Eräs tuttuni kysyi minulta hetki sitten, onko minulla ollut 40-kympin kriisiä? Vastasin, etten oikein edelleenkään tiedä, mitä se tarkoittaa. Hänen mukaansa se ilmenee muutoksessa. Ihminen alkaa haluamaan muutosta ja alkaa luomaan itseään uudelleen. Toinen taas kuvasi kriisiä dramaattisemmin: ”Olla henkisesti kuin tyhjä ilmapallo”. Ehkä jotkut tosiaan tekevät 40-kympin tienoilla Miten olen tähän tullut ja mitä ehdin vielä tehdä? -välitilinpäätöksen.
Itse olen jotenkin ajatellut, että tämä ei ole kriiseilyn paikka. Elämänvaiheita tulee ja menee, ja se kuuluu elämään. Kai tätä vaihetta monet kutsuvat myös ruuhkavuosiksi. Tyttäremme on 6 vuotta, ja elämä menee omalla painollaan arjessa ja harrastuksissa yms. Hän on iso, mutta silti vielä niin pieni. Tämä elämänvaihe on mielestäni tosi ihanaa, sillä saan viettää hänen kanssaan niin paljon aikaa. Toki suhteemmekin varmasti muuttuu vuosien myötä, mutta vielä olen hänelle se äiti, jonka kanssa on ihana ja hauska tehdä yhdessä asioita. Viimeksi aamulla hän totesi minulle: ”Olen niin onnekas, kun sain sut äidiksi.”
Entä ne uudet tuulet?
Tiedättekö, mikä on suurin asia, joka on muuttunut sen jälkeen, kun täytin tänä vuonna 40 vuotta? Se, että tykkään nykyään kuunnella klassista musiikkia. Suoraan sanoen aikaisemmin, se ei ollut lainkaan mieleeni. Jollain tavalla koin, etten pysty rauhoittua sitä kuunnellessa.
Olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan. Tällä tarkoitan nimenomaan peruskuntoa eli minusta tuntuu, että jaksan paremmin urheilla tai ihan vaan arjen puuhia. Tämä taas johtuu vain ja ainoastaan siitä, että lähikuukausina olen ehtinyt urheilla lähes päivittäin. Kun elokuussa pidempi viestinnän ja markkinoinnin hanke päättyi, päätin, että siirrän aikaa enemmän omaan hyvinvointiin. Olenkin nyt kaikki arkiaamut aloittanut lenkillä ja ulkopuntilla. Aamut menevät aika samalla kaavalla, sillä lähden yleensä sen jälkeen heti urheilemaan lähimaastoon, kun olen vienyt tyttömme eskariin kahdeksaksi. Nautin myös jälleen pitkistä kävelylenkeistä – mutta tuokin tulee myös osaksi siitä, että fyysinen jaksaminen on parempi. Kävelylenkit metsäpoluilla ovat olleet taas niitä paikkoja, jossa on voinut rauhassa omissa oloissa myös surra isän keväistä poislähtöä.
Omaa fyysistä (ja henkistä hyvinvointia) on selkeästi buustannut se, että ilmoitin itseni syyskaudelle toiseenkin taitoluistelun aikuisryhmään. Käyn niin torstaisin kuin perjantaisin lounasaikaan aikuisten tunnin kestävillä jäillä. Alkusyksystä mietin, että tuleeko toinen kerta viikossa viemään liikaa aikaa keskellä päivää, mutta onneksi hyvä ystäväni rohkaisi sanomalla: ”Olet niin tehokas, että saat kyllä kaikki työjutut tehtyä, vaikka olisitkin lounasajan treenaamassa. Luultavimmin muut käyvät tuossa ajassa itse vaan lounaalla jossain ja valuvat takaisin toimistolle.” Ainakaan vielä ei ole työt kaatuneet päälle. Ja ehkä se, että olen nyt muutaman kuukauden tehnyt vaan Kalla Activea sekä kirjoitellut muutamia freelancer toimittajajuttuja, ilman isompia asiakashankkeita, on mahdollistanut myös tuon “hyppytunnin” lounasaikaan taitoluisteluun.
Seesteisyyttä kotiin
Jotain tietynlaisesta mielen seesteisyydestä tai sen puutteesta kertoo se, että halajan kotiin enemmän vaaleaa väriä. Olen esimerkiksi niin onnellinen siitä, että käsittelimme vanhan mustan ruokapöytämme vaalealla puuvahalla. Vaikka olen aina ollut minimalisti, silti olen karsinut syksyllä vielä lisää huonekaluja ja tavaroita kiertoon. Kai sanonnalla siisti koti = mieli lepää on jotain todenperäisyyttä.
Haluatteko kuulla vielä yhden mieleen tulevan muutoksen, joka on tapahtunut äskettäin? Otimme tyttömme kanssa yhtä aikaa korvikset pari viikkoa sitten Tampereella. Minulla ei ole ikinä ollut korviksia, sillä en ole jostain syystä niitä ikinä halunnut. Kun tyttäremme halusi itselleen korvikset, tuli itsellekin sellainen fiilis. Aika hauska, miten iso muutos omaan silmään.
Samaanhan hengenvetoon vannoin joskus aikoinaan, etten tule koskaan tarvitsemaan autoa, enkä sitä aio hankkia. Niin vaan sekin asia muuttui ja tyttömme harrastuksen vuoksi auton hankkimiselle löytyi perusteltu syy. Nyt olen ajellut kohta 1,5 vuotta. Näin jälkikäteen ajateltua auton hankkiminen vaati jonkinlaisen itsensä ylittämisen ja omien pelkojen voittamisen. Vaasan rauhallisilla kaduilla ajokortin ajaneena, Helsingin ruuhkat tuntuivat aluksi ylitsepääsemättömiltä ja epäröin omia ajotaitoja.
Vanheneminen ei ole ollut kyllä yhtään hullumpaa, ja nykyinen arki tekee tosi onnelliseksi. Arjessa on tapahtunut pikku juttuja, jotka kokonaisuutena ovat vaikuttaneet kaikkeen muuhunkin elämään. Ja elämäähän tämä vain on.
