Sain asian ulkopuolelta kommentin, johon en aluksi osannut kommentoida mitään, mutta jäin sitä myöhemmin miettimään: ”Voin sanoo et tollanen jokavuotinen reissaaminen ei oo ns normi mitä kannattaa ”opettaa” lapselle. Sit tulee vaan pettymyksiä kun ei pääsekkään joka vuosi reissuun mihin on tottunut.”
Minä mielelläni opetan lapseni matkusteluun. Matkustelu avartaa maailmankatsomusta ja lisää kielitaitoa. Se on myös sellainen asia, jota itse rakastan ja jonka eteen olen vuosittain valmis säästämään. Olen tietoinen, että matkustaminen vaatii budjettia ja tämän vuoksi se ei ole mahdollista kaikille. Aika ja raha rajaavat usein vaihtoehtoja reissukohteista. Muistan ikuisesti, kun mietin yliopistoaikoina: ”Hitsi vie, nyt tenttiviikkojen jälkeen olisi aikaa matkustaa, mutta kun ei ole rahaa.” Dilemma jatkui myöhemmin käänteisenä työelämään, kun olin vielä palkkatyöläisenä. Silloin taas olisi ollut rahaa, mutta ei taas ollut lomia.
Matkustuksen kustannukset ja mihin säästetään?
Olemme avoimesti puhuneet tyttömme kanssa matkustelun kustannuksista. Olenkin aiemmin kertonut, että hänellä on vain yksi rakas nalle, ja se on Paddington. Hän on toivonut monta vuotta, että menisimme Lontooseen katsomaan Paddingtonin kotia. Viimeksi pari viikkoa sitten vastasin, että maksoin juuri ensi kesän Kreetan reissun, joten Lontoo-reissuun ei ole nyt rahaa.
Toki en kampanjoi ilmastosyiden vuoksi lisäämään lentomatkustamista, mutta ehkä tyttömme kasvaessa pääsemme joskus tekemään läpi Euroopan jonkun junareissunkin. Nyt kuitenkin olemme menneet helppous edellä ja valinneetkin usein pakettimatkan. Koska sumplin ja aikataulutan arkeamme niin paljon yrittäjyyden, äitiyden ja harrastusten välimaastossa, nykyään lomalla haahuilen mielelläni vaan paikasta toiseen fiiliksen mukaan. En edes välttämättä jaksa tehdä lomille mitään sen suurempia suunnitelmia. Tämäkin muuttuu varmasti vielä joskus sitten tyttömme kasvaessa.
Matkustelu avartaa ja opettaa
Olen itse teini-iästä saakka matkustanut paljon, ja olen asunut pidempiäkin pätkiä ulkomailla. 18-vuotiaana lähdin Kosille yksin viikoksi. Sain tietooni, että minulle on kertynyt extra vapaapäiviä tarjoilijan töistä, ja ne olisi pidettävä mahdollisimman pian. Sen kummempaa kyselemättä varasin itselleni lennon. Noin kiireellisellä aikataululla en edes ehtinyt kysellä ystäviäni mukaan. Tapasin siellä silloisen poikaystäväni, ja sen jälkeen kaikki ylimääräinen aika menikin hänen luokseen Tukholmaan matkustamiseen. Noina aikoina olin varma, että muutan vielä myöhemmin Tukholmaan. Elämä vei meidät kuitenkin eri suuntiin, ja tuon jälkeen olin kaksi talvea töissä kreikkalaisessa ravintolassa Kanarialla ja yhden kesän töissä Kyproksella skandi-baarissa. Reissun päältä luin ja tentin viestinnän perusopinnot avoimessa yliopistossa.
Myöhemmin olin yliopistovaihdossa Meksikon Monterreyssa. Kirjoittelinkin blogiin kerran, millainen oli vuoden 2008 Meksiko 23-vuotiaan opiskelijan silmin, millaista oli opiskella Monterreyssä ja matkustaa Väli-Amerikassa tuolloin. Ylhäällä ensimmäisessä kuvassa istun Kanarialla lounastauolla työpaikkani terassilla työkavereiden kanssa. Toisessa kuvassa olemme vaihtokavereiden kanssa Tulumissa reissun päällä Meksikon vaihtoaikoina.
Elämässä on tullut tehtyä niin lyhyitä kuin pidempiä reissuja, ja esimerkiksi Euroopassa on monta ihanaa kaupunkia. Matkustelu on tuonut minulle vuosien saatossa uusia ystäviä, kielitaidon ja opettanut selviämään erilaisista tilanteista. Matkustaminen opettaa sosiaalisia tilanteita, joista moni aikuinenkin välillä takertelee. ”Minulla ei ole kielipäätä”, yllättävän moni toteaa ja puhuu esimerkiksi englantia vain pakon edessä – jos silloinkaan.
Meidän 6-vuotiaamme on ollut pienestä saakka kiinnostunut muista kielistä, ja usein kysynyt, jos on sitä ympärillään kuullut: ”Mitä kieltä edellä kulkeva ihminen puhuu kännykkäänsä? Entä tuo setä?” Luin jostain kerran, että todellisuudessa kielellisen kehityksen herkkyyskausi alkaa puolen vuoden iässä ja kestää noin yhdeksän vuotta. Tuolloin luontainen uteliaisuus ohjaa lasta. Kuulemalla eri kieliä hänen äännekarttansa laajenee. Muutokset säilyvät aivoissa, ja vanhemmiten kielten kanssa on helpompi olla tekemisissä.
Sanotaan, että: ”Lapsia ei haittaa, vaikka he eivät ymmärrä kaikkea.” Ehkä tuo on se olotila ja epämukavuusalue, jota ei saisi myöhemmässäkään vaiheessa kauhistua ja karttaa. Lapsenkin asenne saattaa olla positiivisempi eri kieliin, jos vanhempi tuo esiin, että on mukavaa oppia uusia asioita, virheitä saa tehdä ja pääasia on, että yrittää. Olen ylpeä siitä, miten rohkeasti tyttömme yrittää reissuilla puhua esimerkiksi englantia. Ja aina jää uusia sanoja hänen sanavarastoonsa. Suurin oppi on se, että lapsi oppii ymmärtämään, että on normaalia, että maailmalla puhutaan eri kieliä.
Minulle matkustaminen ei siis ole pelkkää ajan ja rahan tuhlaamista, vaan elämäntilanteiden opettamista. Bonuksena tyttömme on saanut reissuilta uimataidon.
