Tuntuu, että alkutalvi on taas antanut aivan liikaa uusia näkökulmia. On tullut niin pieniä kuin suuria asioita vastaan – ja sehän on elämää. Kun taas ne laittaa rinnakkain, huomaa selkeämmin puhdistaa omia lasejaan ja panostaa itselle tärkeisiin asioihin ja ihmisiin. Ehkä jopa arvostaa entisestään kaikkea sitä tukea ja rakkautta, jota ympäriltä saa.
Pieniä ikäviä asioita tapahtuu ja usein suoraselkäisyydellä ne selvitetään. Elämän tärkeiden asioiden rinnalla tällaiset pienemmät asiat tuntuvat vain asioilta, jotka vain turhaa tuovat murhetta ja valvottuja öitä.
Hyvänä esimerkkinä perspektiivistä ovat terveys ja peruuttamattomat asiat. Tällä viikolla sain tietää nuoruuden aikojen esimieheni poismenosta. Hän oli alle 50-vuotias. Hän oli mielestäni aivan liian nuori nukkumaan pois. Muistan, miten aina kehuin hänen kohteliaisuuttaan kaikille. Lähipiirissäni on myös pitkäaikaissairas, ja hänen vointinsa ja terveytensä on päivittäin mielessäni.
Millaisilla laseilla katsot maailmaa?
Perspektiivi asioihin tuli esiin myös viikonloppuna, kun olimme avantouimassa. Kun menin koppiin, aloin jutella vanhemmalle naiselle niitä näitä säästä ja veden lämpötilasta. (Tyynen tietämättä sitä, että hän oli tosi kiukkuinen, että meitä ennen pukuhuoneessa käyneet uimarit eivät olleet tyhjentäneet vesisankoa, johon olivat vääntäneet märät uikkarinsa)
Kun hän palasi uimasta, hän totesi hymyssä suin: ”Pahoittelut. Ehkä taidan ottaa tämän kirjoittamani post it -lapun pois tästä ovesta, sillä nyt jo parempi mieli.” Yhdessä naureskelimmekin sen jälkeen tilanteelle ja mietimme, miten monen pitäisi tehdä vastaavanlaisissa tilanteissa ”reality-check” ja pyytää suoraselkäisesti anteeksi, jos on tehnyt jonkin virheen. <3
