Hyppään tähän trendiin mukaan. Mitä tapahtui vuonna 2016? Olin silloin 31-vuotias, ja se oli selkeästi aikaa ennen äitiyttä. Tyttäremme syntyi vasta 2019. Elämä oli töitä, sporttia ja hengailua ystävien kanssa. Tein paljon reissuja Euroopan sisällä vuoden aikana. Kun selasin kuvia, olen onnellinen siitä, että suurin osa parhaimmista ystävistä tuolta ajalta ovat edelleenkin elämässäni ja tutustuneet esimerkiksi tyttäreemme.
Vuonna 2016 olin jo yrittäjä, mutta en yksinyrittäjä, vaan osakkaana markkinointiviestintätoimistossa. Tein viestintää ja markkinoita eri asiakkaille ja hankkeille. Vuosisadan Liikenneteko oli kivoin hanke, jota aloitin tekemään tuona vuonna ja jota jatkoin vuoteen 2017 asti. Siskoni tytöt olivat hankkeen kasvoina, ja pääsin valokuvaamaan heitä. Hankkeella oli myös paljon suomalaisille tuttuja kasvoja suojelijoina. Kävin heitä haastattelemassa ja kuvaamassa.
Kävimme keväällä Hampurissa Saksassa moikkaamassa vaihtoystäviä. Olimme vaihdossa Meksikossa Monterreyn yliopistossa vuonna 2008. Eurooppalaisista ystävystyimme eniten saksalaisiin, hollantilaisiin ja ranskalaisiin. Aikoinaan harmittelin, etten tuolloin reissun päältä kirjoittanut blogia – miten kivaa sitä olisi ollut lukea myöhemmin. Keräsinkin blogiini pari vuotta hiukan tarinaa tuolta ajalta.
Hyvät ystäväni muuttivat Lontooseen ja kävin Lontoossa kaksikin kertaa vuoden 2016 aikana. Minua nauratti, kun osa Lontoo-kuvista olivat snapchat-versioita. Olin jollain tapaa unohtanut, miten paljon lähettelimme toisillemme snäppejä tuolloin. Keväällä lensimme siskoni ja hänen ystävänsä kanssa Dubliniin Adelen keikalle.
Vuokrasimme kesällä Cavtatista Kroatiasta siskojeni ja heidän perheiden kanssa asunnon viikoksi. Muistan sen olleen ihanaa perheaikaa. Siskoni lapset olivat vielä pieniä, ja puuhailimme paljon uima-altaallamme. Cavtat on pieni rantakaupunki, josta on lyhyt matka Dubrovnikiin. Vuokra-asuntomme oli ison mäen päällä, josta laskeuduimme aina päivisin rannalle.
Meidän lapsuudenkotia ei oltu silloin vielä myyty, ja hengasimme siellä paljon isolla porukalla perheen kesken. Lapsuudenkotimme olikin aina niin kaunis kesäisin. Jollain tapaa mietin aina, että olisin onnellinen, jos ehtisin omalle lapselleni esitellä lapsuuden puuhani, ennen kuin hyvästelemme talon – ja niin onneksi kävi. Talo myytiin 2023 alkuvuodesta, joten oma tyttömmekin muistaa paljon asioita sieltä.
Vuonna 2016 isämme eli vielä, ja vietimme hänen 70-vuotissynttäreitä Porin Yyterissä.
Kuvista päätellen kesä oli lämmin. Vietimme kesälomalla paljon aikaa ystävieni kanssa Liuskaluodolla Skifferissa ja drivella oli muutenkin paljon veneilykuvia. Vuonna 2016 vahvasti kuvioissa olivat vielä joka kesäiset festariperinteet Porin Jazz ja Flow. Usein yhdistimme Porin Jazzin kesälomareissuun ja reissasimme Pohjanmaalta suoraan Poriin. Meillä oli tapana vuokrata Porista asunto festareiden ajaksi siskoni ja ystävieni kanssa. Minulla oli Vaasan yliopistoajoilta porilaisia opiskelukavereita, jotka usein auttoivat löytämään vuokrakämpän meille.
Olin tuolloin asunut 5 vuotta ostamassani asunnossa Kallion Karhupuistossa. Tuolloin tuli käveltyä aina todella paljon. Viikonloppuisin kävimme paljon kahvittelemassa ja brunsseilla eri ravintoloissa.
Flow:n aikaan luonani oli usein brunssi aina lauantaiaamuna ennen alueelle siirtymistä, sillä asuntoni oli lähellä festarialuetta. Flow-festarit usein päättivät kesän – tai niin ainakin minusta tuntui. Muistan usein Flow:n jälkeen olleeni jo niin valmis syksyyn ja normaaleihin aikatauluihin.
Alkusyksystä kävimme äitini ja siskoni kanssa Maarianhaminassa. Äitini on asunut siellä hetken nuorempana, joten oli kiva, kun hän esitteli paikkoja. Eräästä kuvasta päätellen kroppani oli taas remontissa. Onneksi kuitenkin nilkka vaan. Minullahan on operoitu molemmat polvet kertaalleen. Tämän lisäksi kilpaurheiluajoilta on muistoina muita pienempiä juttuja, kuten murtuma selkäni nikamassa ja molempien käsien hermoratavauriot.
Hyvä ystäväni asui Zurichissä Sveitsissä, ja kävin hänen luonaan visiitillä. Teimme sieltä pienen retken vuoristoon. Kuvia selatessani huomasin, että silloin valokuvasin paljon enemmän, kuin nykyisin.
Muistan kaikin puolin olleeni tuolloin onnellinen. Näin jälkeen päin kaikki tuo meneminen hiukan kyllä hengästyttää. Tein töitä aivan liikaa ja maksimit aikalailla kaikkea muutakin. Ehkä on siis tarkoitus, että elämä meneekin eteenpäin. Hyvä niin.
