Syksyhässäkkä – mites teillä? 

Siitä yleensä huomaa, että on ollut hässäkkä kuukausi, jos ei oikein muista, mitä viime viikolla on tapahtunut. Olen ilmeisen hyvä myös kultakalana unohtamaan epätärkeät asiat, ja työjututkin pystyn sulkea pois mielestä, kun niitä ei tarvita. (En tulisi toimeen ilman töihin tekemiäni to do -listojani, joiden avulla pysyn kärryillä työtehtävistä, mutta yrittäjälle hyvä ominaisuus on, etten mieti listojen juttuja päivät pitkät)

Meillä on tapana aina syksyisin ystäväni ja siskoni kanssa ”avata avantouinti-kausi” ja sen teimme nytkin. Talviuinti-näkökulmasta vesi on vielä tosi lämmintä, mutta parempi totutella pikku hiljaa taas. (Ehkä vuosien avantouinti on vaikuttanut johonkin, sillä omastakin mielestä vesi oli aika lämmintä vielä. Hassua.)

Syksy on mennyt arkisten rutiinien parissa työn ja harrastusten ympärillä. Ja miten moneen kertaan olen todennut jo syksyn aikana, miten paljon leasing-autonkäyttö onkaan helpottanut arkeamme! Tuntuu, että yksi iso osa aivoista, jota aikaisemmin käytin kaikkeen ”metatyöhön”, on vapautunut kaiken muun asian käyttöön. Kun kaikkea tällaista pikku sälää ei tarvitse miettiä erikseen, tuntuu yllättävän paljon kevyemmältä. Samaisen asian vuoksi jopa välillä luulen unohtaneeni jotain tärkeää.

Samaan aikaan olen jollain tapaa myös ylpeä itsestäni, sillä minua aluksi jännitti tosi paljon lähteä ajamaan autoa Helsingissä jo pelkästään siksi, etten ollut hetkeen ajanut kovinkaan paljon. Ylpeyttä siis lähinnä tuo se, että arjen asiat hoituu autolla ja löydän perille (Onneksi navi). Sanoinkin juuri ystävälleni ja siskolleni, että kun ajelen projektitoimistolle (hanke, jonka viestintää teen ma-ke) kuuntelen usein aamuisin autossa James Bluntia – hänen laulut ovat tarpeeksi rauhallisia Mannerheimintien ruuhkiin. Samaan hengenvetoon naurettiin, kuinka hasardi olisi laittaa aamutuimaan 90-luvun Leila K.

Kalla Activelle on tulossa nyt syksyn aikana uutta. Luvassa on lapsille ainakin kolme uutta tuotetta laventelisävyssä (legginssit, paita ja toppi) isommissa koossa 116/122-152/158 välillä, naisille uusi sävy (laventeli) topista ja yksi uusi jälleenmyyjä, mutta näistä lisää myöhemmin.

Lisäarvoa viikkoihin

Asia, josta olen aidosti onnellinen on tyttöni harrastus ja sen tuomat ystävät. Se yhteisö, jonka luistelu tarjoaa jo tällä hetkellä hänelle on uskomaton, ja miten läheisiä osista vanhemmista on minullekin tullut. Ja tottakai näin vanhempana on ihanaa nähdä, kuinka hän odottaa treenejä ja kuinka pidetty kaveri hän on. Muutenkin luistelu vaikuttaa ainakin nyt tarpeeksi vauhdikkaalta lajilta hänelle. Siinä riittää vauhtia ja kuinka palkitsevaa on oppia tekemään tuosta vauhdista kaikkia temppuja. Totesin juuri siskolleni, että rakastan sitä, että tyttöni ei ole minkään “minun vanhan kilpaurheilulajin parissa”. Minusta on ihanaa, että luistelussa saan olla hänelle vain tukea-antava ja kannustava vanhempi (enkä tiedä lajista liikaa).

Pidän luistelun tasapainosta. Se määrä, minkä onnistuminen antaa on aivan mieletön, mutta samaan aikaan uusien ”temppujen” harjoittelu pitää jalat maassa. Itsekin totesin tämän omassa aikuisluistelussani viime perjantaina. Onnistuin flippi-hypyissä, mutta seuraavan liikkeen harjoittelu pisti aloittamaan homman uudelleen alusta. Isäni sanoi aina samaa myös lentopallosta meille. Hänen mielestään meillä oli hyvä harrastus senkin vuoksi, että siinä oli pakko olla ”jalat maassa”. Vaikka yhden pallon löi ylivoimaisesti suoraan lattiaan, ei voinut alkaa leijumaan, sillä seuraavan saattoikin jo mokata. Jos jäi kiinni vanhoihin onnistumisiin, ei pystynyt keskittymään seuraaviin palloihin. Samoin myös epäonnistumisista piti päästä nopeasti yli ja keskittyä seuraavaan palloon. Hyvää oppia tulevaisuudenkin juttuihin.