Saan tasaisin väliajoin kysymyksiä liittyen Ninniohia-blogiini, ja yleisin kysymys näistä on: ”Miksi sä kirjoitat sun blogia?” Olenkin tähän aikaisemmin vastannut, mutta koska kuukaudet ja vuodet menevät niin nopeaan tahtiin, en itsekään muista, milloin tähän vastasin.
Alkujaanhan aloin kirjoittamaan blogia vuonna 2020 äitiyslomalla, koska kaipasin kirjoittamista. Olin tuolloin vielä osakkaana eräässä markkinointiviestintätoimistossa, ja uskoin todella, että olen sinne vielä äitiysloman jälkeen palaamassa. Lopulta päädyin myymään osuuteni ja jatkoin viestinnän ja markkinoinnin hommia freelancerina sekä perustin Kalla Active -merinobrändin.
Moni pähkäilee samoja asioita
Vuosien mittaan blogi on ollut yksi kanava jäsennellä omia arjen ajatuksia. Hassua onkin ollut huomata, miten moni lukija on pähkäillyt samoja asioita. Luonnollisesti kaikkia ei kaikki asiat kiinnosta – eikä onneksi tarvitsekaan.
Lukijoista osa on seuraillut minun yrittäjyysmatkaa Kalla Activen myötä alusta asti, ja he ovat sanoneet, että on mukava lukea yrittäjän arjesta ja esimerkiksi kuvausreissusta, joita teemme Kallalle. Nyt juuri tällä viikolla valmistui Tuusulanjärven jäällä kuvatusta materiaalista tehty mainosvideo. Videolla taituroi entinen taitoluistelija ja koreografi Evelina Lorek. Meidän molempien tytöt luistelevat ja ovat ystäviä keskenään. Kuvaajana oli Kirill Sultanshin. Molemmat tekivät upeaa työtä. Vaikka kuvauspäivät ovat jo itsessään jänniä, hitsi vie, mitkä megafiilikset tulee, kun näkee lopputuloksen! Niin ylpeä minun Kallasta!
Vaikka välillä tuntuu, että kirjoittelen tänne blogiin hölynpölyä, parasta on ollut jälkeenpäin kuulla, että olen onnistunut jollain tapaa myös inspiroimaan ja auttamaan lukijaa omalle yrittäjyyden tielle. Oma mottoni työrintamalla onkin: ”Auta niin sinuakin autetaan.”
Äitiyden eri puolia
Äitiydessä on myös eri puolia, lapset ovat erilaisia ja äitiyskokemukset vaihtelevat laidasta laitaan. Ehkä näistä ajatuksista olen kirjoittanutkin sen vuoksi blogiin, sillä moni on sanonut painivansa samojen ajatusten kanssa.
Äidinrakkaus on myös edelleen asia, jonka käsittämättömän suurta määrää en voi vieläkään ymmärtää. Tuo määrä tuo luonnollisesti myös huolta. Olenkin aikaisemmin todennut, että en oikeastaan ole peloissani, että tytölleni tapahtuu jotain, vaan eniten toivon lapseni elämään hyvyyttä. Kuinka kasvattaa myötätuntoiseksi ja reiluksi, mutta sellaiseksi, että hän ei kuitenkaan salli muiden kohdella itseään tai rakkaitaan väärin. Mielestäni se selitetäänkin alla olevassa isätarinassa hyvin.
Isä näytti ennen kuolemaansa pojalleen isoisän 200 vuotta vanhan kellon ja sanoi: ”Ennen kun annan kellon sinulla, käy kultasepän liikkeessä kysymässä heidän arvio sen arvosta.” Kultasepän liike tarjosi kellosta vain 150€, sillä se oli heidän mielestään liian vanha. Isä pyysi poikaa sen jälkeen kysymään panttilainaamosta. Siellä kellosta tarjottiin 10€, koska kello oli heidän mielestään liian kulunut.
Tuon jälkeen isä pyysi poikaa menemään museoon näyttämään kelloa. Poika meni ja palasi takaisin kertomaan isälleen, että museossa kellosta tarjottiin 500 000€. Kellon kerrottiin olevan antiikkinen keräilyharvinaisuus. Tämän jälkeen isä sanoi pojalleen, että toivoo hänen ymmärtävän, että elämässä oikeat ihmiset antavat sinulle myös oikean arvon. Älä jää paikkaan, jossa sinun arvoa ei nähdä.
Koska olen Pohjanmaalta kotoisin, koen, että itse olen joutunut sietämään kiusaajia, sillä paikkakunta oli niin pieni ja siellä asui vähän ihmisiä. Vaikka urheilu toi minulle vakaan elämän, urheilumenestystä ja paljon kavereita, pieni kylä toi aina haasteena ja kiusaajia riitti koulussa. Kirjoittelin tästäkin joskus blogiin: Kiusaaminen ei ole edelleenkään coolia.
Ylä-asteella ymmärsin verrata koulussa olevien ja urheilupiireissä olevien ihmisten käytöstä – ja tajusin, ettei sellaiseen tarvitse tottua. Tuon oivalluksen ansiosta pystyin elämään sen ajan ohi eli sietämään huonoa käytöstä ja kiusaamista. Mutta tavallaan hirveää on ajatella, että entä jos en olisi tehnyt tuota oivallusta tai entä jos minulla ei olisi ollut sellaisia ihmisiä urheilusta, jotka toivat sen hyvän olon? Tämän vuoksi uskonkin, että meillä jokaisella on mahdollisuus kukoistaa, jos vaan saamme oikeanlaiset ihmiset ympärillemme.
Aikuiselämässä rakastan sitä asiaa, että omalla lapsellani on vaihtoehtoja, ja toivon enemmän kuin mitään hänen ympärilleen ihmisiä, jotka ovat reiluja ja kohtelevat sen mukaisesti. Tyttömme tutustuu helposti uusiin kavereihin ja hänellä on paljon ystäviä niin päiväkodin kuin luistelunkin puolelta. Arvokkainta olisi kuitenkin, että hän oppisi vuosien saatossa tulkitsemaan, millaiset ihmiset hänelle tuovat hyvän olon ja ketkä aidosti haluavat hänelle hyvää.
Aikuisuudessa on ollut mielenkiintoista myös analysoida, mistä erilaiset käytösmallit ja opetukset tulevat. Viime viikonloppuna, kun ohjeistin ravintolassa syödessämme tyttöämme kiittämään, tajusin, miten tärkeinä kiitos ja anteeksi -oppeja pidettiin meidän perheessämme lapsuudessa, ja niin ajattelen edelleen. Toivon, että ne olisivat itsestäänselviä asioita. Tämä hämmentääkin minua välillä, ja huomaan, että pelottavinta onkin ihmisten arvaamaton ja huono käytös.
