Viikko on ollut vilinää ja vilskettä. Kävin lukiolaisena eräässä tehtaassa pakkaamassa kattokiinnikkeitä pari kertaa viikossa ennen koulun alkua. Asuin silloin jo yksin, joten nuo tienatut rahat olivat hyvää käyttörahaa lukiolaiselle. Sain palkkaa tuntihinnalla, joten tein 3-5 tunnin vuoroja. Laitoin usein kellon herättämään jopa viideltä aamulla, jotta ehtisin tehdä pidemmän vuoron. Muistan, miten joka aamu mietin, että: ”Kun pääsen koulusta, nukun kyllä päikkärit ennen treenejä.” Kun iltapäivä tuli, en kuitenkaan ikinä nukkunut.
Samanlainen fiilis on ollut nyt. Minulla on ollut Kallalle paljon asioita hoidettavana nyt alkuvuodesta. On ollut paljon ihanaa tekemistä, mutta ajankäyttö on vaatinut sumplimista. Samaan aikaan olen miettinyt, että sitten kun saan nämä hoidettua, huollan ja lataan itseni. (Tervettä olisi vihdoin oppia tätä täysin tekemään eli kun huomaa oman väsymyksen, silloin asialle pitäisi heti tehdä jotain)
Kuvauksia tanssistudiolla ja uuden tuotteen kuorma saapui
Vuokrasimme viime viikonloppuna Tanssistudio Fokuksen yläsalin ja kuvasimme siellä Kalla Activelle. Kuvaajana meillä oli Jonna Monola, joka on ottanut Kallalle aiemmin muitakin kuvia. Paikan suhteen kriteerinä oli lähinnä avara tila ja isot ikkunat. Saimme monipuolisesti materiaalia niin lasten kuin naistenkin merinovaatteista. Erityisesti uudesta oli ihana saada lisää kuvia laventelin sävyisestä AAVA-malliston paidasta, housuista ja topista sekä naisten SELJA-topista laventelin sävyssä.
Viikolla saapui myös kuorma, jossa oli AAVA-mallistoon vaalean saven värinen merinovillainen neuletakki. Sitä tulee myyntiin koossa 116/122, 128/134, 140/146 ja 152/158. Koska tuon ikäiset eivät enää käytä välihaalaria, tavoite oli tuoda ns. välitakki kylmemmille säille. Neuletakkia pystyy sitten myös pitää välikausitakkien alla, ja se on valmistettu 100% merinovillasta. Neuletakki on paksuudeltaan samaa luokkaa, kuin ohut naisten SELJA neuletakki. Seuraavien viikkojen aikana onkin edessä uuden tuotteen lanseeraus – ja jälleen totean, että nyt taidan pitää hetken tauon näihin lanseerauksiin. Vaikka lanseeraus on aina mennyt mallikkaasti, silti usein mietin, että olipahan taas rypistys.
Ajelin eilen Konepajalle ja vein tuotteet kuvaajalle ensi viikon neuletakin tuotekuvauksia varten. Samalla kävin hyvän ystäväni kanssa aamupalalla Kallion Green Hippo cafeessa. Totesimme molemmat yhteen ääneen, miten ihana on istua alas ja syödä aamupala rauhassa. Green Hippo cafeessa ovat muuten ihania nuo smoothie bowlit. Fiilistelen niin aamupalaa, ja se on edelleen suosikki ruokailuhetkeni päivässä.
Arki ja onnellisuus
Olimme eilen illalla katsomassa Espoon Metroareenalla Disney on ice -jääshow:ta. Tyttöni luistelukaverin äiti pyysi meitä liittymään seuraan, ja ostinkin liput jo ajoissa syksyllä. Kävimme viime vuonna katsomassa myös samaisen esityksen, ja suosittelen kyllä lämpimästi. Tämän vuotinen oli mielestäni jopa parempi kuin viime vuoden, ja show tempaisee mukaansa.
Viime viikon lopussa tytölläni oli luisteluseuransa elämänsä ensimmäinen puhtaallemeno eli ryhmä oli harjoitellut saman koreografian ja he esittivät sen yleisölle. Osa luisteli parin kanssa, ja osa yksin. En voi edes sanoin kuvailla, miten ylpeä olin kaikista tytöistä. Tyttöni sanoi, että alussa oli jännittänyt, mutta luisteli kuitenkin hymyissä suin, ja ilostuikin entisestään, kun sai kommentin esityksen jälkeen eräältä äidiltä: ”Sinun hymy näkyi katsomoon asti.” Äitinä myös tämä kommentti teki onnelliseksi, sillä juuri tuo nauttiminen on pääasia, ja usein olen sanonutkin ääneen kotona: ”Hymy on kaunein korusi.” Minusta oli ihana aloittaa myös perinne, jossa hän saa ruusun esityksen päätteeksi.
Tällä viikolla olemme eläneet myös jännitysnäytelmää, kun tyttöni ensimmäinen hammas lähti. Hammas heilui aikansa, ja lopulta hän tuli jäähallilla oheisista hammas kädessä. Hänellä on huoneessaan ns. hammaskeiju-rasia, johon innoissaan hampaan laittoi, mutta samaan aikaan kyseenalaisti: ”Miten sinne ilmestyy rahaa, jos hammaskeijua ei ole edes olemassa?” Huomaan olevani näissä lapsille kerrottavissa tarinoissa tosi huono, sillä olen niin huono valehtelemaan. Siksi olenkin aina vastannut hänelle takaisin kiertämällä: ”Mitä sinä itse luulet?” Aamulla hän oli niin innoissaan, kun löysi kolikon. Luulin päässeeni pälkähästä, kunnes hän kysyi minulta alakerrassa: ”Laitoitko sinä mami sen?”
