Meillä kotona on ollut joulu läsnä jo tovin, sillä tuntuu, että Halloween-koristeet vaihtuivat joulukoristeisiin läpsystävaihto-periaatteella. Joulukuun alku on mennyt vauhdilla, ja yritän saada työasiat siihen pisteeseen, että niistä voisi jopa hetkeksi irrottautua kokonaan. (Tai ainakin osasta) Alkuviikon päivät täyttää viestinnän jutut sairaalaprojektille ja illat sekä loppuviikon päivät olen tehnyt Kalla Activea. Joulu tuo myös oman osansa vaatemyyntiin.
Usein kun on paljon työhommia, blogini kirjoittaminen vähentyy tai siirtyy kokonaan seuraaville viikoille. Usein siihen ei liity edes se, ettei aika riitä päivissä, vaan se, että pää tuntuu olevan niin tukossa muista asioista, ettei ajatus kulje kunnolla. Ja jos yrittää miettiä edellisiä viikkoja, ei oikein niidenkään asioita muista kunnolla. Jossain vaiheessa yritin lanseerata perjantain omaksi bloginkirjoituspäiväksi, mutta se ei onnistunut. Usein silloin tuli jotain kiireellisempää: toimeksianto kirjoittaa jonnekin lehteen tai Kallan keskeneräinen asia. Tuntuu, että ainakin itselläni on rajattu määrä aivoissa tilaa. En ole ikinä halunnut ajatella blogia pakollisena asiana, vaan olen pyrkinyt pitämään alkuperäisen ajatuksen tallessa, joka minulla oli, kun perustin blogini vuonna 2019. Aloitin alkujaan äitiyslomalla kirjoittamaan Ninniohia-blogia, sillä minulla oli ikävä kirjoittamista. Mielestäni tänne on ollut mukava purkaa ajatuksia äitiydestä ja yrittäjyydestä. (Ja usein niiden yhdistämisestä)
Asia, johon haluaisin ensi vuonna myös panostaa on se, että varaisin aikaa enemmän valokuvien ottamiselle. Pidän valokuvaamisesta ja olenkin ottanut paljon Kalla Activelle ja muille työprojekteille kuvia. Kuitenkin oman elämän taltioiminen on jäänyt vähemmälle. Olisi ihana valokuvata enemmän ja saada muistoja taltioitua. Minullahan on edelleen tapana kehittää valikoidut kuvat ja liimata ne valokuva-albumiin. Tuntuu, että viime vuosina kehitettävien kuvien määrä on vaan puolittunut.
Uusia merinotuotteita
Kalla Activelle tuli hetki sitten tehtaalta kuorma. Uudet vaatteet ovatkin olleet heti niin minulla kuin tytölläni koekäytössä. Itselläni SELJA toppi on yleensä minulla vuoden ympäri päällä, ja tyttöni taas käyttää eniten merinoa luistelussa luisteluvaatteiden alla. On mahtavaa saada isommille lapsille (koot 116/122, 128/134, 140/146 ja 152/158) nyt myyntiin housut, paita ja toppi laventelin sävyssä. Aikaisemminhan suurin koko oli KUURA-malliston 104/110. Lisäksi laventeli toppi on mukava lisäväri naisille.
Laatikoiden konkreettinen saapuminen on aina jännittävää, mutta samalla aina huomaa, että miten monta askelta on vielä, että tuotteet voidaan lanseerata ja ne menevät konkreettisesti myyntiin. Oma malttamattomuuteni haluaisi saada tuotteet heti verkkokauppaan. Onneksi olen nyt syksyn mittaan valmistellut AAVA-malliston lanseerausta: kirjoitellut tuotetietoja, hankkinut EAN-koodit myyntiä varten ja luonut tuotesivujen luonnokset valmiiksi. Seuraavaksi vien uudet tuotteet valokuvaaja Jonna Monolalle, ja hän ottaa niistä tuotekuvat. Tuotekuvien jälkeen uudet tuotteet menee liveksi kallaactive.com verkkokaupassa, Zalandolla ja Ivalo.com -sivustolla. Tammikuussa olisi tarkoitus pitää vielä mainoskuvaukset.
Aikaisemmin olen ottanut vaatteista itse tuotekuvat, mutta ajan ja osaamisen jakaminen ovat ehkä asioita, joita pitäisi harjoitella enemmän. Olen yrittänyt myös ajatella, että ihan kaikessa minun ei tarvitse olla mukana. Tuo on muuten vanhenemisessa myös vapauttavaa vapaa-ajankin puolella: saa elää juuri sellaista elämää, kun haluaa, eikä koe jäävänsä mistään paitsi.
Jotenkin myös entisestään arvostaa niitä ihmisiä, ketkä ovat tukeneet omissa jutuissa ja muutoksissa lähivuosien aikana. Ainakin oma elämä muuttunut kovasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hassua on myös todeta, ettei se oikeastaan ole muuttunut kokonaan, se vaan meni kierroksen ympäri takaisin lapsuuden fiilikseen. Miten simppelit asiat tekevät onnelliseksi. Ehkä jotkut ihmiset tekevät tuon kierroksen elämänsä aikana nopeammin – itselläni siinä vain kesti hiukan kauemmin.
Yksi arjen onni on se, miten oma tyttö on löytänyt oman urheiluyhteisönsä ja rakkauden liikuntaan. Tuota iloa on ihana seurata ja tukea häntä vanhemman roolissa. Ja miten paljon ystäviä tuo yhteisö antaakaan jo nyt hänelle. Juuri hetki sitten sanoin siskolleni, miten sydäntä lämmittää, kun jäähallin parkkipaikalla vielä autojen ikkunat avautuvat ja autoista kuuluu moikka-huudot. Usein hänen luistelukaverinsa tulee vielä halaamaan häntä ennen hallilta lähtöä. Joulukuussa on vielä vuorossa jouluesitys Nordiksella, luistelujengin pikkujoulut ja tammikuussa onkin siirtyminen seuraavaan Timantit-kehitysryhmään.
Ps. Jos blogin alussa kerroin, etten hirveästi ole ehtinyt blogia kirjoitella niin kelpo aika näköjään oli kello 06.00 tänään aamulla, ennen kaikkia muita töitä – eipähän ollut vielä infoähkyä aivoissa.
