Blogikirjoitus myös kuunneltavissa
Olen aina ollut arkinörtti. Vaikka olen rakastanut matkustella, olen silti vastapainoksi ollut aina varsinainen himailija. Olen nauttinut kotona olosta sekä siitä, että arki sujuu tietyssä rytmissä. Varsinkin vanhempana arvostaa myös sitä arjen perusrytmiä sen vuoksi, että huomaa sen avulla jaksavan niin paljon paremmin – ei pelkästään henkisesti vaan myös fyysisesti.
Jos saan päivään mahdutettua sopivan määrän työntekoa, sporttia, perheen kanssa oleilua sekä perusulkoilua, se antaa myös energiaa. Nautin tämän kaltaisista päivistä, enkä halua missata näitä asioita olemalla väsynyt. Arki antaa voimaa – niin kuivalta, kun se kuulostaakin. Väsyneenä ei edes jaksa iloita asioista, sillä kaikki energia menee päivästä selviämiseen. Ehkä osaksi tämän vuoksi ihmisillä välillä asiat ympärillä muuttuvat itsestään selviksi – jostain syystä ei jaksa tai ymmärrä antaa arvoa asioille. Eihän sitä voi iloita, jos ei itsekään tiedä, mistä iloitsee?
Toki huonosti nukutuille öille ei voi mitään, mutta en halua tarkoituksella terrorisoida seuraavaa päivää. Oletteko ikinä huomanneet, että väsyneenä myös luovuttaa asioissa helpommin? Eihän silloin ole energiaa, että edes jaksaisi kiinnostaa. Olen nyt vienyt erästä työprojektia eteenpäin ja ihan alkutekijöissä mennään, mutta huomaan, että normi energisenä kaikki asiat ovat mahdollisia. Ihan kaikki! Väsyneenä tunnen tyytyväni vain siihen mukavuusalueeseen – mikä ei kuulosta näissä asioissa yhtään minulta. Onneksi näitä hetkiä ei kuitenkaan kovinkaan usein tule, sillä pidän siitä puolesta itsessäni, että polvet eivät helposta tutise.
Arkisten asioiden fiilistelyä
Arkinörtteilystä johtuen olen myös aina ollut henkilö, joka fiilistelee pienen pieniä arkisia asioita. Tämä onkin ollut ystävieni mielestä hassua. Keväisin on mahtavaa kuulla linnunlaulua, ja kesäisin haistaa vastaleikatun nurmikon tuoksu.
Kukapa ei fiilistelisi auringonpaistetta? Ruokahetket tuovat monelle myös arkeenkin iloa. Eniten olen aina nauttinut aamiaisesta. En tiedä mitään parempaa! Siihen jos lisää vastaleivotut sämpylät – avot.
Minulle onnellisuutta tuo myös se, että minulle tärkeät ihmiset lähentyvät Sohvin kanssa. Koronan ulkoilutreffit ystävien kanssa ovat olleet niin minulle kuin Sohville merkityksellisiä.
Tasavertaisuus ja tuki
Väsyneenä saattaa usein jäädä helposti myös puolison huomiointi ja halaaminen väliin. Eihän se siellä sumussa heti ensimmäisenä kyllä tulekaan mieleen.
Kun päivä on pulkassa ja lapset nukkuvat, mielestäni on ihana istua sohvalla kainalossa. Ehkä se on se hetki, kun mietin usein, että nyt ei tarvitsekaan jaksaa – nyt saa vain olla. Ja kiva, että toinen sallii sen. Tuo olo tekee minut samaan aikaan myös onnelliseksi. Ehkä samalla myös se muistuttaa minua siitä, että olen ensimmäistä kertaa suhteessa, jossa tuo olotila sallitaan myös minulle. Aikaisemmissa minä olen aina ollut se kantava voima, joka läpi harmaan kiven kannattelee toista. Tasavertaisuus tuo onnea ja se, että molemmat tukevat toisiaan.
Vitsailimmekin usein ystäväni kanssa siitä, kuinka olen kautta aikojen ollut nuoruuden suhteissa terapeutti. Minulla olikin tapana aina sanoa, kun väsyin tähän ilmiöön että: ”Haluan miehen, joka herättää minut vasta perillä.” Eli vertauskuvannollisesti itse saisin laskea kartan kerrankin hetkeksi maahan ja sulkea silmät hetkeksi, jos nukuttaa.
Hömpän pömppä
Joskus aamuisin, Sohvi huutelee jo 06.30 sängystään: ”Äitiiii” ja silloin haen hänet meidän väliin pötköttelemään. Sohvi usein sanoo minulle: ”Moi” sängystä, katsoo minuun hymyillen sekä halaa. Tässä hetkessä olen usein sanoin kuvailemattoman onnellinen. Toki jokainen äiti varmasti pitää lastaan arvokkaana, mutta tuossa hetkessä erityisesti koen olevani niin onnekas, että saan olla Sohvin äiti.
Sanon usein hänelle iltaisin ennen nukkamaan menoa: ”Äiti ja isi rakastaa sua.” Tähän hän aina levittää kätensä ja huutaa: ”Näiin”. Tällä hän tarkoittaa, että näin paljon me häntä rakastetaan.
Sohvi imitoi minua usein. Viimeksi tänään aamulla, kun haukottelin, hän aukoi suutaan ja nauroi räkäsesti päälle tietäen, että tämä on hassua. Usein nauran näille itsekin ihan kippurassa, ja mietin, kuinka hauska tyyppi hän on.
Nämä ovat pieniä arkisia hetkiä, mutta ne tuntuvat ihanan isoilta, jos vaan malttaa pysähtyä siihen hetkeen.