Meillä ihmisillä on paha tapa lokeroida ihmisiä. Joko laitamme muita ihmisiä omiin lokeroihinsa tai sitten teemme sitä itsellemme. Muutenkin olen sitä mieltä, että kaiken kaikkiaan elämässä pitäisi antaa enemmän ruusuja kuin risuja.
Kun katselin viime syksynä työnhakuilmoituksia, mietin, kuinka vahvasti ihmiset määrittyvät omiin ammattillisiin lokeroihinsa. Työhistoria määrittää hänet tuttuun lokeroon, vaikka sydän voisi haluta muun asian pariin. Välillä taas arkuus ja pelko saattavat estää tavoittelemasta jotain muuta, kuin mihin hän on tottunut.
Toki realistisesti se ei aina vain ole mahdollista. Käytännön asiat ja eläminen ovat tietyssä määrin kytköksissä rahaan. Mutta entä jos lähtisi edes selvittämään löytyisikö keinoa mennä sinne ns. oman jutun suuntaan tai edes lähemmäs sitä?
Korona-ajan tuuli
Epämukavuusalueella eläminen on aina haasteellista, ja totta puhuen se oli itsellenikin alussa vaikeaa. Kun aloin luoda Kalla Active -merinovillabrändiäni, havahduin vasta siinä vaiheessa, kun alkuselvittelyt oli jo tehty. ”Ei saakeli – uskallanko oikeasti lähteä tätä tekemään?” ajatus lämähti päin pläsiä, kun katselin valmista liiketoimintasuunnitelmaa.
Toki valmistauduin samantien myös siihen, että ideani dumataan täysin – niin ei kuitenkaan käynyt. Tähän asti olen saanut positiivisia reaktioita sekä viestejä, miten he odottavat jo, että tuotteet saapuvat tehtaalta myyntiin. Kuitenkaan en ole ihan täysin vielä sinut vaatealanyrittäjän identiteetin kanssa – mutta eihän minun tarvitsekaan. Riittää, että teen tämän omalla tavallani.
Ruusuja enemmän ja vähemmän risuja
Kirjoittelin aiemmin talvella, kuinka suuri merkitys kehuilla ja kannustamisella on. Parhaimmassa tapauksessa ihminen alkaa elämään kehujen mukaisesti: ”Give people a fine reputation to live up to.” Julkinen kehuminen ja kiittäminen voivat saada henkilön tekemään töitä entistä enemmän ja kunniahimoisemmin ylläpitääkseen tuon maineen.
Ääripää on negatiivinen puhe. Jos ihmiselle toistetaan tarpeeksi usein, kuinka huono hän on, pahimmassa tapauksessa hän alkaa näkemään itsensä sen peilin kautta. Tämä peili saattaa estää heitä myös heittäytymästä uusien asioiden pariin. Kuinka paljon muiden ihmisten määritelmät saattavat vahingossa vaikuttaa omiin valintoihin sekä siihen, kuinka realistisena asioita näkee.
Millaisia tsemppejä itse antaisitte ihmiselle, joka on viittä vaille valmis ottamaan askeleen kohti ns. ”omaa juttua”, mutta vielä empii?
