriteettini ovat kuitenkin muuttuneet ja olen paljon valikoivampi sen suhteen, mihin käytän energiaani ja keitä haluan elämääni. Kaikki nämä asiat vaikuttavat siihen, millainen vanhempi olen ja millainen on suhteeni tyttäreemme.
Mielestäni äitiys on ainakin minusta tuonut esiin vaan parempia puolia. Sellaisia puolia, joita olisin ehkä halunnut ja tarvinnut jo aiemminkin: herkkyyttä, kykyä vetää omia rajoja ja priorisoida omaa ajankäyttöään. Sanoa ei asioille, jotka eivät tunnu hyvältä ja vastavuoroisesti antaa aikaa sellaisille asioille, joilla on oikeasti merkitystä. Tuossa prosessissa on varmaan ihan luonnollista, että osa ihmisistä ja asioista jäävät matkan varrelle. Koen olevani empaattisempi ja itsevarmempi. Luin aiheeseen liittyvän kommentin: “Olen ollut nuorempana sellainen, joka yrittää miellyttää liikaa ihmisiä. Nyt kun oon äiti, musta tuntuu yhtäkkiä paljon helpommalta asettaa rajoja, laittaa lapseni ja itseni etusijalle, sanoa ei ja olla vähemmän joustava vaan siksi, että tekisin muut ihmiset onnellisiksi tai estääkseen heitä suuttumasta. Oon ennen välittänyt paljon siitä, mitä muut musta ajattelee. Tunnen olevani vapaa siitä nyt.”
Olen iloinen, että olen löytänyt itsestäsi uusia puolia tällä matkalla, ja tulen varmasti löytämään vielä lisää tyttömme kasvaessa. Ehkä huolestuttavaa olisi enemmänkin se, jos oma ajatusmaailma olisi jäänyt sinne teini-iän tasolle. Kaikki kasvattaa ja ajatusmaailma avartuu toivottavasti entisestään. Muutoshan voi merkki, että ensimmäistä kertaa alat kuunnella itseäsi paremmin. Tuntuu, että äitiyden myötä palasin “juurilleni” eli takaisin niihin lapsuuden asioihin, jotka minut silloin tekivät onnelliseksi.
