Moni varmaan on kanssani samaa mieltä, että reissaaminen on ihanaa. Välillä lyhyetkin minilomat tekevät terää — välillä taas avautuu tilaisuus pidemmälle reissulle.
Itse en ole enää vuoden 2015 jälkeen, kun minusta tuli yrittäjä, yhdistänyt enää sanoja lomaa ja reissua yhteen. Stereotyyppisestihän työt kulkevat yrittäjällä aina mukana. Onneksi kuitenkin jo tuolloin oivalsin, kuinka hyvää pelkkä maisemanvaihdos (pääkopalle) tekee.
Aikaa ennen äitiyttä minulla oli (useimmin kuin nyt) tapana vaihdella konkreettista työntekopaikkaa: tuli testattua lähestulkoon kaikki kahvilat ja ravintolat. Se olikin oikeastaan aika kivaa vaihtelua. Joskus saatoin mennä moikkaamaan ulkomailla asuvia ystäviä esimerkiksi Sveitsiin ja tein siellä ns. normi työpäivät ja elin heidän arkeaan samaan aikaan. Yrittäjyydessä pitkälti itse priorisoi hommansa ja ennen kaikkea huolehtii, että hommat tulee tehtyä. Tuolloin jo nautin äärettömästi maiseman vaihdoksesta – tottakai reissuissa viikonloput oli aikaa puuhastella muitakin juttuja.
Helppouden kaipuu
Luonnollista on, että vanhemmiten reissujen muodot ovat muuttuneet, ja toki on alkanut myös miettimään tarkemmin, millainen lomailu tai matkustaminen sopii juuri siihen elämäntilanteeseen. Esimerkkinä vaihtoaikojen Meksiko – Guatemala – Belize -rinkkareissailu.
Vaikka tuo reissu oli yksi elämäni parhaista, tuntuu, että rinkka selkään -reissut ovat menneen talven lumia ja jääneet loppuelämäksi taka-alalle (Never say never). Ja ainahan se on tervettä pyrkiä löytämään se itselle siihen elämäntilanteeseen sopivin tapa ”palautua”.
Omaa ajankäyttöä haluaa muutenkin jakaa vanhemmiten erilailla. Mieleeni tuli ystäväporukkani eräs Wimbledon-reissu Lontooseen. Ystävämme asuivat tuolloin vielä Lontoossa, mikä tietenkin oli se pääasia nähdä heitä, mutta koko kööri suuntasi myös yhtenä päivä Wimbledonin tennisturnaukseen.
Reissu oli huisin hauska, mutta pakko myöntää, että tuskin jaksaisin enää jonottaa aamuseiskasta iltaan, jotta pääsee viralliselle alueelle. Konseptihan meillä meni ainakin silloin niin, että ihmiset pitävät tenniskenttien lähellä olevalla isolla nurmikentällä picnikiä ja jonottavat samaan aikaan sisään itse alueelle. Aurinko porotti ja skumppaa kului – hauskaa siis oli! Alla oleva tiketti on muisto tuosta päivästä, ja sen sai kun saapui aamulla nurmikentälle. Oma vuoronumeroni oli näköjään niinkin pieni kuin 11 656 eli tuosta voi hiukan päätellä kuinka pitkä urakkamme oli.
Tuntuu, että nykyään yhdeksi tärkeimmäksi kriteeriksi reissujen suunnittelussa on noussut helppous, sillä aikaa on rajoitettu määrä. Kaikista ihaninta on myös se, että reissuja saa tehdä yhdessä 5-vuotiaan tyttäreni kanssa ja kliseisesti sanottuna “avartaa hänen maailmaansa”.
Kun reissasimme perheeni kanssa toukokuussa Kreikan Santoriniin, en olisi voinut olla onnellisempi siitä, että päädyimme monen vaihtoehdon jälkeen pakettimatkaan. Koska sumplin ja aikataulutan arkeamme niin paljon yrittäjyyden, äitiyden ja harrastusten välimaastossa, nykyään lomalla haahuilen mielelläni vaan paikasta toiseen fiiliksen mukaan. En edes välttämättä jaksa tehdä lomille mitään sen suurempia suunnitelmia. Ehkä sekin muuttuu taas joskus sitten.
Tässä elämäntilanteessa alan jopa kypsyä enemmän ja enemmän ajatukselle vakkari loma-asunnosta. Jos löytäisi mieleisen kohteen Euroopasta, mikä estäisi menemästä aina samaan paikkaan. Kyllästyisiköhän siihen vai nauttisiko siitä, sillä kaikki olisi jo ns. kerran mietitty valmiiksi? (Jos jollain on tästä kokemuksia, kuulen mielelläni)
Mahdollisuus reissata
Toki mahdollisuus matkustella riippuu henkilöstä itsestään. Varmaankin eniten vaikuttavat elämäntilanne ja matkakustannukset. Muistan ikuisesti, kun mietin yliopistoaikoina: ”Hitsi vie, nyt tenttiviikkojen jälkeen olisi aikaa matkustaa, mutta kun ei ole rahaa.” Dilemma jatkui myöhemmin käänteisenä työelämään, kun olin vielä palkkatyöläisenä. Silloin taas olisi ollut rahaa, mutta ei taas ollut lomia.
Muistan palkkatyöläisenä yhdessä työpaikassa, kun minulle ei ollut vielä ehtinyt kerääntyä talvilomia, kysyin olisiko minulla mahdollista saada joulupäivien jälkeen palkatonta lomaa reissun vuoksi. Pyyntööni kuitenkin vastattiin ei, sillä sitten kuulemma kaikki muutkin haluavat. Näin tuo dilemma jatkui.
Tämä nuoruuden dilemma ja joustamattomuus palasivat eräs päivä mieleeni. Puolisoni on lomaillut nyt kesäkuussa kolme viikkoa tyttäremme ja hänen kahden tytön kanssa, kun itse teen vielä erään sairaala-hankkeen viestintää ja hoidan perinteisesti ”kesää valmiiksi” Kalla Activen suhteen. Toki nyt ennen juhannusta pääsimme yhdessä lähtemään minilomalle yhdeksi yöksi Ikaalisten kylpylään yhdessä, ja se teki kyllä hyvää — meille kaikille.
Heinäkuun alussa starttaa oma ”lomani” ja lähden tyttömme kanssa Pohjanmaalle viettämään kesää perheeni kanssa. Tulemme puolessa välissä heinäkuuta takaisin Helsinkiin ja aloin miettiä heinäkuun kahta viimeistä viikkoa. Tyttömme menee vasta 5.8 päiväkotiin ja toki ei ole tarkoituskaan, että koko lomalle tarvitsee olla suunnitelmia, mutta silti arvatkaa mitä tein? Kostin vuosien dilemman ja nyt kun on mahdollisuus, varasin meille kahdelle viikon matkan Kreikan Samokselle. Tavallaan aika normi lomajuttu, mutta itselle ja tyttärellemme iso juttu. Viikon agenda on vain kuuhailla päämäärättömästi ja uida. Kuulostaa aika hyvältä, eikö?
