Minulta usein kysytään, millainen on minun normaali työpäivä tai -viikko. Tiettyä kaavaahan ei mikään päivä tai viikko edusta, mutta voin käydä läpi tämän viikon asioita. Tämä viikko on toisaalta ollut tynkä, sillä maanantai oli vappu, mutta ehkä tietynlainen rytmi tulee esiin.
Ajallisesti päiväni määrittelee kohta neljävuotias tyttöni, jonka kanssa aamuisin pyöräillään noin kilometrin matka päiväkotiin. Haen hänen yleensä klo 15.30/16.00 päiväkodista ja jäämme usein ulkoilemaan. (olen arkinörtti ja nämä ajat harvoin muuttuvat) Hän nukahtaa noin klo 20.30, jolloin yleensä teen vielä muutamia työjuttuja pois seuraavan päivän työlistalta.
Lapin kuvausreissun perkaamista
Mutta mitä tuolloin ns. normaalilla työajalla teen? Oma virallinen työpäiväni alkaa aina aamupalalla ja sähköpostien perkaamisella. Kirjoittelin Lapin kuvausreissusta edelliseen blogiin ja se olikin hyvä aivojen tyhjäys reissusta.
Tällä viikolla olen käynyt useampana päivänä läpi viime viikolla otettuja Lappi-kuvia. Meillä on valokuvaajan kanssa sellainen tyyli, että yleensä minä käyn kaikki kuvat ensin läpi eli poistan tuplat, heilahtaneet ja valitsen markkinointitarkoitukseen menevät kuvat. Nämä valokuvaaja sitten käsittelee ja laittaa minulle takaisin. Yleensä minulla on aika selkeä visio kuvamaailmasta, joten olemme todenneet, että tämä tapa säästää aikaa ja vaivaa. (Huomioiden siis, että tälläkin kertaa valokuvaaja Oleg Oksanen otti kahden päivän aikana kuvia yhteensä 5 muistikortillista kuvia)
Pop up -tapahtuma kasaan
Konkreettista aikaa tällä viikolla on vienyt Kalla Activen oma some ja viikonloppuna järjestettävä Blossom Together pop up, jonka speksejä olemme käyneet läpi Moonah Wearin Evan ja Edly Helsinki Katjan kanssa. Olen tehnyt tapahtumaan liittyvää somemarkkinointia, järjestänyt konkreettisia juoksevia asioita siihen liittyen, pakannut myytäväksi menevän vaatekuorman ja hakeneet kaksi sermiä Vantaalta lainaan (näistä teemme sovituskopin). Kiitos muuten Luova Mainos, kun lainasitte sermit meille! Suomen Lasitehdas Oy:lita saamme myös upeita design peilejä lainaksi ja Jubilee Oy:lta meille lainaksi rekit, henkarit ja a-standin. Kiitos heillekin, että he lähtivät mukaan tähän tempaukseen!
Veimme eilen jo etukäteen tavarat Solo Sokos Hotel Helsingin varastoon, kun mieheni sai isomman auton lainaan. Tänään illalla otan tyttöni mukaan hotellin tapahtumatilaan ja menemme järjestämään sekä koristelemaan tila valmiiksi.
On ollut kyllä mukava järjestää Evan ja Katjan kanssa pop upia – niin mutkatonta. Pop upin Blossom Together -teema kuvastaa meitä! Mielestämme toisten tukeminen ja auttaminen on tärkeää – erityisesti nyt, kun maailmantilanne haastaa monia yrittäjiä. Kerroinkin aiemmin, että tutustuin heihin vahingossa noin pari kuukautta sitten. Minulla oli eräässä kahvilassa palaveri alkamassa ja tapani mukaan olin taas aivan liian ajoissa. Koska menin pöytään ns. häiritsemään edellistä tapaamista, aloimme jutella samalla Evan kanssa. Seuraavalla viikolla satuin istumaan eräässä aamiaistilaisuudessa samassa pöydässä Katjan kanssa. Pian tämän jälkeen olimmekin jo kolmestaan kahvittelemassa ja miettimässä yhteistä pop upia.
Eikö muuten kivasti sovi Edly Helsinki kengät Kalla Activen SELJA mekon kanssa? Otin Katjalta Lappiin muutamat kengät somisteeksi.
Huomenna eli perjantaina pop up starttaa! Niin mukavaa kyllä! Tulkaahan moikkaamaan ja sovittamaan niin Kalla Activen kuin Moonah Wearinkin vaatteita sekä Edly Helsinki kenkiä! Tuotteista muuten viikonlopun ajan -20% ale.
ps. Vielä kerraten alkuperäistä aihetta eli tämän viikon agendaa. Plussana olen tällä viikolla lisäksi kirjoittanut muutaman freelancer-artikkelin ja käynyt eräässä podcastissa vieraana (tästä lisää myöhemmin). Miltä viikko kuulostaa tai oikeastaan 2,5 päivää, josta kerroin?
06/05/2023
toi teidän pop-up vaikuttaa kyllä aivan ihanalta tapahtumalta! 🙂 Harmi että asun sen verran etäällä ettei nyt pääse käymään. Mulla on myös “työaikaa” 8-1530, kun keskimmäiset lapset ovat päiväkodissa, tosin kotona on yksivuotias ja hänen pitäisi nukkua päiväunet 11-15, mutta koululainen tulee viimeistään kahdelta kotiin. Mulla on ollut itselleni lukujärjestys “aamuapala, jumppa, lue, kirjoita ….”jota seurasin orjallisesti, siihen saakka että olin päivätöissä. 😀 nyt yritin taas rakentaa uuden lukkarin itselleni joka sopii tähän arkeen kun kaikki lapset eivät olekaan päiväkodissa. 🙂
06/05/2023
Kiitos! Harmi, että et pääse piipahtamaan. 🙂 Tuollainen “lukujärjestys” mukavasti rytmittää päivää. Ihanaa kevään jatkoa! ☀️