En ole ikinä pitänyt sanasta ruuhkavuodet. Ihan mielenkiinnosta hain AI-määritelmän sille:
“Ruuhkavuodet tarkoittavat elämänvaihetta, jossa pienet lapset ja työelämä yhdistyvät kiireeseen, aikapulaan ja stressiin, kun vanhemmat yrittävät sovittaa yhteen perheen, työn, harrastukset ja parisuhteen.“
Ehkä yritän ajatella, että meidän perheessämme on tietty arkirumba, jota elämme tietyssä rytmissä. Aikataulut määrittyvät pitkälti eskarin, töiden ja harrastusten mukaan. Arkirumba toimii parhaiten, mitä enemmän siellä on rutiineja. Rutiinien vuoksi ei tarvitse olla koko ajan luomassa uusia toimintatapoja. Tällöin myös energiaa säästyy. Meillä on ollut myös joulu- ja tammikuussa sairasteluja, jotka ovat myös vieneet osan energiasta. Jos on itse lapsen kanssa yhtä aikaa kipeänä, huomaan, että silloin tekee vain ainoastaan sen vähimmäismäärän asioita. On tärkeää hahmottaa mitkä asiat ovat tärkeitä ja mitkä eivät.
Lisätekeminen ja sumplimiset
Välillä huomaan, että jos arkirumba on toimiva eli sujuu kuin itsestään, ei aikatauluihin edes jaksa yrittää änkeä mitään ylimääräistä. Varsinkin itseeni liittyvät extra asiat ja niiden aikataulun sumplimiset usein jäävät. Näitä omia asioita olisi kuitenkin hyvä yrittää änkeä osaksi aikatauluja, mutta huomaan tarvitsevani näihin välillä jonkinlainen lisäbuustauksen.
Yksi esimerkki lisäbuustauksesta oli, kun taloyhtiön lämminvesijärjestelmä ei tällä viikolla yhtenä aamuna toiminut. Tiedossa oli seuraavaan aamuun saakka jääkylmää vettä. Kun olin saatellut tyttömme eskariin ja käynyt kävelemässä, aloin miettiä erilaisia suihkuratkaisuja. Punnitsin hetken vaihtoehtoja, ja päädyin ostamaan 10 kerran kortin jäähallin kuntosalille, joka sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä kodistamme. Olin miettinyt tuota kortin ostoa jo hetken, kun tytöllämme on pari kertaa viikossa treenit kyseisellä jäähallilla. Lähellä oleva ulkopuntti toimi hyvin syksyn. Kun lumi saapui maahan, tuli viimeistään kaipuu sisäsalille.
Ihomuutoksen tarkistus
Toinen asia, joka oli jäänyt toissijaiseksi, oli ihomuutos kasvoissani. Huomasin jo monia kuukausia sitten ihomuutoksen – tai aluksi en ajatellut sitä ihomuutoksena, vaan jonkinlaisena epäpuhtautena. Yritin hoitaa sitä, mutta laikku ei kadonnut. Sitten kävikin se tyypillinen asia eli jollain tapaa hyväksyin ikijäljen kasvoissani. Kun tyttäreni sairasteluputki tammikuussa loppui, ja arki pääsi alkamaan normaalisti, päätin vihdoin tehdä asialle jotain ja varasin ajan ihotautilääkärille. Viikossa asiat jo etenivätkin, ja alkuviikosta ihomuutos jo poistettiin kasvoistani.
Miten tyypillistä on laittaa itsensä toissijaiseksi. Arki menee muiden asioiden ympärillä. Vaikka nämä asiat ovatkin pieniä, ehkä ne ovat itselle hyviä esimerkkejä siitä, ettei unohda itseään kokonaan.
