Kevät tuli nyt virallisesti. Kun vihdoin lähes kaikki lumet olivat sulaneet, huhkin heti neljä viisi tuntia puutarhassa haravan kanssa sekä laitoin kukkapenkkejä kesäojennukseen. Puolisoni naureskeli: ”On se kovaa hommaa.” Itse olin taas odottanut tätä kuin kuuta nousevaa, sillä puutarhan hoito on minulle terapiaa – sen suunnittelu ja laittaminen on niin palkitsevaa, sillä siitä näkee konkreettisesti tuloksen. Toki sen tuloksen näkeminen yleensä saattaa kestää (tätä minun on pitänytkin opetella), sillä viimekin kesänä kylvin esimerkiksi sellaista perennaa, jossa ensimmäiseen kukintaa menee vähintään vuosi.
Kausi pakettiin
Itselle syksy on aina ollut ns. virallinen vuoden alku, eikä vuodenvaihde – samoin kevät on ollut henkinen vuodenpäätös. Tämä johtuu varmaan omista urheilujutuista. Kesä oli aina jonkinlainen välivaihe, jolloin puuhailtiin niitä näitä sekä lomailtiin. Oma kevääni päättyi aina johonkin kauden päätösjuhlaan. Nuorempana meillä oli monta vuotta perinteenä mennä samanikäisen poikajoukkueen kanssa SM-turnaukseen jälkeen juhlistamaan mitalleja sekä pelaamaan viikonlopputurnaus Sollentunaan Ruotsiin. Tuon jälkeen oli yleensä seuran virallinen päätösjuhla. Laitettiin siis kautta pakettiin.
Meidän minimimmillä ja muilla Helsingin Luistelijoilla oli viikko sitten Velhokoulu-kevätnäytös Nordiksella. Olen niin ylpeä hänestä ja koko hänen luistelujengistä ❤️ Jollain tapaa en nuorena osannut jännittää omia kilpaurheilujuttuja ja ihmettelinkin aina välillä, kun ratkaisupelien tai arvokisahiihtojen aikana mun oma äiti istui autossa – kuulemma jännitti niin. Minuakin jännitti ennen näytöstä äitinä tosi paljon, kun minimimmiä haettiin jäähallin alaovilta pukuhuoneeseen. Kun hän juoksi ”Run Forest”-tyylillä luistimien laittoon, tajusin lopettaa jännittämisen ja menin katsomoon odottelemaan näytöksen alkua.
Sanon aina minimimmille ennen kuin hän menee treeneissä jäille, että pidä hauskaa. Nykyään hän huutaa jo mulle ilman mun sanomista: ”Äiti, mä pidän hauskaa!” 😍 Kun pääsimme kotiin, eka kysymys olikin, koska on seuraava näytös.
Jokavuotinen kevätväsymys
Kaikista varmin kevään merkki itselle on se, että itsellä alkaa ns. yleinen kisakestävyys loppua. Monellehan tulee valon myötä yleistä kevätväsymystä ja sitä sanotaan, että keho innostuu liikaa, mutta itselläni väsymys on selkeästi hetkellistä loppuunpalamista, sillä jostain syystä talvikausi on aina työntäyteinen kaikin puolin. Yleensä viimeistään toukokuun kohdalla kilometrit alkavat painaa jaloissa.
En tiedä, miten omalla kohdalla tämä on jokavuotinen asia. Nuorempana yleinen vitsin aihe ystäväporukassani oli, että kun muut vasta innostuivat kevääseen, itse olin jo ehtinyt ottaa siitä kaiken ilon irti: liikuin, urheilin, tulin ja menin sinne sun tänne. Näin vanhemmiten on keväällä sama homma, mutta nykyään energiat menevät työ- ja kotijuttuihin, mutta niihinkin tekemisiin pitäisi osata laittaa stoppi. Varma kevään merkki siis! Ehkä ensi vuonna muistan tämän, enkä vedä itseäni yhtä piippuun.
