Tiedättekö, kun monella meistä on sellaisia mielenkiinnon kohteita tai pieniä tapoja, joita ei välttämättä heti arvaisi. Lukiossa lempiaineitani olivat psykologia ja historia. Edelleen iltaisin ennen nukkumaanmenoa selailen näihin liittyviä artikkeleita laidasta laitaan. (Ei ehkä mitään kevyintä iltalukemista) Psykologia kiinnosti juuri siksi, että se tutki ihmisen käyttäytymistä, tunteita ja ajattelua. Ehkä minulla oli halu jo silloin yrittää ymmärtää poikkeavaa käytöstä ja mielenterveyttä. Puolisoni tilasikin minulle kerran syntymälahjaksi Tieteen Kuvalehden. Siellä eniten kiinnostivat juuri ihmismielen tutkimukset linkitettynä historiaan.
Yksi mielenkiintoinen aihealue on menneiden aikojen tutkimukset tai pikemminkin ihmiskokeet. Ne olivat ehkä tärkeitä etappeja ihmismielen ymmärtämisessä, mutta ne eivät olleet kovin eettisiä. Ne jopa saattoivat turmella tutkittavien mielenterveyden koko loppuelämäksi. Hirveintä on myös se, jos tutkimuskohteena oli lapsi.
Lapsi tutkimuspotilaana
Yksi lapsiin kohdistuneista tutkimuksista oli Iowan änkytyskoe vuonna 1939. Siihen osallistui 22 sotaorvoksi jäänyttä lasta. Puolet lapsista sai positiivista ja rohkaisevaa puheterapiaa, jossa heitä kannustettiin ja tuettiin, ja toinen puoli sai negatiivista puheterapiaa, jossa lapsia vähäteltiin puheen virheistä. Heille sanottiin: ”Jos he eivät pysty puhumaan kunnolla, parempi olla puhumatta kokonaan.” Kokeella haluttiin selvittää, miten paljon änkyttäjäksi leimaaminen vaikuttaa siihen, miten paljon lapsi änkyttää. Monet normaalisti puhuneista orpolapsista, jotka saivat negatiivista terapiaa kokeessa, kärsivät negatiivisista psykologisista vaikutuksista, ja joillekin jäi puheongelmia loppuiäkseen.
Yritin myös etsiä linkkiä vanhaan tutkimukseen, jossa tutkittiin, miten lapsi reagoi, kun äiti hylkää hänet. Toisen tutkittavan lapsen äiti poissa kuukausia ja toisen viikkoja. Lapsen, jonka äiti oli poissa kuukausia, käytös muuttui radikaalisti. Hän vetääntyi ja sulkeutui.
Uudempi tutkimus, joka tuli vastaan oli: ”Miten riitely vaikuttaa lapseen?” Tutkimuksen videolla vauva, joka aiemmin leikki ennakkoluulottomasti ja iloisesti, alkaa muuttaa käytöstään varautuneemmaksi, kun huoneeseen tulleen aikuisen äänensävy muuttuu.
Historia pitää kyllä sisällään lukuisia tutkimuksia, joissa on tutkittu lapsen mielen järkkymistä. Mutta entä se kolikon kääntöpuoli? Jos perusturva on taattu, millaisilla eväillä tuetaan lapsen tasapainoista mieltä? Tähän kysymykseen on varmasti yhtä monta vastausta kuin siihen, millaisilla keinoilla sen saa murentumaan.
Entä sitten se tasapainoinen lapsuus?
Luin Helsingin Sanomista Kasvatuksen uudet opit – artikkelin. Siinä asiantuntijat listasivat kasvatuksen kultaisia ohjeita, joilla lapsista kasvaa muita huomioivia tasapainoisia aikuisia. Näitä ohjeistuksia on mielenkiintoista lukea, sillä mielestäni mikään ohje ei sellaisenaan toimi kaikkeen. Me ihmiset olemme niin erilaisia.
Tutkijat mainitsivat artikkelissa arjen ennustettavuuden, kuten arkirytmi ja toistuvat rutiinit. Nyky-yhteiskunta on enemmän pirstaloituneempaa kuin esimerkiksi 80-luvulla, ja digitalisaatio on tehnyt siitä nopeatempoisempaa. Tuo kaikki vaikuttaa lapsille muodostuvaan stressiin. Mietin tätä meidän kohdallamme, ja luulen, että iltaa pyritään rauhoittamaan ihan meidän aikuistenkin vuoksi. Meillä on yhteisiä ruokahetkiä ja arkipäivät rullaavat samojen asioiden, kuten harrastusten ympärillä. Olenkin aina julistanut olevani arkinörtti, ja huomaan tyttömme nauttivan myös arjen rytmityksestä.
Toisena kohtana tutkijat mainitsevat: ”Älä luo pohjaa yltiöindividualismille”. Jo pienestä pitäen lasta kuuluisi ohjata ajattelemaan muiden ihmisten huomioimista. Lapsen ei myöskään kuuluisi päättää kaikesta. Yhtenä kohtana tutkijat toivat esiin ristiriitojen sopimisen. Lasten olisi hyvä oppia sopimaan riidat keskenään. Toki ikätasoisuus on hyvä huomioida. Välillä olen itsekin huomannut kodin ulkopuolella, että jos vanhemmat ovat sotkeutuneet joihinkin asioihin, asia on ehkä vaan paisunut.
Yhtenä kohtana olivat kehuminen ja kannustaminen. Tutkijat korostivat myönteistä vuorovaikutusta. Kannustava kiinnostunut ja kehuva lähestymistapa kasvattaa tutkijoiden mukaan lapsen itseluottamusta. Tiedättekö lauseen: ” Give them a fine reputation to live up to.” Miten itse kuvailisit itseäsi? Sanotaan, että käsitys itsestä lähtee rakentumaan lapsena siitä, mitä vanhemmat meistä sanovat. Se muodostuu ikään kuin minäkuvan pohjaksi. Minuus rakentuu osittain tarinoista, joita on lapsuudessaan kuullut.
Tutkijat toivat esiin artikkelissa: ”Älä reagoi jokaiseen vinkumiseen – äläkä ärjy itse”. Tutkijoiden mukaan pieneen häiritsevään käytökseen reagointi voi vaan lisätä sitä. Lisäksi jatkuvaa turhaa kommentointia ja varoittelua kannattaa välttää. Ennakkovaroittelu ”Älä nyt sitten vaan tee niin” ei usein johda mihinkään.
Artikkelissa rohkaistiin: ”Lue lapselle”. Tutkimukset ovat jo vuosikymmeniä osoittaneet, kuinka yhdessä lukeminen kasvattaa empatiaa sekä luo kykyä tarkastella asioita eri näkökulmasta. Kirjojen lukeminen on mielestäni kiva iltarutiini, ja sitä tyttömmekin aina iltaisin pyytää.
Yksi artikkelin kohdista oli: ”Pettymyksiä ei pidä silotella pois.” Tutkimuksen mukaan lapsen olisi hyvä altistua sopivassa määrin pettymyksille. Mielestäni harrastukset ovat lapselle hyvä ja turvallinen tapa harjoitella pettymyksien kohtaamista. Olenkin varmaan aikaisemmin kertonut, kuinka isämme aina piti tätä kilpaurheilun tärkeimpänä antina. Oli tärkeää oppia myös häviämään.
Artikkelissa rohkaistiin napsimaan eri kasvatustyylien parhaat puolet. Lapsi tarvitsee hoivaa, tukea ja huomiota, mutta itsenäistymisen esteeksi ei kannata jumittua. Sopivassa määrin rakkautta ja rajoja sekä ohjausta myös sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Viimeisenä tutkijat muistuttivat, että jokainen meistä välillä epäonnistuu. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Itse ehkä pidän tärkeimpänä läsnäoloa. Millaisia kohtia itse nostaisitte listalle?
